Sivut

lauantai 26. toukokuuta 2012

Pallosalmiakki.

Kun helteet ja kevyt hamekausi on taas lähempänä kuin pitkään aikaan, on hyvä viimeistellä kauan (hyvin kauan, siitä kertoo jo se, että kaikki muut paitsi jälkeen-kuvat ovat aikaa ennen järjestelmäkameraa. Valitan, suttuisia kuvia tulossa!) keskeneräisenä roikkunut kesään sopiva puuvillahame. Sen kuosi on kiva, mutta malli ei.
Hame on vanha kuin taivas. Se on mallia pallohelma, se oli muotia silloin joskus. Ehkä. Kai se oli.
Tältä hame näytti nurinpäin käännettynä. Runsas helma oli käännettynä trikoiseen alushametuubiin.
Helma irtosi tuubistaan ja vapautti pallouden ja outouden hameesta. Lopuksi lyhensin ja käänsin helman.
Ja kuva nyt jälkeen. En ole täysin vakuuttunut sidottavasta kangasvyöstä, se saattaa lähteä vielä mäkeen. Mutta printti viehättää pitkän ajan jälkeen taas silmää, etenkin kun hame on muodoltaan "normaalimpi".
Jätin muuten alustuubin hameeseen. Toimii siveellisenä turvana, jos tuuli heilauttaa runsasta helmaa.
Ja koska mitään ei heitetä pois, pois leikatusta helmakaitaleesta tuli kesälle kevyt infinity-huivi. Kietoutuu joko kaksi kertaa löysästi kaulan ympäri, tai sitten kuvan tyyliin napakammin kolmesti. 

6 kommenttia:

  1. Minusta tuo huivivyö on kiva yksityiskohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet sitä mieltä :) ehkä en ratkokaan sitä pois..

      Poista
  2. Ihana kangas, varsinkin huivina. :)
    Pitäis tehä itellekkin tollaisia kevyitä huiveja. Ehkä sellaisista pitkistä ei tuubi- huiveista voisi tehdä tuubihuiveja, niitä kun on käyttämömänä tuolla...

    -Roosa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa :) Tee ehdottomasti normihuiveista tuubeja, jos niitä ei tule sellaisenaan käytettyä. Nehän voi vaikka käsin ommella päistään kiinni telkkaria katsoessa ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.