Sivut

lauantai 13. helmikuuta 2010

Pistettäskö pakettiin?

Ystävänpäiväksi DIY-vinkit osa 13:
Kolmetoista vinkkiä lahjojen paketointiin

Mielestäni liian moni ostaa kaupasta valmiin ja kohtuuttoman kalliin lahjapussin vain vedoten siihen, ettei osaa tai ehdi paketoida lahjaa itse. Kaikki ei arvosta lahjapusseja kuin minä (säilytän ja käytän uudelleen) ja siksi olisikin aika esitellä muutamia helppoja pakkausvinkkejä. Ei voi olla liian vaikeata, etteikö harjoittelulla ja pienellä vaivannäöllä saisi persoonallisen ja myös ulkopuolelta kauniin lahjan.1. Jos paketointi on ylitsepääsemätöntä, hanki lahjalle käyttöä kestävä rasia. (Kyttää kirppareilla ja markettien alelaareja.) Lahjapaperinarua tai lahjaruusuke päälle ja se on siinä. Käytettävä rasia, kotelo tai pussukka on aina parempi kuin kertakäyttöinen lahjapussi.
2. Vielä parempi on, jos jätät paperinarut ja sidot paketin ympärille kangasnauhaa. Käsityöihmiset ilahtuvat varmasti, koska nauhan voi käyttääkin johonkin sen sijaan, että paperinaru lentäisi roskiin sellasenaan (itsehän käytän nekin uudelleen..).Muhkean kangasrusetin (esim. satiini) saat tätä kuvasarjaa noudattaen.3. Jos lahja sisältää jo itsessään laatikon, paketoi se kierrätysmateriaaleilla. Käytä sanomalehtipaperia, vanhaa julistetta, hyllypaperia, jämätapetteja, kangastilkkuja.. 4. Zakka Lifesta löytyy kiva jippo, jonka mukaan kertakäyttöisestä pahvikupista voi tehdä pienen lahjarasian. Kupin reuna suikaloidaan ja taitellaan kanneksi. Päälle voi askarrella/liimata jotain kolmiulotteista tai kannen voi sulkea tarralla.
Oman lahjarasiani päälle tein tämän ohjeen mukaan pienen origamisydämen.5. Jos kuitenkin tahdot lahjapussin lahjalle, tee se itse. Leikkaa alla olevan mallin mukaan pussi pahvista tai paperista, taittele katkoviivojen mukaan ja liimaa sivu sekä pohja kiinni. Koristele mieleiseksi tusseilla, tarroilla, rusetilla tms.

Vaihtoehtoisesti voit leikata yläreunan suoraksi linjaksi ja kiinnittää reunaan nauhasta, langasta tai paperinarusta rivat.
6. Katso myös tämä OutsaPopin vinkki tehdä isommalle/painavammalle lahjalle kantopussi päällystetystä muropakkauksesta tms.7. Jos origamitaittelut kiinnostavat, helpoin tapa on aloittaa nopeasti taiteltavalla pahvirasialla. Alla olevan kuvasarjan (klikkaa suuremmaksi) mukaan voit taitella kannellisen rasian kahdesta A4-paperiarkista. Jos rasian tekee yksivärisestä paperista, sen voi koristella tussein, naruin, hilein, paljetein, tarroin..8. Life as Lou:sta löytyy Magic Boxes-tutoriaali. Kun teet useamman paperirasian, voit koota niistä jännän porrasmaisen tornin. Sivuilta löytyy myös sama ohje koko rasian tekoon (olisinpa muistanut tuon, niin ei olisi tarvinnut kuvata omaa..). Yritin myös tehdä taikalaatikoston rannekorusäilytystä varten tässä taannoin, mutta meni häiriötekijöiden vuoksi hermot ja lopputulos näytti kamalalta. Paperinkierrätykseen se sitten lensi hyvinkin kauniissa kaaressa. 9-10. Erilaisen kotelo-laatikon voi myös tehdä näin: Leikkaa pahvista (esim. aaltopahvista) kuvan muotoinen pala ja taita se keskivaiheilta, teippaa reuna, pullista, työnnä lahja sisään ja taita sivut sisällepäin. Sidoympärille esimerkiksi villalankaa - hyvä keino käyttää jämälangat pois.11. Kotelon kaavaa muuttamalla, siihen voi lisätä esimerkiksi tämän kuvan mukaan hiirikorvat. Kuva on Askartelun pikkujättiläinen-kirjasta (Pirkko Nieminen, WSOY).12-13.Muistatteko tämän sormuspostaukseni? Sieltä löytyy taittelumalli sydänrasiaan. Sydän-kohtaa muuttamalla rasiasta voi tehdä ihan minkänäköisen vain! Katso vaikka A Little Hutin versioita, joita löytyy ihan joka lähtöön.

4 kommenttia:

  1. Näistä kyllä soveltuu joululahjoihin paketit! Ihana ku oot nui yksityiskohtaset ohjeet jaksanu väkertää =) Ainakin taittelulaatikkoa lähden yrittämään, ja toi muropakettikassi kuulosti kans kivalle!

    VastaaPoista
  2. Puf,
    niin soveltuukin :) Kiitos, kiva vain, että joku hyötyy näistä :)

    VastaaPoista
  3. Oot mulle suuri apu hädässä! Mun piti hankkin partioon lahjarasian ohjeet ja täältä löysin viime tingassa ohjeet! Muiltakin sivuilta löytyin mutta ei niin selkeitä kun sulla! Suuri kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Anonyymi, oli kiva olla avuksi! :) terveisin entinen partiolainen ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.