Sivut

tiistai 20. marraskuuta 2012

Tee itse: lelut koiralle.

Lupailin koirateemaista viikkoa. Lähdetään helpoimmasta liikkeelle: koirien (ja miksei myös samat vinkit kävisi kissoille?) lelut! Tämä onkin Coran lempiaihe ja kuvissa nököttävät suosikkilelut, Angry Birds-reppumaskotit. Snips, snaps kaikki lenksut ja laput irti ja meillä on sopivan kokoinen koiran pikkupehmo.

Kuva vasemmalla: ilme kertoo kaiken mitä mieltä Cora on aina hyvän leikkisession jälkeen. Kuva oikealla: tuota se tekee..eli tuo lelun (yleensä vielä jonnekin tosi epäloogiseen paikkaan kuten selän taakse, penkin alle..) ja menee parin metrin päähän nököttämään. Joskus reppana saattaa istua ja tuijottaa lelua ties kuinka kauan ilman, että kukaan on edes huomannut sitä.
Pehmoja on helppo tehdä itsekin - eihän se ole kuin helpommillaan kahden kappaleen ompelua yhteen. Mutta. Helpossakin tiessä on mutkia matkassa. Itse olen oivaltanut nämä osin kantapään kautta. Jaan ne teille, jottei esimerkiksi aloitteleva ompelija toista samoja höhliä virheitäni. Moni "vinkki" on varmasti usealle päivänselväjuttu, mutta ei sitä aina kaikki heti kerralla hoksaa..joten miten tehdä itse hyvä lelu:
Jotta lelu on koiralle mielekäs, kestävä ja turvallinen, on huomioitava mistä ja miten lelun tekee. Olen kokeillut erilaisia kankaita ja todennut, että se mistä tekisit vauvalle lelun, on myös yleensä koiralle paras.
- Neule: joustaa liikaa, likaantuu helposti. Koiran hampaat rikkoo neuloksen, menee nopeasti huonoksi.
- Nahka: kaikki koirat eivät tykkää. Ei välttämättä anna tarpeeksi tarttumapintaa. Koiran lelut kostuu leikkiessä aina enemmän tai vähemmän, joten nahka tuntuu nopeasti inhottavan niljakkaalta kädessä.
- Fleece: toimii, kivan pehmeä ja helppo ommella. Kosteana ei kuitenkaan se kivoin vaihtoehto.
- Joustamattomat ja tasaiset kankaat kuten puuvilla: paras vaihtoehto. Kestävä ja miellyttävä. Sopii moneen muotoon. Värien ja kuosien skaala on valtava.
Huomioi myös lelun suunnittelussa ja valmistuksessa seuraavat asiat:
- Lelun koko: mitä pienempi koira, sitä pienempi lelu. (Cora tietää miltä tuntuu, kun omistaja tekee lelun, joka onkin niin iso, ettei siitä saanut pienen koiran kuono minkäänlaista otetta. Mälsää? Jep!)
- Muoto ja saumojen määrä: mitä vähemmän saumoja on, sitä parempi ja kestävämpi lelusta tulee.
- Värit: muista etteivät koirat näe samoin kuin ihmiset. Olen todennut koiranomistaja-ystävieni kanssa, että lelut, jotka ovat kirkkaita tai kuviollisia, ovat parempia kuin murretut ja yksiväriset.
- Ompelu: ompele saumat huolella. Mitä vahvemmat saumat, sitä kestävämpi. Päättele kääntöaukko  (mitä pienempi, sitä parempi) erityisen huolellisesti pienin pistoin.
- Täyttäminen: käytä vanua tai kankaanjämiä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa valitse kankaat, jotka eivät kuulla lelun läpi. Kankailla täyttäminen vaikuttaa lelun kovuuteen ja painoon, joten suureen leluun vanu soveltuu paremmin. Pieneen heitto- tai vetoleluun kankailla täyttäminen käy hyvin.
Ja tärkein: jos koira tykkää kumileluista, ei sille kannata valmistaa pehmolelua. Siinä tulee vain itselle paha mieli, kun koira ei piittaakaan lelusta. Ennen Cora käänsi selänsä kaikille pehmoille ja nakersi menemään vinkuleluja..onneksi se tykäistyi jossain vaiheessa myös pehmoihin. Loppui se vinkuminen!
Ja klassinen no-sew-versio koiran lelulle: palmikoi, solmi tai puno trikookudetta veto- tai heittoleluksi. Toimii! Tälläiset eivät kestä hamaan tulevaisuuteen, mutta tuottavat iloa pitkän aikaa ja tuleehan samalla kierrätettyä kudepätkiä pois. Tästä (ja edellisestä kahdesta) lelusta Cora tulee niin pitämään! Säästän ne joululahjoiksi (kerrankin tein edes nämä ajoissa!), pitäähän joulukuusen alta löytyä koirallekin uusia leluja..
Ja jos ei into riitä lelun valmistamiseen, suosittelen kaupassa suunnistamaan lemmikkihyllyjen sijaan lasten leikkihyllylle. Sieltä irtoaa useat pehmolelut monesti edullisemmin ja aiheetkin ovat kivemmat. Suosittelen erityisesti Ikeaa, sieltä on muun muassa tämä iso ja halpa rottalelu. Lastenlelujen tuotanto käy kovat kriteerit läpi, joten ne on kestäviä ja turvallisia. Tosin pehmojenhan suhteen on aina muistettava seurata saumoja. Pienestä reiästä voi tulla iso sotku, jos koira päättää leikkiä kirurgia ja vetää pehmon sisuskalut ulos. Pahimmillaan koira syö vanua ja sen jälkeen koira itse joutuu leikkauspöydälle..
Nyt joku miettii, että no jopas on typerää höösätä koirien lelujen kanssa. Eikö yksi lelu riitä? Ehkä. Joillekin riittää yksi, joillekin kaksikymmentä. Kun ei pidä koiran ulottuvilla kaikkia kerralla, vaan niitä vaihtelee, leluihin ei pääse kyllästymään - ei koira, eikä ihminen. Cora on sen verran lelurakas, että vanhan lelun antaminen kaapista toimii sille jopa palkkiona - mikä on hyvä, ei tule nameista liikakiloja.

24 kommenttia:

  1. Kiitos hyvistä leluvinkeistä. Taidan tehdä tuttavakoiralle lahjan itse.

    VastaaPoista
  2. ihana, vaikkei mulla nyt lemmikkiä olekaan :')

    VastaaPoista
  3. Hei nyt on pakko kysyä, että minkä rotuinen Cora on? Vingahtelen aina innosta kun tuollainen koira tulee vastaan, mutten ole onnistunut saamaan selville mitä rotua se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cora on kääpiöpinseri :) kadulla tosin voi tulla vastaan myös muita kääpiökoiria ja terrierejä (mm.manchesterienterrieri), jotka voi näyttää melko samoilta värityksen ja ruumiinrakenteen kautta :)

      Poista
  4. Kyllähän koirat nyt leluja tarvitsevat! Paljon! Tosin meillä syy on se, että koira tykkää pistää pehmot palasiksi. Siksi nämä opmistajat suosivat täytteettömiä leluja. Ja jostais syystä koira suosii karvapintaisia(teddy, jopa frotee) pehmoja. Eräässä kylästelypaikassa jopa otti tyynesti sohvalta teddypintaisen tyynyn, vaikka muuten tyynyt saavat kyllä olla rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, koirasi on tuota tuhoavaa kastia :) toivotaan ettei jatkossa vie kylässä tyynyjä ;)

      Poista
  5. Täällä koirien leluja kuluu monta kymmentä vuodessa. Meillä kaksi basenjia tykkää leikkiä kirurgia aina välillä. Samalla periaattella meilläkin pidetään lelut kaapissa ja annetaan yksi kerrallaan leikittäväksi/tuhottavaksi. Yleensä ostan lelut kirppiksiltä ja sukulaisetkin välillä tuovat leluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppikseltä hankittavat potilas-lelut on kyllä kirurgi-koirille hyviä :) ei haittaa, vaikka on vähän huonompikin, jos leikkiminen on toisinaan vain tuhoamista ;)

      Poista
  6. Nuo viimeiset kaksi kuvaa on aivan ihania :D niin tyytyväinen ilme.
    Itselläni on kaksi kissaa ja niiden lempilelut on lelukaupasta ostetut pehmeät pokemon pallot :D
    Itse en oo tehny leluja, kun nuo tykkäävät enemmän sellaisista mitkä pomppii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin! :D vau, olen varma, että Corakin tykkäisi Pocemon-palloista! ;)

      Poista
  7. ihania! :3 Itse en oikeen voi tehdä kun koiran ainoa kestävä lelu on skootterin rengas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) skootterin rengas kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta lelulta :D ehkä voisit tehdä oman lelun jollekin läheisen koiralle? :)

      Poista
  8. Kiitti vinkeistä. Täällä kaivetaan konetta vuosien jälkeen ja ajattelin ensin harjoitella sen käyttöä tekemällä helppoja leluja koiralleni. Pääsee koneen kanssa ajotuntumaan eikä harjoitukset mene hukkaan :)

    sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) hyvä, eikun kone esille ja ala hurrauttelemaan, kyllä se siitä sitten kun vauhtiin pääsee! :)

      Poista
  9. En ole kokeillut mutta voiko tehdä vaikka vanhoista vaatteista. Meillä jackrussell menee sekaisin vinkuleluista. Kiitti vinkistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin voi tehdä vaikka vanhoista vaatteista :) sehän voi olla koirallekin kiva, jos lelu tuoksuu jo valmiiksi tutulle :)

      Poista
  10. Kiitos hyvistä vinkeistä! Meilläkin Jakke rakastaa kaikkia leluja, mitkä ikeasta ostetaan.. Muut lelut ei välttämättä kiinnosta, mutta ikeasta tuodut on aina ykkösenä, varsinkin rotat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Toivottavasti vinkeistä oli hyötyä :) rotat ne on täälläkin suosikkeja, etenkin tuo musta, uusi ruskea ei ole niin mieleen..:D

      Poista
  11. Ihanat❤️ Kunhan tollasia joskus ehtis tehdä xdd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) aikaa ei mene paljon, kun rupeaa hommaan :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.