Sivut

perjantai 5. joulukuuta 2014

Joulukortit 2014.


Ovat varmaan jo joulukorttini ennättäneet suurimmaksi osaksi perille, joten uskallan ne täälläkin teille pikaisesti näytellä. Kokeilin tänä jouluna vähän erilaista tyyliä..
Ja tältä ne näyttävät. Vaakaan, aukeavia, lähes kokovalkoisia kortteja. Korttipahvipohja, jonka päällä erikseen liimattuna muovitaskuinen kuva. Tein paperille useammasta eristä valkoisesta paperista hankia imitoivan talvimaiseman (eri sävyisiä ja paksuisia papereita niin erottuisivat toisistaan hiukan). Lisukkeeksi hopeakynää ja pari kuusta. Sitten ompelin päälle muovitaskuista leikatut "ikkunat". Väliin valkoisia ja hopeita rei'itettyjä palloja eli "lumihiutaleita", jotka liikkuvat korttia heiluttaessa. (Kortit oli tosi kiva tehdä, mutta niiden kuvaaminen oli ihan toista ääripäätä. Heijastavat pallot yhdistettynä muovipäälliseen eivät olleet kyllä tällaisen harrastelijakuvaajan ihannekohde. Kamera tarkensi ei mihinkään ja kaamoksen pimeys ei auttanut yhtään asiaa. Haasteellista!)

Inspiraation korttimalliin löysin näistä Let it snow-korteista.
Ensimmäistä kertaa päädyin ostamaan mustia kirjekuoria (en tiedä miksi, tuntui kaupassa hyvältä ajatukselta). Liimasin päälle joulukuusitarraa ihan sen tähden, etteivät näyttäisi kutsukuorilta. Olisi kovin tylsää luulla saavansa kutsun juhliin ja sitten tajuaisikin, että jaa, se olikin vaan joulukortti.

4 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.