Sivut

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Roinat rahaksi 1/2.

Tässä kun on kaappeja raivattu, on niistä poistetuista roinista pitänyt myös päästä eroon. Kaikkea ei ole raskinut kipata kierrätykseen, vaan onhan sitä pitänyt ottaa takaisin se massi mitä niistä on pystynyt. Viimeisen kahden vuoden sisään olen pitänyt neljä viikon pöytää ja osallistunut kahdesti Siivouspäivä-tapahtumaan. Koen, että olen jokseenkin kokenut kirppispöydän pitäjä. Möin jo lapsena äidin kirppispöydässä vanhoja lelujani pois. Myöhemmin pidettiin paljon yhteispöytiä. Omille muutettuani tuskin on mennyt montaa vuotta ettenkö olisi kirppispöytää pitänyt. Joskus on kauppa tyhjentänyt koko pöydän, joskus taas on nippanappa päässyt plussalle. On sekä hyviä kokemuksia, että huonoja kokemuksia.
Joten kun kysyttiin, täältä pesee: miten välttää kirpparimyynnin sudenkuopat? Kokemuksiini pohjautuen, vastauksia kysymykseen kuinka myydä roinat kirpputorilla? Vinkkien joukossa on myös niitä päivänselviä asioita, mutta listataan nyt nekin ihan varmuuden vuoksi.

1. Valitse oikea myyntipaikka. Jos paikkakunnallasi on useampi kirppis, älä tuijota vain vuokrahintoja tai sitä mikä on sinua lähimpänä. Tärkeämpää on tutkia mitä tavaraa ja millaisia ihmisiä kirpparilla käy. Peli on menetty jo siinä vaiheessa, jos tyrkytät lasten potkareita nuorten kirpparille. Jos taas asiakaskunta on lähinnä äitejä pienten lapsien kanssa, kaupaksi menee varmasti paremmin lasten lelut ja kodin käyttötavarat kuin nuorten vaatteet - näin yleistettynä. Valitse siis myyntipaikka sen mukaan mitä tavaraa sinulla on myytävänä.

2. Varaa pöytä oikeaan aikaan. Varmista, että otat pöydän ajalle, jolloin ehdit hyvin koota etukäteen myytävät tavarat sekä viedä ne heti, kun niiden vieminen pöytään on sallittua - miksi hukata hyvää myyntiaikaa? Monet kirpparit myös antavat vaihtoehtoja pöydän valintaan. Valitse se mieluisin. Joku tahtoo siihen mistä asiakkaat lähtevät liikkeelle, toinen tilan keskelle, kolmas lähelle sovituskoppia. Jos mielessä on mieluinen sijainti, voit aivan hyvin pyytää sitä. Muista tutustua pöydän varattuasi aina kirpparin sääntöihin, kuten hintalappuihin ja tilitykseen. Käytännöt vaihtelevat.
3. Mitä kannattee myydä? Ihan kaikkea! Rohkeasti! Turhaan kuulee epäilyjä etteikö jokin muka kävisi kaupaksi. Kaikelle piensälälle, vanhoille meikeille, käytetyille papiljoteille ja virttyneille villasukille on oma yleisönsä. Ehdottomia ei-juttuja ovat elintarvikkeet, lääkkeet ja oikeasti rikkinäiset tai likaiset tuotteet. Yleensä pöydästä lähtee ensimmäisten joukosta lähteneet ne älyttömimmät jutut. Kuten aivan kamalat ilmaiseksi tyrkytetyt aurinkolasit isolla dna-logolla. Tai palapeli, josta puuttui paloja (tieto oli hintalapussa). Kirppareilla kiertävät niin keräilijöitä, polttari-/naamiaisasujen tarvitsevia ja käsityömateriaaleja etsiviä. Kun vain on sopiva hinta, ei se paljoa tarvitse.

Onko myynnissä paljon vaatteita? Tässä muutamia vinkkejä: Ryppyiset vaatteet kannattaa silittää. Jos vaatteissa on puutteita (esim. nappi puuttuu), se on ilmoitettava hintalapussa. Jos vaate on esimerkiksi kutistunut kokoa pienemmäksi, ilmoita se myös. Huomioi vuodenaika, neuleet tuskin käyvät kaupaksi helteellä jne. Käytä aikaa oikeanlaisten hengareiden laittamiseen niin saat vaatteet paremmin esiin. Yritä myös asetella vaatteet pöytään järkevästi niin etteivät pienet vaatteet huku massojen alle. Kokeile koordinointia, sekoita värit (musta vaate mustien keskeltä ei paljoa silmään erotu), niputa hameet peräkkäin, lajittele miesten vaatteet toiseen laitaan, lasten vaatteet toiseen laitaan jne..kokeile mikä sopii parhaiten pöytääsi.
4. Hinnoittele roinasi oikein. Mieti hinnoitteletko mieluummin kotona rauhassa vai teetkö sen kirpparilla pöytää täyttäessä. Muistele paljonko tuote maksoi alunperin. Miinusta siitä isolla prosentilla tuotteen ikä ja kunto. Tee myös taustatyötä. Millä hinnalla vastaavia myydään samaisella kirpparilla? Jos tuotetta x myydään muissa pöydissä viidellä eurolla, pistä sinä neljä euroa. Pyri hinnoittelemaan järjellä ja vältä tunne-arvon lisäämistä. Varmista kuitenkin, että hinta sellainen, joka ei jää myöhemmin harmittamaan. Alihinnoittelukaan ei aina ole hyväksi.

Pro-tip: vältä hintojen yhteyteen adjektiiveilla kuvailua. Ymmärtääkseni se ärsyttää muitakin kuin minua. "Retrohenkinen mekko" on ok, mutta voi luoja, jos hintalapussa lukee "ihana mekko". Ei ostajaa kiinnosta myyjän mielipiteet.

5. Kiinnitä hinnat oikein. Ole huolellinen, että jokaisessa tuotteessa on hintalappu ja jokaisessa hintalapussa on hinta. Kassa ei voi myydä, jos tuote on puutteellisesti myynnissä. Pidä huoli, että hinta myös pysyy tuotteessa. Käytä oikeita kiinnitysmateriaaleja tuotteille. Jos käytät teippiä, varmista ettei se revi tuotteen pintaa piloille. Jos käytät hintapyssyä tekstiileille, pistä hinnat saumakohtiin tai esimerkiksi vaatteen merkkilappuun. Aika usein olen jättänyt kivan trikoovaatteen ostamatta, jos myyjä on iskenyt hintapyssyllä rinnukseen. Sen tietää, että siitä jää ikävä reikä, joka leviää käytössä.
6. Täytä pöytä. Ei kannata latoa pöytää heti täyteen. Vie ensin parhaimmat jutut ja täydennä sen mukaan kuinka tavaraa liikkuu kassan kautta ulos. Kun viet tavaraa osissa, pysyt samalla kartalla paremmin mahdollisesta tuotosta ja siitä kannattaisiko joidenkin tuotteiden hintaa vaihtaa. Järjestele pöytää mahdollisimman usein. Jos pöytä on liian täynnä ja ihan sekaisin, aika moni ihminen kävelee pöydän ohi. Käytä myös hyväksesi sitä mahdollisuutta, jos kirppiksellä pystyy laittamaan esimerkiksi prosenttialeja tuotteillesi myynnin vikoille päiville.

7. Seuraa. Kaikille ei ole väliksi, mutta itse suosin tavaraseurantaa eli kirjanpitoa myynnissä olevista tavaroista. Myös moni kauppias/omistaja suosii seurantaa, jotta niiden avulla selviää hävikki. Joissakin seuranta pitää tehdä kivikautisen manuaalisti, useimmissa se käy viivakoodien kautta (tai juoksevilla numeroinneilla) ja joissakin on se luksus, joissa myytyjen tavaroiden kasvua voi seurata netin kautta reaaliaikaisesti - moderni kannustin, johon jää koukkuun!
Seuranta paljastaa, että aina on joku jonka mielestä on oikein varastaa kirpparilta. Pöydistäni on usein lähtenyt tavaraa karkuteille. Jännä juttu etten välttämättä muista mitä kaikkea olen myynyt, mutta muistan kyllä kaikki ne viedyt tavarat. Kuten leopardikuvioisen mekon, jonka myyntiä epäröin kovasti..ja sitten se vietiin, vaikka siinä oli maksettu varashälytin! Tai Solena Aaltosen nahkasaappaat, jotka katosivat pöydästä viimeisten myyntituntien aikana kuin tuhka tuuleen. Sama se itse saappaille, ei niillä ollut edes paljoa hintaa, mutta oliko ne pakko viedä? Tämä tapahtui vuosia sitten ja vieläkin harmittaa.

8. Kun myynti päättyy. Siivoa pöytäsi ajoissa. Etsi muihin pöytiin eksyneitä tuotteitasi. Käy etukäteen katsomassa paljonko tavaraa pitää tuoda pois ja varaa mukaasi määrän perusteella kasseja/laatikoita/missä ikinä roinat kannatkin. Jos aiot viedä esimerkiksi osan muualle kuin kotiin (kuten kierrätyskeskukseen), lajittele nämä tuotteet jo pöytää purkaessa. Muista napsia hinnat pois, koska se ei varmasti ole kivaa hommaa kierrärin lahjoituskassien purkajalle. Jos taas aiot myydä jäljelle jääneet seuraavaa kirppistä pitäessä, jätä hinnat paikoilleen. Ne helpottavat, kun hinnoittelet tuotteita uudelleen.
9. Ole tyytyväinen. Moni unohtaa, että kirpparimyynnissä on kaksi tavoitetta: a) rahallinen tuotto ja se minusta jopa tärkeämpi b) roinan saaminen ulos kodistasi. Katso myyntimäärää suhteessa hintoihin. Jos on paljon tavaraa, mutta kaikki lähtee pienellä hinnalla, ei niillä ole välttämättä edes realista saada isoa tuottoa. Silloin pitää iloita tyhjästä tilasta kaapissa, ei siitä saadusta rahasta.

10. Mitä tehdä jäljelle jääneille tavaroille? Vaihtoehdot ovat: tuo joko takaisin kotiin tai lahjoita kierrätykseen. Jos tuot takaisin kotiin, mieti myytkö ne myöhemmin uudelleen (mieti missä säilytät?) vai oliko joukossa sellaisia, jotka voisit lahjoittaa läheiselle tai kenties ottaa takaisin käyttöön esim. jossain muussa tarkoituksessa (käsityömateriaalit?).

Tuleeko muita hyväksi koettuja vinkkejä mieleen? Jaa toki kommenteissa niin muutkin hyötyvät niistä.

Jatko-osassa tulen käsittelemään vinkkejä kuinka pistää roinat rahaksi nettimyynnin kautta!

15 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Mukava lukea kokeneiden kirpparimyyjien vinkkejä. Ihan samoilla linjoilla ollaan. Kirppistelyynkin tulee omat rutiininsa, kun aina uudestaan ja uudestaan pöydän ottaa. Itse olen ihan koukuttunut siihen, että kirjoitan listan kaikista pöytään viemistäni tavaroista. Kun sekä lista että hintalaput on numeroitu, pystyn lopuksi vertaamaan ihan täsmälleen mitä meni. Ja tosiaankin, raha ei ole hommassa ollenkaan se suurin kannustin, vaan se kaikki muu: jännitys, hämmästys, iloiset yllätykset, "tilastotiedot" montako tavaraa kotoa lähti jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja :) Pystyn allekirjoittamaan kaiken mitä kommenttiin kirjoitit :) Ihan parasta on, kun vie pöytään jotain itselleen täysin kelvotonta ajatellen, että ei sitä kukaan osta, mutta sitten kun selän kääntää, joku on sen itselleen poiminut ja sitä saa taas hämmästellä, että toisen roska on toiselle aarre :D

      Poista
  2. Kiitos hyvistä ohjeista! Lisään vielä kohtaan 9: c) Maailman pelastaminen. Kun myyt kirppiksellä jotain, joku ehkä jättää vastaavan tavaran ostamatta uutena kaupasta, ja luonnonvaroja säästyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Ehdottomasti, tuo on hyvä huomio! Ekologisuus on todellakin hyvä lisäys ja kannustin kirppistelyyn sekä myyjänä että ostajana.

      Poista
  3. No ehkä sinua harmittaa vähemmän kenkäjupakka, kun kerron että tyhjentäessäni joskus kirppispöytääni siellä oli 4 tai 5 paritonta kenkää, joiden pareja ei löytynyt mistään. Jätin jäljelle jääneet kengät sitten kirpparille siltä varalta jos parit löytyisivät. Mielummin olisin suonut että olisi pöllitty ne 5 paria, kun tehty ne kaikki käyttökelvottomiksi. :(
    Kiitos muuten näistä minimalismi-postauksista, ovat inspiroineet pistämään turhaa tavaraa pois. Esim. ajattelin että dvd:istä en luovu, haluan pitää hyvät elokuvat fyysisessä muodossa, mutta kannatti käydä ne läpi kun ekalla kierroksella lähti jo parikymmentä leffaa, 3 musa-dvd:tä ja yksi leffaboksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VIISI PARIA! Voin kuvitella kuinka harmillinen kokemus se on ollut :(

      Ole hyvä Ideal Irony! On tosi kiva kuulla, että näistä on ollut hyötyä ja ovat myös tuottaneet sinulle konkreettista muutosta inspiroitumisen tuloksena :) Teeman postauksia tulee lisää varmasti myös jatkossa.

      Poista
  4. Kiva postaus, itse olisi ensi viikolla juuri tarkoitus mennä kirppikselle myymään tavaroita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli, toivottavasti vinkeistä oli hyötyä ja kirppispöydässäsi kauppa käy! :) pidän peukkuja!

      Poista
  5. Hyvät ohjeet kirppismyynnin nikseistä. Kiitos, että laitoit!

    VastaaPoista
  6. Ite laputan tavarat yleensä vielä erivärisillä lapuilla. Siis, jos kun ite kirpparin hinnottelulappu on perus tarralappu, niin lätkäsen sen esim pinkkeihin vähän isompiin lappusiin kiinni. Näin bongaan nopeesti muihin pöytiin eksyneet tavarani helpommin kun osaan metsästää koodiväriäni (:

    VastaaPoista
  7. Ite laputan tavarat yleensä vielä erivärisillä lapuilla. Siis, jos kun ite kirpparin hinnottelulappu on perus tarralappu, niin lätkäsen sen esim pinkkeihin vähän isompiin lappusiin kiinni. Näin bongaan nopeesti muihin pöytiin eksyneet tavarani helpommin kun osaan metsästää koodiväriäni (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava idea! Kiitos sen jakamisesta :) saatanpas seuraavalla kerralla lainata värikoodaustasi :)

      Poista
  8. Yritin etsiskellä oliko tämä jo mainittu, mutta jos ei, niin lisäisin vielä tällaisen: Kirjoita siihen hintalappuun napakka mutta tuotetta kuvaava esittely. Esim "pilkullinen t-paita". On nimittäin niitä tyyppejä, jotka siirtelevät hintalappuja tuotteesta toiseen, ja voi että se harmittaa jos kaikissa t-paidoissa lukee vain se "t-paita", ja viiden euron paita on sitten myyty eurolla :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olikin hyvä lisäys! :) Tuo on kyllä todella harmillista. Olen myös kuullut juttua, että jotkut katalat vaihtavat lappuja niin, että se vähäinen alhainen tuotto menee naapurin pöytään tai jopa varkaan omaan pöytään(!!). Kuvauksen lisääminen on siis hyvä jippo estää tällaiset ikävät tapaukset.

      Kiitos kommentistasi! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.