Sivut

maanantai 6. elokuuta 2012

Hopeasija.

Moni voi muistaa nämä legginssit nimeltä virheostos. Legginssit synnyttivät keskusteluakin ja pitkien pohdintojen jälkeen tein sen mitä aluksikin aioin: silppusin ne. Eikun saumat auki ja ompelemaan..
Aion tehdä ensin tavallisen tuubi-bandeaun, mutta se klassisin mittavirhe-feilaus iski. Legginssit ja sininen trikoo"vuori" venyivät aivan eri tahtiin, joten bandeausta tuli noin viisitoista kokoa liian pieni, oh damn you! Noh, ensimmäinen yritys meni pieleen ja purkuun. Otetaanpas homma kokonaan alusta:
Tällä erää: nappiin meni, kirjaimellisesti! Alle sinivihreää ohutta trikoota, joista lisäsin keskelle napituksen.
Toiselta puolelta bandeau on jo toppimaisen leveä, joten sitä voi pitää myös toisinpäin puettuna. Vuorta voi vetää enemmänkin näkyviin tai kokonaan näkymättömiin.
Aion pitää tätäkin bandeauta tähän tyyliin avonaisten toppien kanssa joko napitus edessä tai takana (samoin kuin myös tätä bandeau-versiotani). Toimii myös selästä avointen yläosien kanssa.
Tilkkupaloista irtosi koristelut bikinimäiseen bandeau-toppiin, koska halusin myös olkaimellisen version. Harmi, että kesä ja helteet menivät jo, olisi pitänyt uskaltaa ottaa sakset käteen aikaisemmin..
Legginssien hyvän vyötärönauhan siirsin ihan sellaisenaan aikaisemmin ommeltuun collegehameeseen.
Hopea vyötärönauha vähän epäilytti aluksi, mutta se näyttää mielestäni aika kivalta, ihan kuin irtovyö.
Mitäs muuta legginsseistä saisi irti? Kangasta jäi vielä melkoiset palat. Hyvä, etten alkanut tekemään legginsseistä mitään isompaa vaatekappaletta. Näin pieninä annoksina ja yksityiskohtina homma toimii.
Jos mitään muuta en keksi, niin vedän loppupalat kuteeksi ja virkkaan legginssit osaksi jotakin..ehkä..

6 kommenttia:

  1. Kivoja ideoita =) Mutta niitähän sulta AINA löytyy ja sen perässä olen nyt: tarttis ideaa ja ohjetta!! Pitäisi saada älypuhelimelle tehtyä oma pussukka, mielellään ei vetoketjullista. Mallia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tällä hetkellä ei ole tarvetta tehdä uutta kännykkäsuojaa, mutta löytyiskö jo blogissani esillä olevista inspiraatiota? :)

      http://madambc.blogspot.fi/2010/10/autumn-must-diy-vol7-everyday.html
      http://madambc.blogspot.fi/2011/12/lahjapostaus-osa-2-lahjoja-kahdelle.html
      http://madambc.blogspot.fi/2011/08/viikko-koukuttaen-osa-1.html
      http://madambc.blogspot.fi/2011/04/zero.html

      Poista
    2. Ehdottomasti, KIITOS!! =) <3

      Poista
  2. EEEEEIIII...nyt mä en tykkää yhtään, mä niiiin muistan nää ja oon kokoajan odottanut et myyt nää kumminkin mulle :D Ois pitäny vaa tajuta, että sä kyllä keksit näistä jotain hienoa tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en mä malttanu myydä :D yritin kyllä kovasti, mutta saksiminen tuntui luontevammalta keinolta..:)

      Poista
    2. No mie taas tuun ilkeänä anonyyminä sanomaan että olisit vaan myyny! Mun mielestä jokainen on väkisin väännetty, periaatteella pakko tästä on jotain tehdä ja lopputulos ei ole kovin käyttökelpoinen...ainakaan enää kohta. Itse olisin myynyt ne ja tuottanu sillä toiselle enemmän iloa kuin väkisin tehnyt jotain mille ei ole paljoa käyttöä ja ne jää taas kaappiin lojumaan. Meni fail kategoriaan mun mielestä mutta makunsa kullakin tosiaan.

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.