Sivut

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Neulo palmikoita.

Siitä ei ole kauaa, kun opin neulomaan palmikkoa, ihan peruspalmikkoa oikealle ja vasemmalle. Halusin oppia "kolmella levityksen" ja kun for dummies-ohjetta ei löytynyt netistä tyrkylle, päätin opetella silmukoiden neulomisjärjestyksen omasta päästä. En edes tiedä teinkö vaikeimman tai helpoimman kautta, mutta kaksi erilaista palmikkoa sain monen yrityksen jälkeen aikaiseksi. En varmasti ole ainut, joka etsi netistä palmikkoneuleelle ohjetta, joten tässä minun aloittelijan tutoriaalit toiselle aloittelijalle:

Psst: katso ja opettele tarvittaessa ensin hyvä, peruspalmikko. Siihen ohje löytyy esim. täältä (Käspaikka).
Palmikkoneuleet - Kaksi mallia

Tein mallitilkuksi kymmenen silmukan pätkän. Mallin kahdesta ensimmäisestä ja viimeisestä silmukasta ei tarvitse välittää, tutoriaali koskee itse palmikkoa eli tilkun kuutta keskimmäistä silmukkaa. Palmikon leveyttä voit vaihdella kunhan palmikon silmukoiden kokonaismäärä on kolmella jaettava.
Malli 1: Siirrä palmikon reunasta kaksi ensimmäistä silmukkaa apupuikolle (silmukat A, kuvat 1, 2). Siirrä apupuikko silmukoineen työn "taakse" (A, kuva 3). Neulo kaksi seuraavaa silmukkaa pitäen apupuikon takana (silmukat B, kuva 4). Neulo kaikki loput silmukat, voit myös ensin siirtää apupuikon silmukat takaisin mikäli puikkojen määrä kädessä helpottaa neulomista (kuvat 5, 6).
Seuraava rivi neuloksen oikealle puolelle menee näin: Neulo palmikon kaksi ensimmäistä silmukkaa (silmukat A, kuvat 7, 8). Siirrä seuraavat kaksi silmukkaa apupuikolle, mutta tällä erää puikko jää työn eteen (silmukat B, kuva 9). Neulo apupuikon takaa palmikon kaksi viimeistä silmukkaa (silmukat C, kuvat 9, 10).  Lopuksi neulo apupuikon silmukat, tahtoessasei siirrä ensin pois apupuikolta (B, kuvat 10, 11).

Jatka toistamalla vaiheita alusta. Eli ensin apupuikon kautta taakse, seuraavalla kierroksella välistä eteen.
Malli 2: Palmikko on hyvin samankaltainen ja se muodostuu ei yhden vaan jopa kahden apupuikon kautta. Hyvä juttu tosin on, että apupuikkoja tarvitsee käyttää vain joka toinen kierros. Teet palmikon näin:
Kuuden silmukan palmikosta siirrä kaksi ensimmäistä silmukkaa apupuikolle A. Se jää työn eteen (kuvat 1, 2). Kaksi seuraavaa menee apupuikolle B, joka jää työn taakse (kuvat 2, 3). Nyt taistelu osuus: neulo palmikon kaksi viimeistä silmukkaa apupuikkojen välistä (silmukat C, kuvat 3, 4). Helpottaaksesi palmikon loppua, siirrä ensin takaa silmukat keskelle, sitten edestä (kuva 5). Neulo siirretyt silmukat ja ensimmäinen rivi on valmis (kuva 6). Seuraava työn oikea puoli menee suoralla läpi. Jatka kolmannella alusta, toista vaiheet 1-6. Palmikko kasvaa ristiin joka toinen rivi.
Ja koska opin uusia palmikkomalleja, pitihän niistä jotain uutta tehdä. Talvi jatkuu, joten pääpantahan tuli tehtyä (taas). Kauppaan oli saapunut tyrkylle ihania pirteitä miami-lankoja ja koska en osannut päättää minkä kevätvärisen pannan tahdon..joten lopulta päädyin siihen tylsimpään vaihtoehtoon. Hmpf.
Oli tylsänharmaa tai ei, itse panta ei kuitenkaan ole tasaisen tylsä. Kolme erilaista palmikkoa pitkänä kaistaleena, joka jakautuu otsalla kahdeksi ristiin kulkevaksi suikaleeksi. Vähän kuin turbaanissa.
Tee sinäkin oma palmikkopanta! Tai huivi. Neule. Kauluri. Ihan mikä vain! Palmikko taittunee moneksi ja monenlaiseksi. Jos tutoriaaleissa on jotain epäselvää, kysy! Autan mielelläni. 

8 kommenttia:

  1. Sun tukka nayttaa tosi kivalta leikattuna :)

    Emmi (kylla... just SE Emmi...)

    VastaaPoista
  2. Mä oon aloittanut syksyllä tuubihuivia, johon halusin palmikot.. Pyöröpuikoilla siis tommoset 252 silmukkaa, mikäli oikein muistan :D Mä oon tehnyt palmikot näin: 12 silmukkaa, 4/osio. Ensimmäinen kääntö on 4 ekaa silmukkaa apupuikolle työn eteen, kudotaan 4 "keskimmäistä" silmukkaa, kudotaan apupuikolta, kudotaan 4 viimeistä silmukkaa. Sit muutama kerros ilman kääntöjä, ja seuraava kääntö menee näin: kudo 4 ekaa silmukkaa, siirrä keskimmäiset 4 apupuikolle työn taa, kudo 4 silmukkaa, kudo apupuikon silmukat. Noita kahta vaihetta vaan vuorotellaan sit :) Tosin toi ohje nyt on pyöröpuikoille, mut kai sitä vois soveltaa niin, että kääntää palmikkoa aina samalla puolen neulosta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 252 silmukkaa! Siinä onkin neulomista! :D minä ainakin ymmärrän tuon niin, että kyllähän sitä varmasti pystys soveltaan myös noin sanomallasi tavalla :)

      Poista
  3. Aivan ihana panta! Harmaus ei haittaa, oikein tyylikäs lopputulos :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.