Sivut

torstai 11. marraskuuta 2010

Pieniä kivoja kysymyksiä ja vastauksia.

Pientä kivaa-blogista tuli kyselyhaaste. Kiitos :)

Innostuin vähän ja lätkäsin vastauksien sekaan kasan vanhoja kuvia vuosien varrelta. 


Mitä on nyt tekeillä tai mitä teit viimeksi?
Nyt on tekeillä useampikin projekti (mm.lahjoja), mutta niistä en halua vielä hiiskua.
Viimeksi ompelin yhden tummansinisen perunasäkki-bilemekon, 
joka toivottavasti muotoutuisi lähipäivinä valmiiksi postaukseksi. Siitä lisää sitten.
Tein myös vasta hevosenkenkä-kaulakorun. Vai voiko tekemiseksi sanoa sitä,
jos irroittaa kengän muualta ja vain pistää pihdeillä korurinkulan valmiiseen koristeeseen? :D
Tein myös kankaasta hopeisen rusettikorun.
Millaisia muistoja sinulla on lapsuudesta käsitöihin liittyen?
On sanomattakin selvää, että kaikki näpertely on ollut pienestä pitäen lähellä sydäntä.
Silppuja siellä, lappusia siellä, askartelupaskartelua jokapuolella, se oli sitä minun lapsuuttani se.
Oletko oppinut joltain sukulaiselta tai tutulta esimerkiksi kutomista 
ennen koulun käsityön tuntien alkamista?
Jep. Ja vain siksi, että bestis oli oppinut virkkaamaan ketjusilmukkaa ja kateellisena vaadin äitiäni opettamaan virkkausta minulle. Siitä se lähti, vaikkakin kutomisesta innostuin vasta koulun alettua.
Yläasteella kutominen ja virkkaaminen oli se mun juttu, ompeluun mielenkiinto ei vielä riittänyt.
Tein mm. omasta päästä tämän punaisen myssyn, joka oli tuolloin yksi lemppareistani.
Parasta koulun käsityön tunneissa?
Se, että pelkän istumispönötyksen sijaan sai tehdä käsillään jotain ja sai
vielä samanaikaisesti höpistä kavereiden kanssa. Se, jos mikä loi yhteisfiilistä.

Entäs pahinta?
Tyhmät projektit, kuten kutosluokan jättimollamoijan ompeleminen. Piinaavan pitkä työ,
oisin tahtonut tehdä jotain muuta, ihan mitä tahansa muuta.
Kokoa mollalle tuli n.80cm ja tein sille napapaidan, kietaisuhameen ja punaisesta villalangasta pitkän tukan. Totesin, että nukesta tulikin ihan hieno, vaikka projekti olikin ihan ajanhukkaa.

Millaiset tuli ensimmäisistä villasukistasi tai lapasista?
Täytyy tunnustaa, että en ole koskaan tehnyt villasukkia.
Yhdet lapaset kudoin joskus ja ainut muistikuva niistä on sanat: aivan liian isot.

Onko ompelukone ystävä vai vihollinen?
Hö, no paras kaveri! Saumuri on ehkä hituisen parempi.
My Best Buddies!
Isotöisin juttu jonka olet koskaan tehnyt?
Iltapuvut taitavat olla isoimpia töitä.
Iltapuku numero yksi.
Yksi hienoimmista vaatteista, jonka olen tehnyt: cocktailmekko.
Satiinimekko kuuluu myös isotöisimpien vaatteiden listaan, koska tein siihen liivinluut. Ei ollut helppoa, ei.
Kamalin/hienoin vaate jonka olet ommellut?
Kamalin oli eräs keltainen biletoppi, jonka tein ompelua aloitellessani.
Se oli rumista rumin, en vain tajunut sitä silloin. Hävettää vieläkin.
Maailma kaunistui moneen asteen verran sillä sekunnilla, kun tuhosin topin pois päiviltä.
Ruma farkkuliivi - nolottaa näyttää tämä. Onneksi tuotakaan liiviä ei enää ole olemassa.
Ruma pitsiliivi - en käyttänyt kertaakaan. Näyttää ruokalapulta.
Rumin lahja, jonka olen antanut(vitsillä): ex-lover-voodoo-nukke.  Nuken oli tarkoituskin olla ruma,
mutta sen saaja varmaan tuikki voodota minulle "Prkl, tämänki se anto, hyi hemmetti!"

Mitä itsetehtyä olet antanut joskus lahjaksi?
Olisi parempi kysyä mitä itsetehtyä en ole antanut lahjaksi?
Kategoria lahjat kertoo enemmän.
Lahja poikaystävälle: tarranauhalla avattava Domo Kun.
Lahja kaverille: pimeässä hohtava hattivatti-avaimenperä cernitistä.
Mitä taidon käsityön saralta haluaisit oppia?
Ihan nyt vaikka yhden sanon: kunnollisten printtien tekemisen!
"Daddy I want a pony!"
Hattivattien teehetki.
"Frankie say RELAX!"
Millainen käsitöihin tai askarteluun liittyvä kauppa saisi sinut riehaantumaan? 
Jos joku älyäisi yhdistää kirpparin, kangaskaupan ja askartelukaupan,
niin sen seurauksena olisi a) ikuinen kanta-asiakkuus b) vararikko c) porttikielto
"Ei hemmetti, taas tuo hullu tulee tänne! Äkkiä ovet kiinni, älkää päästäkö sitä tänne!".


Mitä käsitöihin liittyvää ostit viimeksi?
Huopa-arkkeja Tiimarista. Äh, olipa tylsä vastaus.

Voisiko käsitöistä tulla sinulle ammatti?
Ehkä. Täydellistä ammatinvaihdosta käsityöalalle tuskin enää tulee, 
mutta olen vakavasti ajatellut ainakin toiminimen hankkimista - sitten joskus, jos siltä vielä tuntuu.
Ei tälläisillä ideoilla markkinoille lähdetä.
Eikä tälläisillä työskentelymetodeilla. Koiran suorittama laaduntarkkailu ei varmaan riitä.
Mitä projekteja on nyt suunnitteilla?
Olen suunnitellut tekeväni lisää arkimekkoja ja kasan koruja,
koska kaikki kaulakorut tuntuvat huutavan jo BLAAAH-hönkäystä.
Uusi ulkoilutakki Coralle - sellainen, joka saisi koirankin edes vähän hyvälle tuulelle.
Tämä ei tainnut olla ihan pikkusintin mieleen.
Myös uusi obi-vyö pitäisi tehdä - joskus.
Olen myös tosissani suunnitellut tekeväni jonkun tämän tyyppisen talvipipon.
Langat ja ohje on jo. Tuumasta toimeen-energia on hukka teillä.
Saa nähdä milloin saan pipon kudottua - ehkä talveksi 2020?
post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.