torstai 3. toukokuuta 2018

DIY: 10 ideaa koiralle.

Vuosien saatossa on tullut tehtyä yhtä jos toista koiralle. Leluja, vaatteita (ei hupiin vaan siihen oikeaan tarkoitukseena) ja muuta sellaista. Ajattelin tehdä pienen koosteen ajatuksella: mitä voi tehdä itse koiralle?

Tässä kymmenen ideaa - ja extrana pari uutta kaupan päälle!
Idea 1: Tee itse lelut
Se ei ole oikea koira, joka ei leiki! Kaikki koirat tykkäävät leikkiä ihmisen kanssa - näin ainakin meillä. Cora on jo vanha, mutta silti se innostuu leikkimään päivittäin. Puhtia riittää, kun on kivat lelut! Olenkin tehnyt paljon erilaisia leluja koiralle. On hahmoja jopa pizzasta ja emojikakasta lähtien.

Lelun voi tehdä melkeinpä mistä vain. Olen kokeillut farkkua, fleeceä, puuvillaa ja trikoota. Jos koira ei ole tuhoavaa sorttia, kestää melkein mikä vain materiaali. Sisälle voi laittaa vanua tai kevyttä kangassilppua - jälkimmäinen on siitä turvallisempi, että jos sauma repeää, silpun näkee paremmin kun vanua paremmin.

Idea 2: Tee itse vaatteet
Pentuajan jälkeen yhtään vaatetta en ole valmiina ostanut, kaikki olen itse ommellut. Paras kaava on hupparimalli, josta on myös tutoriaali (paitsi, että kaavalinkki alkuperäiseen lähteeseen en ole enää voimassa, mutta kuvavaiheista voi tehdä omat kaavat aika näppärästi). Samalla kaavalla olen tehnyt niin trikoo-, villa- ja sadehuppareita eri lämpötiloihin. Tuo mustavalkoinen huppari on edelleen (talvi-)käytössä!

Idea 3: Tee itse viilennysloimet
Talvella tarvitsee lämpöä, kesällä taas viilennystä. Meillä yksi viilentävä ratkaisu on viilennysloimi. Sanon sitä viitaksi. Helpoimmillaan sen voi tehdä vaikka vanhasta pyyhkeestä. Eteen tekee jonkinlaisen kiinnitysratkaisun ja sitten viitta eikun pyyhe kastellaan ja asetetaan koiran päälle. Cora ainakin nauttii viilennyksestä helteellä ja viitta tulee taas kesän tullen varmasti käyttöön.

Ks. postaukset: Hupparitutoriaali koiralle / Viilennysloimi pyyhkeestä
Idea 4: Tee itse koiralle portaat
Kun Cora sai ikää lisää ja päälle vielä tassuun murtuman, tein makkariin sänkyyn koiralle omat portaat. Portaat ovat ihan vain pahvilaatikoista. Päällä pehmustetta ja kangaspäällyste. Portaat ovat edelleen käytössä ja mummo on oppinut niitä käyttämäänkin, vaikka aika usein edelleen hyppää kaaressa portaiden ohi. Sitä toista tassumurtumaa odotellessa..

Idea 5+6: Tee itse koiralle lämpötossut + suojatossut
Kylmät maat menivät jo (onneksi), joten pakkastossuja ei enää tarvitse. Mutta ensi talvea ajatellen voi jo jemmata fleece- ja tarranauhapalat talteen ja tehdä niistä syksyllä tossut oman koiran tassun koon mukaan (ks. alta linkki). Ja jos tassu saa asfaltilta tai luonnosta nirhamaa ja tulehduksen tassuun niin samalla idealla hoituu myös kurasuojatossu. Sen voi vuorata millä vain taipuvalla ja sateenkestävällä kankaalla. Kestää sopivasti sen ajan, kun tossua tarvitsee pitää suojana.

Ks. postaukset: Koiralle portaat / Koiralle lämpötossut / Koiralle suojatossut
Idea 7: Tee itse pedit
Sitä on yhtä montaa petiä kuin koiraakin. Meillä edelleen lähes päivittäisessä käytössä on pitaleipä. Se on ikään kuin kankainen pyöreä pussi, jonka sisälle Cora tunkee nukkumaan. Luolakoirat tykkäävät nukkua pienissä ja pimeissä onkaloissa, joten tämä pitaleipä on kyllä hyvä. Ks. alta linkki tutoriaaliin.

Idea 8: Tee itse koirankupit
No ei ihan kuppeja itsessään tehdä niin helposti itse, mutta niitä voi koristella! Käytä uunissa kovetettavaa posliinimaaliatussia tai vielä helpommin ihan vaan sisustuskontaktimuovipaloja. Kun kupit pesee käsin, teippaukset pysyvät repsottamatta vuosia paikoillaan.

Idea 9: Tee itse talutushihnat
Sanon pikkuhihnoja cityhihnoiksi. Kapeat ja lyhyet hihnat, mitä sitä pidempää katukuvaan tarvitsemaan. Mistä vain joustamattomasta kankaasta voi tehdä hihnan, kunhan lisää kestävät lukot koiran painon mukaan.

Idea 10: Tee itse herkut
Netti on pullollaan reseptejä, joilla voi tehdä itse herkkuja koiralle. On keksiä ja montaa herkkua, jopa "viilentäviä jäädykkeitä".

Ks. postaukset: Pitaleipäpeti / Teipatut koirankupit / Talutushihnat / "Viilentävät jäädykkeet"
Extra: Älylelu!
Tein isosta pahviputkesta herkkupiiloon (vähän saman tein aikoinaan myös pilleripurkista, ks. postaus). Puhkoin aukkoja sinne tänne ja sitten vain herkkuja sisään (putki avautuu toisesta päästä). Aika villisti se lähti pyörimään tassujen alla!
Toisaalta saattoi olla tämä putki liian iso pienelle koiralle. "Paska lelu" -mökötys ainakin viittaisi siihen. Mutta ideana toimi, toteutus ei niinkään. Ehkä pitäisi puhkoa triplasti enemmän aukkoja..
Sen sijaan bongasitko edellisestä kuvasta koiranpannan? Se on myös itse tehty!

Pannan ohjeen tein Kauneimmat Askartelut 2/18-lehteen (ks. lisää tästä postauksesta). Samalle aukeamalle tein myös kissanleluja (jotka toki toimisi myös pienellä koiralla). Kissan "hedelmäpeliin" on lehdessä myös kaavat.
Kuvausmallina toimi kaverini kissa. Ihan hassu katti!

Mitäs muita ideoita sitä voisi tehdä koiralle (tai muille lemmikeille)? 

6 kommenttia:

  1. Leluja tuli tehtyä ihan vaan muutama (tuhat) edesmenneelle koiralle !

    https://www.stoori.fi/rakkaudella-henna/

    VastaaPoista
  2. Älylelu olis meille kiva, vaikka ei meidän koira oo yhtään innokas syöjä.
    Toista on meidän pojan labbis, sillä on intoa hakea ruokaa vaikka mistä.
    Meidän koiralle on kaikkikaikessa huomioliivi, kun se kuljeskelee yksin pihalla, että sen huomioitas, kun on niin pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomioliivi on kans kyllä hyvä ja tärkeä! :) tai sitten vilkkuvalo valjaissa :)

      Poista
  3. Mahtavia ideoita, varsinkin nuo portaat on hyvä idea.

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.