Sivut

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kutistu, kutistu kutiste.


Harjoittelin jälleen näpertämään kutistemuovista koruihin osia. Ekassa satsilla tein jokatytöllä näkyvät siipikorvikset ja useammassa koossa timantit. Aion tehdä pienestä timangista uuden sormuksen, isomman kohtaloa en vielä tiedä - joko kaulakoruksi, avaimenperäksi tai laukun somisteeksi.Olen hurahtanut myös maatuskoihin. (Hah, sanoisinko, että todella taidokasta kuvankäsittelyä ja -leikkausta!) Tein yhden ison maatuskan ja useamman pienen (n.2-3cm) maatuskavauvan eri väreissä. Jättimaatuska on yksi lempparikaulakoruistani. Tosin olen saanut kommenttia, että se ei ole maatuskaa nähnytkään.

"Ai kato, teit tuollaisen itämaisen tytönkin."
"Eikun se on maatuska."
"Ai, ei se siltä näytä."
Ehkä kyseessä onkin nykyaikainen monikansallinen maatuska, isä jostain kaukaa eksoottisesta idästä ja äiti onkin slaavilaista syntyperää. 

Olen himoinnut Eiffel-kaulakorua pitkään. En ole mieleiseen törmännyt shoppausreissuilla, joten päätin tehdä sijais-eiffelin kutistemuovista, kunnes joskus kauniina päivänä löydän mieleisen kolmiulotteisen Eiffel-riipuksen.Tälläinen Eiffel olisi oikein soma. Pitäisikö kirjoittaa jo nyt alustavaa joululahjatoivelistaa pukille niin ehkä menisi toive perille tarpeeksi ajoissa? Kuva täältä.

4 kommenttia:

  1. Note to self: osta kutistemuovia. Kyllä tuota on päästävä kokeilemaan, jos tulokset ovat yhtään noin hyviä.

    VastaaPoista
  2. jokke,
    kannattaa, se on kyllä kiva materiaali. Alku voi lähteä kankeasti liikkeelle, mutta sitten kun hoksaa mitkä kynät/tussit siihen käy ja miten kutistushomma sujuu ni eiköhän sitä vauhtiin pääse! :)

    VastaaPoista
  3. Harmittaa asua askartelijan kannalta huonossa kaupungissa - en varmasti löydä tuota kutistemuovia mistään! :< Mutta ihailen sinun tekosiasi. :)

    VastaaPoista
  4. Elina,
    kiitos, on totta, että kutistemuovia ei tahdo löydyä kaupoista, ei edes täällä Oulussa saa, mutta onneksi kutistemuovia saa ihan yhtä hyvin ostettua netti-askartelukaupoista :) googlaa sinelli ja sjöld-detaljer.fi (tai jotain tuonne päin) pitäisi löytyä edulliseen hintaan!

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.