Sivut

torstai 14. heinäkuuta 2011

Metallisia raitoja ja renkaita.

Parvekkeella suoritettavia pieniä iloja: laukun maalaaminen iltapäivän ihanassa auringossa.
Musta nahkakirjekuorilaukku oli tylsä ja pinnaltaan jo kärsineen näköinen. Päätin tehdä laukulle pienoisen hämäysoperaation maalaamalla siihen tikkien mukaan pronssisia vauhtiraitoja.
Käytin pienoismaalia ja nahkaankin se näyttää toimivan aivan mainiosti. Ensimmäinen maalikerros näytti kamalalta, epätasaisilta viiruilta ja olin jo kauhuissani epäonnistuneesta operaatiosta. Onneksi toinen maalikerros tasoitti ja vaihtoi ruosteen kukikkaisen värin kauniisti hohtavaan pronssinsävyyn. Kolmas maalikerros voisi tasoittaa loputkin siveltimen vedot tasaiseksi, mutta katson ensin miten maali pysyy.
Olin innoissani clutchin onnistuneesta raidoituksesta, että olin maalata tähän valkoiseenkin pikkulaukkuun jotain. Onneksi maltoin hetken miettiä, ehken sentään jokaista ala nyt maalata..
 Uusin ihastusvillitys korujen saralla: ohueiden sormuksien kasaaminen yhteen ja samaan sormeen.
Ohuet sormukset ovat massiivisesta ketju-rengas-komboisesta kirppiskaulakorusta. Hinta oli ehkä vähän suolainen (5,00/Kontti), mutta sainpas sentään säilöön paljon paksua ketjua, useita renkaita ja mitä parasta: useita sormuksia! (Kuvasta puuttuu sormessani olleet neljä ohutta renkulaa.)
Vinkki: älä laita mihinkään juhliin - varsinkaan sukujuhliin - vasempaan nimettömään yhtään sormusta, mikäli et ole oikeasti kihloissa/naimisissa. Se oli niin virhe. "Ai te olette kihloissa!" "Juu eikun..ei olla.."
post signature

2 kommenttia:

  1. Tuossa alhaalla vinkki kohdassa lukee että "Vinkki: älä laita mihinkään juhliin - varsinkaan sukujuhliin - vasempaan nimettömään yhtään sormusta, mikäli et ole oikeasti kihloissa/naimisissa. Se oli niin virhe." Onko sinulla miesystävää tai mitään samantapaista? Jos ei ole voit sanoa että se on siveyssormus, sen käyttö tarkoittaa että haluat näyttää maailmalle että säästät itseäsi avioliittoon jne. Itse sellaista pidin, mutta nyt se on kaulaketjussa koska toisesta sormesta hukkui sormus ja tuntui tyhmältä pitää vain yhtä. Ja anteeksi että kommentoin, jälkeenpäin luettuna tämä on todella tyhmän oloinen : /

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän se, kun on avomies :) Siksi vanhemman polven sukulaistätien kanssa "ai te olette menneet vihdoin kihloihin/naimisiin!" reagoinnit ovat kiusallisia.. Selitä siinä sitten, et juu eikun ihan huvin vuoksi vain pidän juuri tuossa sormessa..

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.