Sivut

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kolmas adventtisunnuntai.

Joulukuun yhdestoista. Tekee mieli kilkassa kunnon KÄÄK-paniikkihuuto. Lahjat valmistuvat hitaasti. Aika kuluu liian nopeasti. Joka joulu sama juttu. Ensi vuonna aloitan hommat jo huhtikuussa.
Joululahjatehtailun lomassa hengähdin ja ihastelin karkkitikkuja. On ne nättejä koristeenakin.
Ihastelin myös uutta joulukuustamme! Ostin täyskokoisen (210cm) muovikuusen. Kun raahasin tyytyväisenä kuusta kotiin, liian moni ihminen katsoi tuomitsevasti. Yksi mies jopa bussissa tuhahti ääneen "Muovikuusi, HMPF!" Anteeksi siis mitä? Teki mieli saarnata syitä, miksi päädyin muovikuuseen, mutta leikin etten hänen mielenosoitustaan kuullut. Kummaa käytöstä. Ei voi käsittää.
Kotona kuusesta riitti lisää hämmennystä. Se olikin laatikossa ihan palasina. Jokainen oksa erikseen. Siinä meni tovi jos toinenkin, kun kuusta kirjaimellisesti rakennettiin kerros kerrokselta pystyyn..
Cora otti kuusen heti omakseen. Pikku zombisilmä tunsi kuusen aluspaikan kotoisan suojaisaksi lepopaikaksi. Ahdasta tulee kuusen alle, jos Cora ei väisty myöhemmin pois joululahjojen tieltä..
"Oi kuusipuu, oi kuusipuu..!" Kuusen koristeleminen on aina yhtä ihanaa..kunnes avomies tuumasi, että "Kuusi tarvitsee lisää härpäkettä." Selvä, pitääpä tehdä lisää kuusenkoristeita.
Nyt jo oli kuitenkin jotain uutta laitettavaa kuuseen, askartelin nimittäin uuden joulutähden.
Taittelin tähden kahdesta paperiarkista tällä ohjeella: Annekata/ Super simple paper star.
Pienen pöytäkuusen asetin tänä vuonna Coran ruokakipon viereen. Se on aika soma siinä.
Pöytäkuusen koristeena on vain paperitähti-nauha. Tähdet ovat olleet maljakossa ja koska ne alkoivat kyllästyttämään, päätin pujottaa ne siimaan. (Tähtien taitteluohje esim. Cut Out and Keep: Lucky stars)
Nyt rentoudun illan Joulu-Kotivinkin kanssa. Ehkä sieltä löytyy lisää inspiraatiota jouluiluun?
Lehden lukemisen ohella kätösissä on nyt uunilämmin jo jäähtynyt aurajuusto-ciabatta. Omnomnom.
Rauhallista kolmatta adventtisunnuntaita! Ensi viikolla luvassa viime hetken joululahjavinkkejä!
post signature

4 kommenttia:

  1. Joululahja vinkkejä jään odottelemaan! :)
    Mistä löysitte noin hienon muovikuusen? Tuskin täältä päin saa samanlaista, mutta kuitenkin... Pitäis meidänki hankkia, kun ei aitoo voida ottaa allergian takia.

    -Roosa

    VastaaPoista
  2. Ai että mua ärsyttää tollaset hymisijät...Mikä oikeus kellään on puuttua kenenkään joulukuusihankintoihin tai mihinkään muuhunkaan...

    VastaaPoista
  3. Mä kävin hakemassa Ärrältä muutamia pusseja karkkitikkuja, vois laittaa niitä tohon mun äidiltäni omimaani minikuuseen :D. Vein samoja karkkitikkuja myös pikkujouluihin joululahjaksi ja eräs kaverini sai ne :).

    VastaaPoista
  4. Roosa,
    muovikuusi on ihan niinkin tavallisesta kaupasta kuin Halpahalli. Hintaa n.20e. Oli todella edullinen, muualla hinnat hipoivat 50-70e tuon korkuiselle kuuselle.

    Annina,
    jotkut ottavat asiakseen tuoda oman mielipiteensä peliin...ei sille mitään vaan voi..:D

    I'm Lacking,
    no kävipä hauska sattuma että kaverisi sai ne! :) eräissä pikkujouluissa vierustoverini sai tikut, minä tyhmiä suklaapalloja..Omat tikut piti heti sitten hankkia kaupasta :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.