Ilmiönä slow-kässäily.

Slow craft movement. Sitä olen tässä miettinyt ja heijastanut omaan peiliin. Olen kuullut siitä ennenkin, mutta nyt vasta heräsin pohtimaan mitä se tarkoittaa. Slow craft movement on siis ilmiö, jossa pääasia ei ole lopputuloksessa, vaan itse tekemisessä. Se on noussut "Nopeasti ja helposti" -ohjeita ja kiireellistä käsityön tekemistä vastaan - eli apua, juurikin sitäkin mitä itse olen aika paljon edustanut! (Kuinkahan monta kertaa olenkaan postauksissani sanonut ideaa nopeaksi ja helpoksi?)

Ei siinä, ei ole mitään pahaa tykätä pienestä ja helposta. Voi hyvin valita yhden illan käsityön, paksun langan ja nopean ohjeen tai ommella ihan vaan tuosta vaan parilla saumalla mekon kasaan. Ei tarvitse monivaiheisia tekniikoita, kaavojen piirtelyitä ja pitkiä prosesseja saadakseen jotain hyvää aikaan. Se on vallan hyvä, etenkin kun on työt ja muut elämän velvollisuudet ja menot häiritsevät harrastuksia.

Mutta heräsi kuitenkin kysymys: entä jos sittenkin jarruttaisinkin? Entä, jos kokeilisin välillä sitä pitkää kaavaa? Hitaasti hyvää tulee, sanotaan? Asia on vähän niin kuin leivonta: joskus kolmen aineksen nopea teeleipä on ihan parasta, joskus taas on ihana leipa leipää ihan kahden kohotuksen kautta.

Olen potenut pitkään blogista pientä jurnausta. Olen vellonut bloggaamisen vaikeudessa (lue tästä lisää) ja pohtinut miksi bloggaan: bloggaanko bloggaamisen ilosta vai jostain muusta syystä? Mietin näitä edelleen, kun havahdun "jaa, pitäisi tänään kyllä blogata" -ajatukseen. Ja jos ei ole mitään valmista, päätän äkkiä tehdä jotain. Se on tyhmää, koska silloin teen käsityötä blogin vuoksi, en tekemisen ilosta.

Ja entä, jos jarruttaisinkin kohtaan "pitäisi"-kohdassa? Kuka sanoo, että just tänään pitäisi blogata? Entä jos en teekään ja bloggaisin jälleen "itselleni", en kävijämäärien tai bloggaustahdin vuoksi?

Luin, että slow-kässäilyä tehdään kiireettömästi muun elämän ohessa. Se, että käsityö on kesken, on ilo. Työvaiheille annetaan aikaa ja samalla niistä opitaan. Sitä oppii tekniikasta, tarkkuudesta ja huolellisuudesta. Ei etsitä virheelle uutta ratkaisua, vaan perutetaan ja aloitetaan alusta. Slow-kässäily on samalla myös tapa tehdä käsitöitä materiaaleja ja tekniikkaa kunnioittaen. Ja valmista tulee vasta sitten, kun sen aika on. Slow-kässäily voi olla myös meditatiivista ja rentouttavaa, kun kiire ei paina päälle. Sitähän käsitöiden juuri pitäisikin olla, rauhallista vastapainoa kiireelle.

Kaikki nämä ajatukset nivoutuvat kässäilyn tahtiin. Olen viime viikkoina oikein paneutunut hidastamiseen ja nyt minullakin on työn alla pari suurempitöistä käsityöprojektia. Ei väliä milloin tulee valmista. Se voi olla ensi kuussa tai ensi vuonna. En anna sen vaikuttaa. Haluan nauttia jälleen itse tekemisestä, en valmiista blogipostauksesta. Haluan oppia käsitöissä kärsivällisyyttä ja haluan jälleen nauttia tekemisen ilosta. Joten nyt: hidastan, annan aikaa itselleni ja käsitöille. Ehkä välillä jotain nopeampaakin, mutta ainakin niiden parin isomman projektin kohdalla aion nauttia matkasta.

(Yllä kuvassa myös rikkoontuneesta kehyksestä tehdyt minilistat, ks. postaus ja päällystetyt pienet paspakehykset, ks. tutoriaali.)

Tämä oli ajatuksen virtaa käsityötahdista. Kuulen mielelläni mitä sinä ajattelet? Teetkö hitaasti vai kaasutatko välillä? Pientä ja helppoa vai kaikki pitkän kaavan mukaan?