Sivut

perjantai 30. marraskuuta 2012

Roy Lichtenstein 2/2.

Vihdoin korkokenkämaalaukseni ovat valmiit! Saanko esitellä: Roy Lichtenstein-korkokengät!
(Ai siis mitäkukamitkä? Roy Lichtenstein oli yhdysvaltalainen pop-taiteilija, jonka ominaista tyyliä voisi luonnehtia sarjakuvamaiseksi, ironiseksi ja dramaattiseksi. Tutustu Lichtensteiniin lisää esim. täältä.)
Ehdin pyöritellä mielessäni Lichtenstein-aiheisia kenkiä jo parin vuoden ajan, kunnes kirpparilta tuli vastaan hinnaltaan (3e!), väriltään, kooltaan ja pintamateriaaliltaan sopiva kenkäpari. Kenkien löytämisen jälkeen otin yksittäisiä Lichtensteinin maalauksia malleiksi ja suunnittelin niistä oman kokonaisuuden. Voin kertoa, että korkokenkien tilaaja eli siis minä itse (hah!) on lopputulokseen erittäin tyytyväinen.
Kenkien ulkosyrjät tulivat niin hallitseviksi, että jätin kengät muuten paljaiksi maalista. Tykkään, kun katsoo kenkiä ylhäältä niin kärkiin pilkistää vain kuva-alueiden laitamat, muttei yhtään sen enempää.
En malta odottaa, että pääsen käyttämään kenkiä! Nämä on täydelliset hippakorkokengät, ei tarvitse näyttävää mekkoa, kun jaloista löytyy blingblingin sijaan väriä ja jytkettä. Pikkujoulut, täältä tullaan!

40 kommenttia:

  1. Voi HUH! Mä luulin että rakastin Pikku Myy-kenkiä, mutta nää taitaa viedä voiton niistäkin! Aivan mahtavat!

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanat! Mä rakastan Roy Lictensteinin kuvia! Mua harmittaa, etten ostanutkaan Lontoosta kahta isoa Lichtensteinin julistetta... Siellä sattui olemaan mun suosikkikuvastani juliste (eli tästä: http://www.lichtensteinfoundation.org/0208.htm), mutten siltikään ostanut. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tuo onkin yksi kivoimmista, ehkä löydät saman tai vastaavan julisteen jostain muualta :)

      Poista
  3. Aivan älyttömän makeet, en kestä! Lichtenstein on yks mun lempi artisteista. Nää on kyllä tyylikkäät popot! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mahtavaa, että on muitakin samasta taiteilijasta tykkääviä! :)

      Poista
  4. Ei vitsi nää on kyllä ihan huiput! Taisivat nousta mun listalla ykkösiksi sun taiteilemista kengistä (menivät siis jopa pikkumyyn ohi)! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kyllä nyt pikkumyytä harmittaa, kun suokkaripaikka vietiin ;)

      Poista
  5. Ihanat! Tommoset mitkä kelpaa sekä arkeen että juhlaan jos haluaa muuten yksinkertaiseen ja pelkistettyyn asukokonaisuuteen kunnon särmää ja potkua!

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtavat!!! nää kaikki sun tehdyt jutut on järjettömän kivoja :)

    VastaaPoista
  7. Vau! Kuinka hienot! Mun kenkäkustomointiprojektit on aina kaatunu siihen että en suunnittele kunnolla ja pilaan kengät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kat :) noh, harjotuksella ja maltilla pääsee jo pitkälle ;)

      Poista
  8. Jälleen upeat tuunatut kengät! Olet kyllä taitava tuossa :) Taitaa olla harjoittelun tulosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli :) ei suinkaan harjoittelua, olen luonnonlahjakkuus ;) (haha, kunpa tuo olisikin totta ;)!)

      Poista
  9. Upeat kengät! -tuula-

    VastaaPoista
  10. Tosi hienot! Kyllä sie oot taitava! :)

    VastaaPoista
  11. Ihan mielettömät korkkarit! Haluun kans tollaset! Nää sun kenkämaalaukset on kyllä upeita <3

    VastaaPoista
  12. Nämä on upeat, tiedän erään kenkähullun joka ihastuisi näihin samantien. Pitääkin vinkata hänelle tästä kenkien maalausideasta, on nimittäin taitava piirtäjä niin voisi ehkä tehdä itse itselleen tällaiset upeat klopottimet .)

    VastaaPoista
  13. AIVAN IHANAT!!!! <3 <3 <3 Täällä kauhea Lichtenstein-fani ilmoittautuu!!!

    VastaaPoista
  14. Tosi upeat kengät! Kyllä näillä saa aika säihkeen pikkujouluihin!

    VastaaPoista
  15. Oi vitsit miten upeast! Ihan mielettömän hienot. :)

    VastaaPoista
  16. Vau!! Siis vau kun sä olet taitava!

    VastaaPoista
  17. Millä olet maalannut nämä upeudet? Herranjestas kun on hienot! Luulin jo, että ovat peräisin kaupasta

    VastaaPoista
  18. Siis wau en ois uskonu että oot ite maalannu kunnes selasin blogia taaksepäin ja näin tän projektin .Todella taitavaa ei voi kun ihastella .Kyllä kelpais =)

    VastaaPoista
  19. Olet maalannut akryylimaalilla, onko kengät keinonahkaa? Miten ovat kestäneet kulutusta? Hienot ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Akryylimaalit kyllä pysyvät (eivät esim. roiskeet vaatteista eivät lähde pesukoneessakaan) ja tekonahkaan ohuesti maalattuna maalit pysyvät hyvin. Rankalla kulutuksella kengät eivät ole olleet, mutta muut kengät ovat ja niissä maali on kyllä pysynyt :) mutta tietenkin jokainen kenkäpari on omalaisensa, joten kestävyys voi olla välillä arpapeliä riippuen kenkämateriaalista ja käyttäjästä :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.