Sivut

lauantai 25. helmikuuta 2012

Ladylike-helmet.

Lisää minikokoisia korututoriaaleja pukkaa. Tällä erää vuorossa valkoiset ns. ladylike-helmet. 
Helmisormus 1/2: Pujota joustavaan siimaan/muovilankaan tai kuminauhalankaan helmiä. Kun helmiä on tarpeeksi sormesi ympärille, solmi langat päät ja pujota päät piiloon helmien sisään.
Helmisormus 2/2: Valitse sormuspohjaksi ohut rengas, joka mahtuu sormesi ympärille. Aukaise se (jos umpinainen, katkaise leikkureilla) ja pujota helmi väliin. Jos rengas on liian iso, pienennä sitä leikkureilla. Paina pihteillä päät yhteen ja siirrä helmi liitoskohdan päälle. Kiinnitä tipalla pikaliimaa.
Siinä ovat, helmisormukset yhdessä kimpassa. Tykkään erityisesti tuosta yhden helmen sormuksesta.
Helmikorvakorut: Pikaliimaa nappipohjiin helmet. Aseta helmet niin, että reiät jäävät joko sivuille tai suoraan eteen. Tahtoessasi liimaa reikien peitoksi esimerkiksi strassit tai upota niihin pienemmät helmet.
Helmikoristeinen hiuspanta: Pujota siimaan helmiä. Kiinnitä päihin kuminauhaa tai korulenkit (itse käytin korulukon vastakappaleita), joihin voi pujottaa hiuspinnit, joilla kiinnittää helminauha hiuksiin.
Valmis helmisetti: kummatkin sormukset, hius"panta" ja nappikorvakorut.
Settiin sopisi myös aikaisemmin tehdyt helmipinnit! Pinnien alkuperäinen postaus täällä. 
Olin eilen juhlissa, joita varten helmikorut tein. Suunnittelin myös jonkinlaista kaulanauhaakin, mutta se olisi ollut jo liikaa. Ladylike-helmien kanssa sopi hyvin rouheempi sulkakaulakoru (Ks. lisää täältä).
Koska ei-tietenkään-ollut-mitään-päälle-pantavaa, ompelin yksinkertaisen sifonkitunikan. Se on periaatteessa vähän sivuista muotoiltu laatikko venepääntiellä. Ompelu oli helppoa ja vaivatonta.
Ja mekko/tunika näytti päällä tältä. Alla body ja alushame. Asusteina vyö ja punaiset korkkarit. Pienenä laukkuna toimi "silmälasikoteloclutch". Olin juhlissa ihan mielissään, kun sain kehuja mekosta ennen kuin olin saanut kunnolla ulkotakkini pois päältä. Ompelus oli siis onnistunut!
Ja vielä vinkki kivasta kampauksesta: sivunuttura ympärikiepautetusta kalanruotoletistä. Hiustutoriaalin löydät täältä. Kampaus oli nopea tehdä ja mukavan huoleton. Tämän teen joskus vielä uudestaankin!
post signature

9 kommenttia:

  1. Ihana tuo yhden helmen sormus! Harmi, etten pysty pitämään käsissäni mitään koruja.. Yhden helmen kaulakoru voisi olla ihana, mutta haluaisin siihen jotain enemmän kuin pelkkä helmi pujotettuna kaulanauhaan.. hmm.

    Tunikasta tykkään hirmuisesti. Onko sifonki kuinka vaikea kangas ommella (aloittelijalle)?

    VastaaPoista
  2. Mulla on kans pussikaupalla noita valkoisia helmiä ja en vielläkään ole saanu innostusta alkaa tekemään niistä mitään :D Toisaalta niistä vois tehdä kattokruunuun jotain koriste nauhaa lisää (ostetun lisäksi) tai jopa koristella itse tehdyn kynttilä lyhdyn.... mutta huoh, se on niin tylsää :D
    Mulla tosiaan oli 2 oikeaa helmipantaa ja purin ne niin niistä tuli tosiaan kivasti erikokoisia helmiä käytettäväksi (kaappiin) erilaisiin juttuihin ja olen myös joskus ostanut aleista aivan kauhean kasan erilaisia helmikaulakoru röykkiöitä ja hajottanut nekin niin voit sitten kuvitella sitä helmien määrää mitä kaapeissa on :D Ehkä joku päivä jaksan innostua niistäkin tekemään jotain tai sitten myyn ne halvalla pois :)

    Kaunis paita muuten! Ei ihan heti uskois itse tehdyksi, hyvin tehty :)

    VastaaPoista
  3. voi, olet ihan mahdottoman sievä! kovin kaunis neiti ja kauniita, ajattomia ja monikäyttöisiä korujakin sait aikaan. tää on yksi mun lemppariblogeista :--------)

    VastaaPoista
  4. Nisha,
    kiitos :) en suosittelisi sifonkia aivan ensimmäiseksi ompelumateriaaliksi :D on hyvä lähteä liikkeelle paksummista kankaista, sifonki kun on niin ohutta ja liukasta. Mutta jos kyseessä on helppo mallinen ompelus (kuten tuo tunika) niin miksei aloittelijakin pysty suoriutumaan sifongista! :)

    Anonyymi,
    kiitos! :) minäkin olen helmiä kirppareilta hamstrannut. Onneksi valkoiset helmet ovat niin ajattomia, että ei väliä vaikka niitä onkin varastossa "pussikaupalla" :) kattokruunuhan olisi todella makea helmillä! :)

    Anonyymi,
    kiitos :) on kiva kuulla, että pidät, toivottavasti viihdyt myös jatkossa! :)

    VastaaPoista
  5. Ooh toi tunika on aivan ihana! Ja sopii sulle hyvin :) Piirsitkö kaavat ihan noin vaan vai otitko mallia jostain toisesta vaatteesta?

    VastaaPoista
  6. Ainiin ja sie oot tosi tosi kaunis! Jäi sanomatta :) T:Miljoona helmipalloa omistava lukija :D

    VastaaPoista
  7. Tuuli,
    kiitos oikein paljon :) olen tehnyt useamman samanlaisen joskus muinoin, joten en piirtänyt kaavoja enkä leikannut ottanut mallia jo valmiista vaatteesta. Leikkasin menemään mikä oli kyllä jälkikäteen melko riskaabelisti tehty :D

    Anonyymi,
    kiitos, tässähän ihan punastuu! :)

    VastaaPoista
  8. Meinasin jo eka luulla, että miten ihmeessä olet saanut Natalie Portmanin malliksesi?!
    Samaa näköä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Natalie Portman! :'D Haha, nuo tuo oli jo jotain ihan uutta.. :D Kiitos, vaikkakin en kyllä usko että on ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.