Sivut

torstai 1. marraskuuta 2012

Kolme kutistusta.

Verryttelin vähän pitkästä aikaa ompelukonettani. Aloitin jostain mikä ehti odottaa valmistumistaan jo jonkin tovin (tunnustan, kyllä siinä meni useita, useita kuukausia!). Yllä kuva (krhm) vuosi sitten ennen..
..ja tässä kaulupaita nyt jälkeen. Hihat pois, napit pois, etukappaleiden yhdistäminen, taakse halkio, kaulus takaa auki, nappi ja napin lenkki kauluksen alle. Inspiraationa liian isolle kauluspaita-muutokselle oli tämä: Freshly Given: Flipped Oversized Vintage Cream Blouse.
Olen iloinen, että sain vihdoin paidan ommeltua loppuun. Se oli taistojen tie niin valokuvauksen kuin myös ompelemisen suhteen. Senkin-luikerteleva-ja-ohut-**skiainen, olin menettää kanssasi malttini! Eipä meinanneet taidot riittää, kun ihme kangas katoaa neulan alta ja sohii kameran tarkennusta vastaan.
Paidan kaveriksi kavensin kirpparilta ostamaani neuletakkia. Ompelin vähän sivu- ja hihasaumoista sisään ja voila, se istuu paremmin ja on enemmän oman kokoiseni. Eikä enää lörpötä hihat.
Ja kun kaventamisen vauhtiin päästiin, niin kutistin vihdoin myös jo viime kesänä (!!) ostamani HM:n alepuseron. Tämän paidan kanssa sai ottaa jo reilusti sivusaumoista sisään. A-mallista suoraan linjaan..
..ja koosta 42 paljon pienempään. En ikinä sivuta alerekkien isoja kokoja, kyllähän niistäkin saa edullisesti oman koon vaatteita. Vielä, kun muistaisi suorittaa muutokset ennen sesongin vaihtumista.. Nyt pusero on marraskuussa jo kuosiltaan ja läpikuultavuudeltaan liian kesäinen, mutta minäpä en piittaa siitä laisinkaan. Kerroksia ja tummia kavereita päälle niin kyllä se kukkapaita saa mennä talvellakin!

4 kommenttia:

  1. Onpa ihana toi ekan paidan muokkauksen lopputulos!

    VastaaPoista
  2. Voi että! Mulla oottelis kans kaapissa 3 silkkipaitaa, jotka oottaa samankaltaista projektia! Kiitos taas inspiraatiosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :) Tsemppiä ompeluun, silkki osaa olla viheliäinen materiaali ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.