Sivut

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Pinterest.

Amatöörikuvailuja osa kolme: kirppisvaatteiden esittelyä. Leopardimekko (3e), mustat korkokengät (7e) ja neuletakki (1,5?e), Quasimuodokyttyrä kaupan päälle.
Neuletakki meni ensin koristele-nämä-kasaan. Ei se siellä kauaa viihtynyt, kun en keksinytkään mitään takkiin sopivaa koristeideaa. Ja perään totesin, että pitääkö sitä nyt kaikkeen jotain lisätä?
Neuletakki on ihan hyvä tuollaisenaan, siinä on kuitenkin sievät napit ja nätti yksityiskohta pääntiessä.
Pitkähkö neulepusero (2e) ja itsetehty obi-vyöni. Mustavalkoiset asut ovat nyt yksi mieltymyksistäni.
Apua, kun noita harmaita saappaita tuli ikävä. Oikein sydäntä viistää. Eikö lumet voisi jo sulata pois? En uskalla näillä korkeusleveyksillä köpötellä kömpelyydelläni korkojen kanssa ennen kuin asfaltteja. Tähän voisi todeta, että odottavan aika on pitkä, kun ikkunoista näkyy metrin hanget. Pahus.
Odottavan aika on ollut pitkä myös Pinterest.comin odotuslistalla. Vihdoin tänä aamuna sain avata sähköpostini ja siellä se oli: kutsu jäseneksi! Ihanaa. Olen niin koukussa. Kohta inspiraatiokuvia pursuaa kansioita yli tarpeen. Kuvatulvaa voi myös seurata ja stalkata täällä.
Huomaan, että Madam B.C:n joukkoon on tullut uusia lukijoita! Tervetuloa, toivottavasti viihdytte!
post signature

3 kommenttia:

  1. Kiitos miljoonasti tuosta pinterest-linkistä! Älyttömän inspiroiva sivusto :)

    VastaaPoista
  2. Aivan totaalisen ihana tuo leopardimekko! <3

    VastaaPoista
  3. Wingless,
    eikun ole hyvä vain, siihen jää hirmu hyvin koukkuun! :)

    Varpunen,
    kiitos :) Taisi olla gina tricotin.

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.