Kolmas kerta.

Pitkästä aikaa tuon näytille jotain mikä on tuotettu paininjalan alla. Tiedättehän minut, aina vanhalle vaatteelle on yritettävä antaa lisäaikaa. Tässä tapauksessa olisin voinut jo luovuttaa, mutta en antanut periksi. Mielestäni aina ei tartte heittää kiertokulkuun kulunutta vain siksi, että se on vanha ja kulunut. Entäs jos se silti on päällä tosi kiva, sellainen mukavuusvaate, joka ansaitsee vielä mahdollisuuden?
Ostin tunikan jo kertaalleen käytettynä kirpparilta ehkä vuonna 2008. Käytin sitä pitkälle sellaisenaan. Sitten siihen tuli tahroja ja peitin ne röyhelöpaneelilla vuonna 2010 (postaus ja röyhelön perustutoriaali täällä). Röyhelöilläkin mentiin pitkälle, kunnes ne kulahtivat pesuissa painavaksi laataksi. Tunikan pintakin oli jo kauttaaltaan tasaista nyppylää, mutta en silti raskinut heittää sitä pois. Moni muu on kyllä mennyt pienemmästäkin syystä, mutta nyt en hennonut. Kauan tunika pyöri "tee näille jotain"-kasassa, kunnes tänään poimin sen esille. Ja mitä sille tein? Käsiin osui tilkkulaarin puolelta ohutta trikoota vanhasta puserosta. Päätin korvata trikoolla koko etumusosan. Pienen nappikaistaleen rypytyksineen lisäsin päätiehen lisäkappaleeksi.

Nyt ei enää pääntie kulje jossain navassa, ei vilku ja valu. Kiva kuin voi vain huljauttaa lutuisan pehmeän tunikan päälle ilman, että sen alle pitäisi kiskoa mitään turhia alustoppeja. Mikäs tässä sitten kotoilessa ja touhutessa kauhtuneen mukava helma heiluen. Saa kotipäivään uutta puhtiakin, kun ei veny aina niissä samoissa lökäpöksycollegeissa.