Snugglet, vauvan ensilelut

Terveiset vauvakuplasta! Täällä ollaan jo kuukauden ikäinen. Päivät ja viikot kulkevat vauhdilla.

Aika esitellä snuggle, ensilelu!

Snuggle eli ensilelu on tällainen harsosta tehty pehmorätti. Voisi sanoa myös lohturievuksi. Vielä vauva on hiukan liian pieni eikä ymmärrä harsolelun päälle, mutta pian varmaan on oikeinkin hyödyksi.

Tein snuggleja kaksi erilaista. Ensin harmaan, sitten mintun värisen. En ollut ensimmäiseen oikein tyytyväinen, joten otin uuden yrityksen nallen muodossa. Siitä tulikin sitten paljon mieluisampi.

Tämä harmaa on vähän kuin liito-orava. 

Ompelin oravahahamon kahdesta neliön muotoisesta harsosta (double gauze), vedin nurkat suppuun, lisäsin vanulla täytetyn pään ylös ja littanan hännän alas kääntöaukkoon. Lopuks kirjoin nukkuvat silmät päähän.

Nalle ei ole samoin littana, vaan enemmän mekkomainen. Tein pään ison neliön keskelle ja lisäsin vanulla täytetyt kädet sekä laskostin muutamalla saumalla neliön pään ns. ylävartaloksi. 

Tästä tuli paljon kivempi jo värisävyiltään. Ei ole ankean harmaa, vaan söpön mintun värinen ja sisäpuolelta keltainen. Kasvojen kirjontaankin panostin hippusen enemmän.

On ne silti ihan söpöjä molemmat. Harmaa voisi olla vaikka varakappale. En sitä kuitenkaan vielä purkanut. Eihän sitä tiedä, jos vaikka vauva tykkääkin liito-oravasta enemmän kuin nallesta. 

Vielä ei ole tarttumarefleksiä, mutta sitä odotellessa snugglet ovat valmiina odottamassa. 

Äitiyspakkauksen päällinen

Äitiyspakkaus, tuo ihana Kelan laatikko. 

Meillä vauva on nukkunut äitiyspakkauksen laatikossa. Mutta luonamme asuu nyt melkoinen puklauttelija, joten kun ensimmäinen (ja toivottavasti myös viimeinen) osuma tuli pahviboxin seinämään, totesin, että jonkinlainen suoja on laatikolle tehtävä tai kohta laatikko on yhtä puklaussotkua täynnä.

Seuraavan päiväunen aikana uhrasin omat päiväunet ja kurkkasin kangaskaappiin. Valitsin suojaksi valkoisen paksuhkon puuvillan, jossa on pientä kolmioprinttiä - täydellinen!

Ensin mietin, että alan ompelemaan suojaa paloista ja se tuntui jotenkin työläältä, kunnes..

..tajusin, että suojanhan tarvitsee suojata vain sisäseinämän, ei tarvitse olla pohjapalaa. Ja jotta pysyy pystyssä, tarvitsee suojan kulkea sisä- että ulkoseinämää myöten.

Ratkaisuna oli tehdä niin sanottu tuubihuivi! 

Mittasin laatikon ympärysmitan ulkopuolelta (+ saumanvara saumaan) ja sitten laatikon korkeuden kerrottuna kahdella (+ käännevarat reunoihin). Ompelin pitkän suorakolmion päädyt yhteen ja sitten käänteet reunoihin.

Suoja oli helppo sujauttaa laitojen yli. Sisäpuolella reuna jää ihan laatikon pohjaa vasten ja laatikon patka pitää reunan hyvin paikoillaan, joten se on myös vauvalle turvallinen. 

Ja ompelukin oli helppoa ilman mitään turhia kikkailuja. Valmista tuli ennen kuin vauva heräsi päiväunilta!

Toivon, että tämä suoja antaa laatikolle lisämahdollisuuksia selvitä nättinä se aika kunnes vauva siirtyy nukkumaan suoraan pinnasängyssä. Olisi ihana säilyttää äitiyslaatikko niin, että siihen voisi kerätä myöhemmin vauvan säilytettäviä vaatteita, leluja ja muita sen sellaisia.

Ja vaikka äitiyspakkauksen kuosi on kyllä kaunis, on se tämäkin kiva. Tykkään, että suojakangas on kirkas ja valoisa. Itse laatikkohan on vain ihan valkoinen sisäpuolelta. Tässä on se kiva, että myös kuviointi jatkuu laatikon sisäpuolella.

Hyviä päiviäunia pikkuinen <3 

Ensimmäinen äitienpäivä

Hän on täällä!

Vappuna tuli yllättäen ja mullisti elämän rytinällä. Sen jälkeen ollaan ihmetelty pieniä varpaita. Ihmeellistä, että tässä ne nyt ovat, pienet jalat, jotka minua niin kovin pitkään potkivat. Laittaa sanattomaksi ja tunteelliseksi: minä todella olen nyt äiti. Ja sain heti perään kokea ensimmäisen äitienpäivän.

Jo ennen vauvan syntymää bongasin lastentarvikeliikkeestä tällaisen Perheadin pakkauksen, jolla voi painaa jalan tai käden mustelevyn läpi, josta ei tartu mitään vauvan ihoon. Ostin heti yhden setin.

Pakkauksessa oli vain kaksi korttipohjaa, mutta leikkasin lisää kartongista. Joka kerta jälki oli vähän vaaleampi, mutta kyllä yhdestä setistä sai useamman painojäljen kuin vain kaksi. Vieläkin ehkä saisi, mutta lopetin kuuteen, koska vauva alkoi protestoimaan vastaan (vaikka nukkui reporankana homman aikana  - reppana, heti joutui osalliseksi äidin DIY-hommiin).

Tuntui vain, että muste ei oikein kuivunut sataprosenttisesti vaan jotain siihen osuessaan vähän lähti suttaantumaan. Päätin kontaktoida jäljet, jotta pysyisivät parempana mahdollisimman pitkään. Toki muovituskaan ei ole tae, etteikö esimerkiksi muovin alla haalenisi ajan myötä, mutta päätin silti ottaa riskin kontaktin myötä.

Yhdestä käden jäljestä tein omalle äidilleni uudelta lapsenlapselta äitienpäiväkortin. Pari painojälkeä jätin muistoksi, vaikka kehystettäväksi tai albumiin lisättäväksi.

Pari huonompaa, jotka jo painaessa vähän suttaantuivat reunoistaan, leikkasin muotoonsa ja kontaktoin niin sanotust tarroiksi. Ajattelin lisätä ne vauvakirjaan.

Katsokaa nyt kuinka pieni käsi! Vauvojen kädet ovat kyllä kieltämättä kaikista söpöintä. Se puristusote ja pienen pikkuruiset kynnet, en kestä kuinka söpöä.

Tuntuu, että siitä on yksi ihmiselämä, kun käytiin rakenneultrassa. Ja nyt sitten hän on todella täällä. Ihmiskeho on ihmeellinen. Äitiys on ihmeellistä. Vaikka en ole ollut oikeasti kauaa äiti, tuntuu että tämä on rooli, johon olen solahtanut hyvin. Se on yhtä aikaa outoa, mutta silti niin luonnollista. Ja odotettua.

Hyvää äitienpäivää äideille, isoäideille ja kaikille odottaville äideille - sekä muille äitihahmoille!

Ja kaikkea hyvää heille, joille tämä päivä on raskas. Tämä päivä ei ole kaikille ihana ja onnekas. Äitinsä menettäneet, äidiksi haluavat ja etenkin lapsensa menettäneet. Olen pahoillani teidän puolesta. Voin vain toivoa, että jostain saatte lohtua.