Sivut

lauantai 20. elokuuta 2011

24 to 25.

Koska tänään sain yhden ikävuoden plakkariin lisää, esittelen teille ensin uuden 24 to 25-art bookin. Se on kirjanen, jossa on 24 asiaa, jotka tahdon tehdä ennen kuin ehdin täyttää 25 vuotta.
Kirjasessa on ihan helppoja juttuja, kuten tavoite maalata x kpl tauluja ja kenkiä. Sivulla on tilaa maalausraportointiin ja vaikka puumerkkilaskuun jokaisesta maalaustuhrusesta.
Kirjasessa on myös toiveita, kuten uusien silmälasien hankkiminen. Tämä on jo toteutumassa, sillä päätin hankkia itselleni syntymäpäivälahjaksi silmälasit, joita jo tilauksesta kovasti odottelen.
Kirjasessa on myös haaveita. Aion toteuttaa jonkun unelmistani, mutta koska unelmat ovat usein henkilökuntaisia - kuten nytkin - en kerro asiasta sen enempää (supervoimakuva ei liity unelmaan).
Kirjasessa on myös rakkautta ja iloisia suunnitelmia. 24 ihanaa, toteutettavaa asiaa uudelle ikävuodelle!

Koska myös äitini vanheni vuodella tänään, esittelen hänelle lähettämäni lahjapakkauksen:
En keksinyt mitään kunnon järkevää lahjaa, joten päädyin siihen hyväksi koettuun, perinteiseen vaihtoehtoon: kaikkea pientä ja söpöä. Aloitin pikkuruisilla rusettikoristeisilla klemmareilla (inspiraatio täältä: How about orange) ja orgaanisesta suklaamakupalasta.
Tein mittanauhasta lintumagneetin. Inspiraatio täältä: Etsy / yasminellis
Mittanauhalintu oli tosi kiva tehdä. Pitää yrittää tehdä vielä toinen itselleen..jos siihen saisi lisää elävyyttä ja liikkeentuuntua, tästä prototyypistä tuli ehkä hiukan jähmeä.
Tein myös sormus-nuppineulatyynyn, jollaista äiti on ihastellut. Pohjana mehupönikän korkki.
Nuppineulatyynystä tuli oikein soma, eikä siinä ole keltaista pläikkää laidassa vaikka kuva niin jostain syystä yrittää väittää, mikä lie pilkahdus keltataudista.
Ja koska äiti tykkää niin kovasti kaikista kännykkähärpäkkeistä, tein hänelle uuden kännykorun.
Eikä siinä vielä kaikki: pisteeksi iin päälle iso piste: nappirannekoru - koska hän on itsekin nappikaulakoruja väsännyt vaikka pienelle kylälle asti. Tämä kuulemma olikin äidin suosikki lahjasta.
Eli lahja todella sisälsi kaikkea pientä ja somaa, postilaatikkoon sopivaa yllätystä.
Ja koska paketoiminen on superkivaa, kääräsin lahjat kaikki erikseen ensin silkkipaperiin...
...sitten oikeaan lahjapaperiin..
Ja tungin pikkulahjaset isompaan laatikkoon...
Ja koristelin laatikon suikaleella lahjapaperia ja lahjapaperipunonnalla.
Rakensin myös kortin yhdestä lahjasta (rannekoru) ja suikaleesta lahjapaperia.
Tein A4-paperista kuoren kortti-plus-lahja-kombolle.
Ja suljin kuoren tarralla. Olisin voinut valita jotain aikuisempaan makuun, mutta perhonen oli sopiva.
Posti kuljetti lahjaset jo kertaalleen kierrätetyssä lahjakassissa. Niittailin ja teippailin kassin sopivaksi pakkauskuoreksi. Postitäti kehui pakkausta nätiksi, oikein sydän kyljessä.
Nyt yhden yön rankan reissun jälkeen on hyvä hengähtää illaksi ja nauttia vähän herkkuja, kuten mm. tuliaisiksi saatua toffeeta ja teetä.
Tuliais- ja synttärilahjaksi saatu perhonen koreilee ajatuksissa. Kyllä aika vierii siivillä lentäen.
Sain avomieheltä niin ihanat lahjat, että palaan synttäriaiheella vielä myöhemmin. Täytyyhän mahtavista syntymäpäivälahjoista vähän retostella!
post signature

6 kommenttia:

  1. Paljon onnea madam b.c.! :)
    Olet yksi parhaimmista lukemistani blogeista! Ehkä sekin vaikuttaa siihen, että jaksat aina vastata kommentteihin. Olet ystävällinen ja kiva.
    Pisti silmään lahjalaatikon lahjanarupunos (tai mikä nyt olikaan). Ehkä varastan idean, kun on paketointia tiedossa!

    -Roosa

    VastaaPoista
  2. Roosa,
    kiitos, olet kyllä yksi kivoimmista kommentoijista :) pyrin aina vastaamaan kaikille kommentin jättäneille jo sen takia, että blogin pitäisi olla kommunikointia kahteen suuntaan, se on se homman ydin :) Varasta idea, minäkin sen joskus aikoja sitten jostain olen poiminut käyttöön :) toimii näyttävänä ja erikoisempana koriste-elementtinä :)

    VastaaPoista
  3. Sormusneulatyyny on vaan pakko saada. Sulla taisi olla ohjekin siihen, ihailin sitä jo silloin kun sen luin, mutta ihailusta toteutukseen on joskus niiiiiiiin pitkä matka.

    Ja onnea synttäreiden johdosta!

    VastaaPoista
  4. Heissulivei! kiitos kivasta blogista ja inspiraatioista, oon seuraillu sua jo edellisen blogin aikoihin ja sattumalta löysin tämän jokin aika sitten. Sitä vaan lähdin sitten sanomaan, että linkitin sut: http://poikkeustilassa.blogspot.com/2011/08/kaulaharpake.html

    Värikästä syksyä sinulle!

    -Jenni

    VastaaPoista
  5. M,
    kiitos :) Aikaisempi sormustyyny löytyy täältä: http://madambc.blogspot.com/2010/12/kymmenen-lahjaa.html Postauksesta löytyy myös linkki alkuperäiseen tutoriaaliin :) Ja eikun kuule tekemään, valmista tulee alle vartissa!

    Jenni,
    kiitos, se on kiva kuulla! :) Kiitos linkityksestä ja värikästä sykysä myös sinulle :)

    VastaaPoista
  6. M,
    kiitos :) Aikaisempi sormustyyny löytyy täältä: http://madambc.blogspot.com/2010/12/kymmenen-lahjaa.html Postauksesta löytyy myös linkki alkuperäiseen tutoriaaliin :) Ja eikun kuule tekemään, valmista tulee alle vartissa!

    Jenni,
    kiitos, se on kiva kuulla! :) Kiitos linkityksestä ja värikästä sykysä myös sinulle :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.