Sivut

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Sirkusjuhlat.

Kaksi asiaa: itsetehty kortti ja ostettu, mutta itse paketoitu syntymäpäivälahja. Kautta kantapään olen oppinut, että lapset eivät tykkää hyvällä ajatuksella itsetehdyistä lahjoista. Aineettomatkaan lahjat eivät toimi - muistaahan sen kyllä jokainen itsekin, että aineeton on lapselle yhtä kuin ei mitään.
Tee-se-itse-synttärikortti. Tarvitset: pahvia, sakset, tussin/kyniä, ompelukoneen, paperiliimaa.
Leikkaa värikkäistä samankokoisia kolmioita.
Liimaa ne pahville. Sipaisu liimaa riittää, tarkoitus ei ole kuin saada kolmiot pysymään hetken paikallaan. Liima toimii nuppineulojen tavoin: kohta on tarkoitus ommella pahvia!
Ompele suht isolla neulalla ja suht isolla tikillä kolmiot korttipohjaan kiinni.
Ompele myös kortin reunoihin koristetikkiä.
Tussaa, väritä, piirrä, koriste. Runoile, vitsaile tai söpöstele. Valitse tyylisi ja kortin saajan tyyli.
Kortti valmis! Yksinkertainen, värikäs, lapsenmielinen, itsetehty.
Ja eikun kortti paketin kylkeen! Entä mitäpä ostin lahjaksi? Sininen se on, mutta mitä sisällä oli?
Kahden veljeksen yhteinen synttärilahja sisälsikin kummallekin oman paketin! Tykkään tehdä lahjoista jäyniä. Olivat pojat innoissaan, kun paperin alta ei suoraan paljastunutkaan esiin lahjan sisältö. Opettaa vähän kärsivällisyyttä - ja olihan se hauskaa katsottavaa vieraillekin.

Ja ne, jotka tuumivat, että oliko tuossa kovinkaan ekologista järkeä: ei ollut. Mutta, jos kaikki (paitsi sininen lahjapaperi) oli jo vähintään kerran kierrätettyä, niin se ei ole niin paha juttu.
Ja lahjat olivat heti käytössä! On ihanaa huomata, että lahjan valinta oli täyskymppi!
Kyllä lastenjuhlilla on aina kivaa, etenkin jos tarjottavien pöytä oli loputon ja aina uudelleen täyttyvä!
Ähkyn laskettua tulossa: ommeltu synttärijuhlien mekko ja uudet maalatut tennarit, stay tuned!
post signature

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva lahja, paketti/paketit, kortti ja tuo kattaus vie kielen mennessään :P

    VastaaPoista
  2. Jeenna,
    kiitos :) Juhlien emäntä se kyllä osaa laittaa aina herkkutarjoilut! :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.