maanantai 29. maaliskuuta 2021

Neulotut puput ja porkkanat (+ ohje)

Pääsiäisen pupuviikko*! On iloittelevien pupujen aika - koska miksipä ei? Pupunkorvilla väriä hiljaiseen viikkoon!

*Eilen alkoi pääsiäisen teemaviikko eli pupuviikko, jolloin blogiin tupsahtaa pupuja joka päivä palmusunnuntaista seuraavaan lauantaihin! // Ks. osa 1: Virkattu minipupu

Eilen siis sarjan alkuun tuli virkkaajille minipupu, nyt neulojille pupuruukku eli toisin sanoen maljakonsuojus (tai ruukunsuojus). Tähän uppoaa kivasti jämälankoja useammassa sävyssä. 

Maljakonsuojuksesta piti tulla ensin pussukka, jossa olisi kangasvuori ja vetoketju, mutta loppusuoralla langanpäitä päätellessäni vaihdoin suunnitelmaa. En ommellutkaan pohjaa umpeen, sai jäädä pelkäksi lieriöksi maljakon ympärille. 

Ajattelin, että voihan siihen myös joskus vielä lisätä sen vetskarin ja vuorikankaan. Maljakonsuojuksena ensin käyttäminen ei estä myöhempää valmistumista pussukaksi.
Pupukuviot ovat omaa käsialaa. Suunnittelu otti oman aikansa. Olisin halunnut ensin vain pupuja ja sydämiä, mutta en saanut kuviorivejä istumaan kivasti ja en halunnut kasvattaa sydämen kokoa. 

Sitten päätin lisätä mukaan porkkanoita! Ja kuviointi oli valmis. Kannatti tuhlata vähän paperia niin sai mieluisen lopputuloksen (tai olisinhan voinut myös tehdä suoraan koneelle paperitta).
OHJE: Neulottu pupukuviointi / Neulottu maljakonsuojus

Lanka: Sopii mille langalle vain. Itsellä oli Svarta Fåretin Cecilia -sekoitelankaa (53 % puuvilla, 33 % viskoosi, 14 % pellava, n. 50 g = 110 m) ja porkkanan vihreät tupsut tein jollain akryylijämälangalla. 

Puikot langan ja käsialan mukaan. Itsellä oli pyöröpuikko kokoa 3.
Koko sopiva ruukulle tai maljakolle, jonka halkaisija on noin 13 cm.

Tee näin: Luo 90 silmukkaa (tai muu 18:lla jaollinen silmukkamäärä) ja jaa ne sukkapuikoille tai käytä pyöröpuikkoa, jossa on suht lyhyt kaapeli. Neulo pohjavärillä sileää 4 krs ja neulo sitten yllä oleva kuvio. Kuvio toistuu 90 silmukassa viisi kertaa. Sido pitkät langanjuoksut tai käytä kuvioalueille omia pieniä lankakeriä - keinoja on monia, pääasia etteivät langanjuoksut kiristä kuviota. Neulo loppuun 8 kerrosta pelkällä pohjavärillä ja päättele. Lisää vihreällä langalla porkkanoille pienet tupsut (kolme ommelpistoa per porkkana). Päättele langanpäät ja anna yläreunan rullautua.
Tämä työ oli hyvää treeniä värien kanssa sompaamiselle. En ole vielä kovin taitava langanjuoksujen sitoja, joten työ oli hyvää harjoittelua siihen - ja myös siihen, että parilla rivillä mukana on jopa neljä eri väriä mukana! Pääosin kolme lankaa tai jopa "vain" kaksi. Kyllä siinä välissä pari kertaa meni kerät sekaisin! 

Mutta lopputuloksesta tuli iloittelevan leikikäs. Oikea hyvän mielen neuletyö tähän kevääseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.