lauantai 24. helmikuuta 2018

Sammutuspeitteen suoja.

Pari sanaa kodin paloturvallisuudesta ja sammutuspeitteestä.

Sammutuspeite on tärkeä ja halpa henki- ja kotivakuutus. Harmi ettei se ole pakollinen joka kotiin kuten palovaroitin. Oman peitteeni sain heti omaan kotiin muuttaessa ja onnelle kiitos, sitä ei ole tarvinnut käyttää. Varsinkaan, kun peite on ollut ainakin parisen vuotta(!) kaapissa piilossa. Ehkä välillä jopa hukassa. Aiemmin se on ollut niin siivouskaapissa, keittiön roskakaapissa ja muissa yhtä huonoissa sijoituspaikoissa - ihan niinkuin tilanteen sattuessa, ei siitä siellä kaapissa hyötyä ole.

Joten on aika sijoittaa peite niin kuten sen olisi tarkoitus olla: seinällä riippuen, josta se on helppo vetää käyttöön. Selvä homma! Paitsi, että en tahdo sitä esille punaisena, tahraisena ja rumana.. joten päätin tehdä sille suojan!
Silmät osuivat hopeansävyiseen sateenvarjosta irroitettuun kankaaseen. Sitä oli sopiva palanen jäljellä. Leikkasin kaksi kappaletta saumavaroilla. Alareuna tuli sopivasti valmiiksi huoliteltuna.
Ennen sivusaumojen ompelua, päätin koristella suojan mayday-viestillä. Hahmottelin tussilla tekstin koukeroja ja tikkasin päältä. Ompelukoneella "kirjonnalla" tuli nopeasti valmista.
Ompelin kapeasta turvanauhasta kiinteän lenkin peitteen purjerenkaaseen ja suojan ylös keskelle jätin pienen aukon, josta turvanauha mahtuu ulos ripustamista varten.
Näin! Hopeaa ja mustaa, kyllä nyt kelpaa. Vähän meinas sihahtaa koko suoja kasaan, kun iskin liian kuuman raudan kiinni.. Mutta ei se haittaa, ei mennyt piloille, on se lähtötilannetta parempi! Jos ryppäsyys alkaa hiertämään silmää, aina voin kääntää suojan toisen viestittömän ja rypyttömän puolen näkösälle.
Ja sijoituspaikka on selvä: eteiseen seinälle. Siitä se näkyy ja on helposti saatavilla. Ei haittaa, vaikka ohjeet jäivät suojan alle. Kyllähän kai jokainen tietää, että miten se ulos vedetään? Itse olen sitä saanut kokeillakin muutaman kerran, en onneksi tositilanteessa vaan ihan palomiesten ohjaamana.

Vielä pitää vain muistaa vaihtaa koukku vahvempaan, koska pienessä taulukoukussa ei ihan riitä pito peitteen ulos riuhtamiseen. Harvan jutun kohdalla muuten toivoo yhtä paljon, että kumpa ei sitä tarvitsisi koskaan käyttää!

Mites teillä, onhan siellä sammutuspeite huushollissa ja hyvin hollilla? Jos et omista peitettä niin lisäähän se nyt kauppalistalle. Nykyisin löytyy ihan marketeistakin ja myös kivoilla kuoseilla!

6 kommenttia:

  1. Sammutuspeitteen paikka on keittiön hyllykön reunassa, kiinni nippusiteellä: pitäs kestää kiskaisun. Palosammutin on ruokahuoneen nurkassa, suositeltu paikka sille olisi eteisessä, helpompi napata mukaan. Palohälyttimiä on muutama, mutta vielä saisi vaikka pari hankkia. Samoin häkävaroitin olisi paikallaan, vaikka takka onkin tilassa jossa häkämyrkytyksen vaara on melko pieni. Myös takan pellistä on napsastu pala pois, jolloin se ei koskaan ole ihan täysin kiinni. Nimimerkillä lapseni on vapaapalokuntalainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillähän on asiat mallikkaasti - ehkäpä vapaapalokuntalaisenne ansiosta! ;)

      Poista
  2. Kiva idea tuollainen suoja sammutuspeitteelle! Meilläkin pitäisi varmaan täällä Vantaalla tarkastaa sammuttimet ja muut paloturvallisuus välineet. Ne kyllä löytyvät, mutta ovat olleet samassa paikassa jo vuosia. Ehkäpä innostun jopa ompelemaan tuollaisen suojan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Paloturvallisuus on kyllä tärkeää ja se on varmaan asia, johon ei voi liialti panostaa. Ompelehan siis suoja peitteelle! :)

      Poista
  3. Hauska suoja, pitääpä itsekin ommella omalle sammutuspeitteelle tuollainen. Muutin viime kesänä vanhaan puutaloon ja sen myötä on kyllä tullut kiinnitettyä vielä enemmän huomiota paloturvallisuuteen. Nytkin pitäisi tehdä paloilmoittimen varmennustarkastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hienoa, että kiinnität huomiota enemmän paloturvallisuus. Se on tärkeää se. Hyvä muistutus, pitääkin tarkistaa myös oma palovaroitin! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.