Sivut

perjantai 2. tammikuuta 2015

Lahjapankki 2014: DIY lahjoja osa 1.

Itsetehtyjä joululahjoja - DIY lahja-ideoita osa 1.

Tässä ensimmäinen kooste tekemistäni joululahjoista. Startataan aiheella "lahjoja miehelle" (moni menee ideana myös naiselle, jos intressit käyvät yksiin harrastusten puolesta) eli joulun itsetehdyt lahjukset, joita tein kanssani asuvalle miehelle.
Paketti-idea 1: Lahjoja kiipeilijälle. Tein mankkapussin (ks. seuraava kuva), jonka sisälle laitoin "Climber Wax"-voidetta ja strategisen kokoisen jyväpussin. Jyväpussi on sinänsä tosi perinteinen ja tylsä idea, mutta hifistelin siihen tarranauhat, joilla pussin saa pysymään esim. kyynerpään tai polven ympärillä. Climber wax on voide, joka on tarkoitettu kiipeilijän kovalle joutuvan ihon hoitamiseen. Reseptin siihen vaklasin kiipeilyvarusteita myyvien nettikauppojen valikoimista. Tuumasin, että enpäs ostakaan valmista käsivahaa, jos siihen käytettävät ainekset ovat oman käden ulottuvilla. Tässä pika-ohje:

Tutoriaali: Climber wax - käsivaha. Tarvitset: mehiläisvahaa, oliivi- tai rypsiöljyä (myös kookosöljy käy) ja eteeristä oljyä (itse laitoin piristävää appelsiinia). Tee näin: Laita vahaa pieninä paloina esim. pestyyn lasipurkkiin. Sulata vesihauteessa (kattilan pohjalle vettä ja purkki kattilaan). Lisää loppuvaiheessa öljyä. Mitä enemmän lisäät, sitä pehmeämpää vahasta tulee. (Tavoitteena on ns. keskikova vaha.) Ota kattila pois liedeltä ja lisää eteeristä öljyä tipoittain. Tippojen määrä riippuu vahan määrästä ja mitä tuoksua/tuoksu-yhdistelmiä käytät ja kuinka vahvaa tahdot tehdä. Itse laitoin appelsiinia epämääräisesti pyöristettynä ehkä 15 tippaa (purkki on melko iso). Kaada vaha puhtaaseen (jos materiaali kestää, sterilisoi keittämällä purkkia 15 min) purkkiin ja anna jäähtyä. Säilytä huoneenlämmössä.
Vinkki: vahasta voi tehdä pehmeämpää lisäämällä öjyä (esim. vahaa ja kookosöljyä yhtä paljon suhteessa toisiinsa) niin sitä voi käyttää ihan vain ns. yleisenä ihon hoitovahana esim. ihon ruhjeille, naarmuille, kovettumille..
Mankkapussi on boulderoinnissa, seinäkiipeilyssä ym. käytettävä magnesiumpussi, jota mies erikseen ehti aiemmin toivoa. Valitsin kankaaksi Annon Nami-kangasta ja malliksi nauhoilla (nauhat miehen vanhasta hupparista, hah) kiristettävän pussin. Vuorena on rikkinäisen sateenvarjon nylonkangasta.

Vinkki: tässä on ainakin yksi hyvä mankkapussin tutoriaali: Homemade Climbing: Classic Chalkbag.
Paketti-idea 2: Lahjoja pyöräilijälle. Oli kyseessä fiksi-, työmatka- tai maastopyöräilijä, joskus sataa niin, että kengät kastuu läpi. Se ei ole lainkaan kivaa, joten ompelin miehelle sateenvarjon nylonkankaasta kengille sadesuojat. Mittasin miehen pyöräilyssä käytettävät kengät ja tein niiden mukaan suojat ja vielä tilkuista säilytyspussin päälle. Pakettiin meni mukaan myös magneettiranneke (ks. seuraava kuva) ja taskukokoinen "virtapankki", jolla saa pitkälläkin matkalla ladattua puhelimen tai pyöränlampun. Tuo oli heräteostos Lidl:stä ja ensin vähän epäilytti, mutta on osoittautunut ainakin näin alkuun moitteettomaksi.

Kenkien sadesuojiin tutoriaali täällä: Bicitoro - bikes and crafts : DIY Waterproof Cycling Booties.
Tässä on magneettiranneke eli kirjaimellisesti ranneke, jonka keskellä on sisällä magneetteja. Ei katoa pikkuosaset kadotukseen, vaan pysyvät ranteessa tallessa. Rannekkeessa on myös lokerikko ja nopsa tarranauhakiinnitys.

Ranneke käy pyöränrassaajalle, remonttireiskalle, pikkunikkaroijalle....ja hei, miksei naisellisempana versiona myös korujen tekijälle tai ompelijalle! Pysyispä ranteessa tallessa korujen metalliosaset, nuppineulat ja ompeluneulat..
Ostin rannekkeen pienet neodym-magneetit Clas Ohlsonilta (paketissa 12kpl?, 6/7e). Ensin en meinannut löytää tarpeeksi vahvoja magneetteja ja sitten en nämä osoittautuivat ehkä liiankin vahvoiksi. Meinaan, että kantavat lusikoita, tarttuivat liiman lailla saksiin ja nostavat kokonaan ilmaan jopa meidän leivänpaahtimen..!

Magneettirannekkeen idea tästä tutoriaalista: my altered state: Magnetic Wristband - Ohjeessa magneetit laitetaan metallilevyn päälle, mutta itse teippasin ne paikoilleen paksuhkojen muoviläpysköjen päälle. Magneettien vahvuuden ja läpysköjen olemattomuuden vuoksi laitoin ne vielä muovitaskusta tehtyyn lokeroon.
Paketti-idea 3: idea tablettikoneen käyttäjälle. Mies haluaisi olohuoneeseen säkkituolin, mutta se ei meille mahdu, joten lohdutukseksi hän sai mini-iPadilleen oman säkkituolin. Annon Nami-kankaalla mentiin tämäkin. Sisällä on painona riisiä ja pehmusteena vanua. Edessä stopperina paperirulla. Pohjalle ja takareunaan lisäsin myös paksua kartonkia ryhtiä lisäämään. Jämäpalasta tein rullalle laitettavan mikrokuituliinaisen pyyhkimen - lähtee näytöstä rasvat ja sormituhrut!

Vinkki: etsi iPad Stand / iPad Beanbag - tutoriaaleja netistä, malleja on mitä mielikuvituksellisempia! Itse päädyin tähän pelkistettyyn malliin, jossa kuosi on mallia suuremmassa roolissa. Sanottakoon vielä, että tämän lahjan aukaiseminen oli hauskaa, koska miehellä ei ollut ensin mitään hajua mikä varten "tyyny" oli!
Paketti-idea 4: perinteiset yöboksat. (Ja collegehousut.) Bokserit (tai shortsit) ompelin Eurokankaan aivan hulvattomasta printtikankaasta! Kun näin kankaan, tiesin heti, että sitä on ostettava, aivan huippu valinta koirarakkaalle miehelle! Colleget ensin olin ajatellut tehdä itse, mutta en sitten jaksanutkaan ja ostin ne kaupasta.

Lisää ideoita tulossa viikonlopun aikana niin saan varmasti kaikki lahja-pläjäykset tuutista ulos ennen helmikuuta..!

6 kommenttia:

  1. Toi magneettiranneke on kyllä näppärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! :) Ja sitä voi muunnella ja tehdä vaikka minkälaisia versioita.. :)

      Poista
  2. Huikeet lahjat! Ompelijalle neulatyyny magneeteista, pitäis tehdä. Läppärin minisäkkituoli, olis kiva. Ja noi bokserit, tosi hauskat. Kyllä olet ahkeroinut! :D
    Uusia projekteja kohti, Hyvää alkanutta Vuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hieno tar :) Uusi vuosi, uudet projektit!

      Poista
  3. Ja oikeasti käytännöllisiä, tosi hienoa!

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.