Sivut

lauantai 19. tammikuuta 2013

Tossukat.

Aikaisemmin vilautin joululahjaksi tehtyjä fleecetossuja. Tässä niihin superhelppo tutoriaali:
Tarvitset: fleeceä, hyvät sakset ja ompelukoneen. Ompelua on tosin niin vähän, että saumat voi ommella myös käsin. Fleecen voi myös vaihtaa neulokseen (kierrätä vanhat villapaidat tai viltit) tai jos kikkailla tahtoo, tossut voi tehdä myös supersuperlämpimiksi lisäämällä niihin tahtomastasi kankaasta vuoren.
Teet tossut näin:
Vaiheet 1.-3. Ota tossujen kaava isohkoista villasukista tai tossuista, jotka eivät jalkaan laittaessa paljoa veny. Leikkaa suurten saumavarojen avulla tossut joko yhdellä (jolloin taitat leikattavan kankaan pohjasta taitteelle) tai kahdella saumalla (jolloin läpi pohjan kulkee sauma, mutta se ei juurikaan jalassa tunnu). Huomioi nilkan leveys, sen on oltava tarpeeksi suuri, jotta tossut saa vedettyä helposti jalkaan.
4. Ompele tossut (oikeat puolet yhteen), itse tein malliksi toisen kahdella ja toisen yhdellä saumalla.
5. Kokeile ovatko sopivat. Jos lörpöttää, pienennä. Siisti ylimääräiset saumavarat pois etenkin pohjan alta.
6. Käännä tossut. Rullaa tossun suut - tai käännä laidat sisäpuolelle ja ompele laidat siistiksi.

Vaihtoehtoja: koristele tossut. Kirjo kuvioita, ompele helmiä tai liimaa muita koristeita. Voit myös tehdä tossut kaksivärisiksi keilauskenkien tapaan. Jatka tossujen suuta ja tee korkeavartiset tossut tai tee kokonaan varrettomat tossukat! Muokkausvaihtoehtoja kyllä löytyy, tee omanlaisesi.
Ja on muuten lämpimät! Mahtavat kylmien varpaiden lämmittäjät. Sopii vierastossuiksi, unitossuiksi (helppo potkia unissaan pois) ja myös matkatossuiksi - voi rullata hyvinkin pieneen tilaan! Avomiehen sanoja lainaten "Nää on ihan parhaat tossut!". Omiani en nyt sanois aivan parhaiksi, sillä valitsemani väri herättelee mielikuvia sairaalan suojatossuista.. no, köpötellään sitten kuin sairaalassa konsanaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.