keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Timanttinen peitto.

Timanttinen peitto  - se on siis timanttipeitto!

Tämä unelman muhkea ja hattaraisen pehmeä pikkupeitto koiramummun alla on nimeltään timanttipeitto.
Tein peiton töihin Kauneimmat Käsityöt -lehden kevätnumeroon. Cora pääsi kuviin myös malliksi - todellakin pääsi, en mallannut tai huijannut sitä kuviin, vaan hän tuli siihen ihan itse makuulle kaiken huomion keskipisteeksi!
Peitto tehdään sormineulonnalla eli ihan vain sormilla lenkkejä pujottamalla ilman mitään muita työvälineitä. Tuloksena on vähän kuin neulottu jälki. Työ etenee nopeasti perussilmukoita ja ristittyjä silmukoita vaihtamalla - jälkimmäisillä syntyy tuo ikään kuin päällä oleva timanttikuvio. Se näyttää siltä kuin se olisi pujoteltu työn päälle, mutta oikeasti se syntyy vain pujottelytyylejä vuorottelemalla toistettavan kaavion avulla. Tämä on kooltaan suht pieni, mutta samanlaisen timanttipeiton voi tehdä missä koossa vain silmukkamäärää vähentämällä tai kasvattamalla yhden timanttikuvan verran aina kerrallaan.
Lankana on Alize Puffy. Siinä on langassa koko pituudelta lenkkejä. Ne lenkit pujotellaan rivi riviltä, aina edellinen seuraavaan jne. Alku tuntuu sekavalta, mutta kun vauhtiin pääsee niin peitto valmistuu tosi nopeasti. Muistan, kun ekan kerran näin tätä lankaa viime vuoden puolella. En tajunnut yhtään miten silmukoita pitäisi käyttää. Yritin tehdä jotain ja eihän siitä sitten ilman ohjeita mitään tullut.

Silmukkalanka sopii hyvin vaunupeitoiksi, tyynyksi ja tuubihuiveiksi. Itse tosin käyttäisin lankaa vain sellaiseen missä ei sitä ei tarvitse kovin usein pestä (esim. juuri ns. sisustukselliseen torkkupeittoon, joka nyt on lähinnä visuaalinen ilman sitä, että siihen päivittäin käperryttäisiin). Ihan silleen hoksautuksena, että tuo lankahan ei ole mitään ekologisinta, koska on 100 % polyesteria. Ja koska pesussa irtoavat mikrokuidut. Ja koska ympäristöystävällisyys.
On sanomattakin selvää, että meidän pieni hedonisti, päiväunisankari ja kaikesta pehmeästä tykkäävä mummokoira tykkää peitosta. En kovin usein pidä peittoa Coran ulottuvilla ettei se möyhi sitä piloille, mutta kerrankos sitä nyt sallii nukkuvan siinä päällä. Hän oikein nauttii siinä.
Ja ohjehan timanttipeittoon löytyy tänään ilmestyneestä uudesta Kauneimmat Käsityöt nro:sta 3/19. Mukana myös samasta langasta tehty kotoilunuttu - mutta se onkin sitten toinen tarina se.

Seuraa lisää virkkaus- ja neuleideoita Kauneimmat Käsityöt -lehden Facebookista tai Instagramista!

7 kommenttia:

  1. Aivan ihana peitto! Mulla on samaa lankaa ostoslistalla viikonlopun kässämessuilta. Meinaan tehdä siitä pontson. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pontsokin olisi tosi kiva! :) Ja siitä muuten tulee lämmin!

      Poista
  2. Hei! Onkohan tuota lehteä vielä jossain saatavilla. Ostin juuri kymmenen kerää tuota lankaa ja tuo olisi aivan ihana kuvio isoon torkkupeittoon 😊 ohjetta olisin siis vailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen nro ei ole enää myynnissä, mutta oletko katsonut kirjastosta? Jos ei löydy kirjastosta niin laita minulle sähköpostia, osoitteeni löydät Ota yhteyttä -sivulta :)

      Poista
  3. Saisinko ohjeen tähän peittoon ja langan määrän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Valitettavasti en nyt tähän hätään nyt voi sitä tähän sinulle jakaa :( Tulen julkaisemaan ohjeen blogissani joskus myöhemmin. Jos tarvitset ohjetta just nyt, tsekkaa Lankavan sivulta Puffy Alize - haulla ohjeet, siellä on vastaavia malleja myös :)

      Poista
    2. Tai jos tämä malli sitten kuitenkin se mieluisin, laita minulle sähköpostia, osoite löytyy Ota yhteyttä-sivulta :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.