Sivut

maanantai 26. elokuuta 2013

Karkkilaatikot.

Aiemmin esittelemäni korutaulu (ks.täältä) tuntui olevan tykätty postaus, joten päätin aloittaa tämän viikon samalla aiheella. Nyt kuitenkin vaakatasossa - kun ei siihen korutauluun kaikkea saa ripustettua.
Eli ihan perinteisesti koruloota - rullia ja korut rullien väliin. Olen tehnyt samankaltaisia ennenkin, nyt ensimmäistä kertaa näin isossa koossa. Rullasin mainoslehtisistä putkia ja kiersin ympärille kangasta. Liimaa laitaan ja rullat muovilaatikon pohjalle. Helppoa ja yksinkertaista. Ensin meinasin tehdä rullat vaihtelevin sävyin, mutta päädyin kuitenkin vain yhteen väriin ettei mene kokonaisuus liian sekavaksi..
Puuduttavan odotuksen (miksi liima ei koskaan kuivu tarpeeksi nopeasti?) jälkeen korujen lataus boxiin!
Kokeilin laatikkoa myös sormuksilla (kaikki kuvassa olevat muuten itsetehtyjä), mutta ei tuohon mennyt edes puolia sormuksistani.. totesin laatikon olevan sitten kuitenkin sopivampi nappikorviksille.
Joten sormukset palasivat vanhaan, hyväksi todettuun laatikkoon, joka oli alkujaan konvehtirasia (!) .
Mutta entäs ne kaikki muut korvakorut? Apua mikä kasa. Eihän tuosta löydä kaikille edes paria, nyyh.
Yritin helpottaa korvakorujen tuskastuttavaa kaaosta tekemällä toisen korulaatikon kaltevalla alustalla (paksua pahvia, joka ensin päällystin valkoisella hyllypaperilla ja sitten vahvalla pitsillä).
Mutta eihän siihenkään kaikki mahtuneet. Täytyy tehdä vielä toinen samanlainen, ehkä se auttaisi.

14 kommenttia:

  1. Tosi hyviä ideoita, varsinkin toi ensimmäinen. Jos löydän jostain sopivan soman laatikon, niin teen kyllä ehdottomasti! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja jos sopivaa ja somaa ei löydy niin muista et sopivan ja ruman voi myös päällystää/maalata somaksi :)

      Poista
  2. Ihania korusäilytysjuttuja ,heh ei munkaan korut mahdu mihinkään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) hyvä, että korujen-pursuamis-kohtalontovereita löytyy :)

      Poista
    2. saisko tästä korurasian teosta mahdollisesti ohjeita kuvien kera =)

      Poista
    3. No ei se onnistu näin jälkikäteen. Google varmasti auttaa, eri menetelmiä löytyy. Katso esimerkiksi http://paperwoolyarn.blogspot.fi/2012/07/ring-holder-tutorial.html
      tai http://tearosehome.blogspot.fi/2012/04/tutorialhow-i-turned-dollar-store-find.html

      Poista
  3. Näppärä idea! Tuollaisella välttyisin minäkin ärsyttäviltä korusotkuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja eikun sitten tekemään oma niin sotkut kaikkoaa pois ;)

      Poista
  4. Vau millainen korukokoelma sulla on!

    VastaaPoista
  5. Mä oon ratkaissut korvisten säilytysongelman päällystämällä ison styrox-levyn kankaalla ja ripustanu levyn sitten seinälle. Ja styrox sen takia että siihen saa painettua korvisten koukut helposti. Oletan meinaan että pahvi on tähän tarkoitukseen vähän vaikeampi taustamateriaali. Vaikka kyllähän se pitsin kanssa taitaa toimia ihan mukavasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Styrox onkin varmasti aika hyvä tausta! :) Pitsikin kyllä toimii, kun ei pahvin läpi yritä koukkua laittaa, vaan pujottaa pitsien reikien läpi :)

      Poista
  6. Korujen säilyttäminen on kyllä varsinainen ikuisuusongelma! Mullakin on näin nopeasti laskettuna ainakin 5 eri korujen säilytyspaikkaa (ja varmasti pari muutakin jotka olen unohtanut...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvin tutulta, kohtalontoveri! :D Jännä sinänsä miten suuri säilytysongelma korut voivat olla, ovat kuitenkin kooltaan niin pieniä! ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.