Sivut

torstai 12. helmikuuta 2015

Peilin muodonmuutos osa 2.

Ystäväni lahjoittama, rikkinäinen Annon peili on nyt muuntautunut ehjäksi, toimivaksi, kauniiksi liitutauluksi.
Tällainen peili oli siis ennen. Puun värinen reunus, hamppu(?)köysi ja rikkinäinen, takaa irroitettava peili. Esittelin peilin potentiaalisine ideoineen tässä postauksessa, kun kysyin mikä muutos peilille olisi paras teidän lukijoiden mielestänne. Moni kannatti liitumaalilla maalaamista, joten oli helppo kääntyä sen puoleen.
Maalattuani puureunan (akryylillä) ja lisättyäni liitumaalin, ei köysi enää sopinut kokonaisuuteen. Se oli vaihdettava. Liimasin tilalle sitten koko kehyksen kiertävän nahkalenkin eli vanhan laukun hihnan. Onneksi huomasin, että tuon köydenpäät sai irti pienellä ruuvarilla. Pistin talteen, nuohan voi käyttää uudestaan. Itse köydenpätkänkin otin syrjään siltä varalta, että toteutan niistä mieleen pulpahtaneen idean kesällä parvekkeelle..
Kun kysyin muutokselle mielipiteitä, heitin pöydälle myös peilin maalaamisen. Ja myös vähän jumituin itse siihen ajatukseen..ja huomasin, että voin toteuttaa kummatkin maalausprojektit tekemällä peilin taustavanerista liitutaulun ja pitämällä toisen puolen edelleen peilinä!
Eli tältä liitutaulu näyttää käännettynä. (Älkööt huoliko, peili on mitä tukevimmin liimattu kehykseen, sen ei pitäisi tuosta pudota alas.) En tosin tiedä mitä tapahtui maalaamisen aikan? Eikös tavoitteenani ollut abstraktisen väriläiskän maalaaminen? Siitä tulikin sitten huomaamattani jonkinlainen kukkaketo. Hups. Joskus se mieli tekee mitä mieli tahtoo tehdä.
Olen tyytyväinen tästä peilin muutoksesta, etenkin liitutaulu-puolesta, koska olen pitkään halunnut pienen liitutaulun! Taidan laitatuttaa taululle paikan eteiseen. Siihen on sitten näppärä rustata missä sitä milloinkin ollaan, ettei toisen tarvitse kotiin tullessa koiralta kysyä emännän/isännän menoista.

12 kommenttia:

  1. Aivan loistava juttu tämmönen kääntömahdollisuus! Vaihtelu virkistää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, monikäyttöisyys on aina plussaa! :) Kiitos!

      Poista
  2. Tosi onnistunut muodonmuutos! :) Törmäsin tälläisiin nikseihin ja ajattelin vinkata sinulle, kun sinäkin olet hyviä vinkkejä ja ideoita tarjonnut. :)
    http://www.riemurasia.net/kuva/Niksej%C3%A4/92353#amedia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kiitoksia myös linkkivinkistä. Arjen niksit ovat aina tervetulleita :)

      Poista
  3. Tästä tuli paljon hienompi kuin ikinä pystyin edes kuvittelemaan. Kiva kun voi käyttää molemmin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, tulihan siitä aika hieno, vaikka itse sanonkin ^_^

      Poista
  4. Mihinkään liittymätön kysymys, mutta mistä saa tuollaisen "tykkään mutten jaksa kommentoida"-nappulan? Se on superhauska! Eksyin blogiisi selailemaan varmaan tunniksi, alunperin etsiessäni tyllihameen tekoon vinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappulan saa täältä: klikkaa Ulkoasu - Blogitekstit (muokkaa) - Viestisivun asetukset. Siihen lisää oma, en muista millä se luki alunperin, nuo "klik" ja "tykkään mutten jaksa kommentoida" ovat minun lisäämiäni, mutta niitä saa kopioida omaan blogiin niin halutessaan :)

      Kiva, kun eksyit, eksyhän blogiini toistekin! :)

      Poista
  5. Ihana lopputulos! :)) Voisin vähän tätä ideaa hyödyntää oman pöytäpeilini kanssa, sen kehys pitäisi maalata ja miksipä en samalla sutisi peilin taustavaneriin liitutaulumaaliakin vaihtelun vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No niin, eikun pöytäpeiliä uudistamaan! Liitutaulumaalin lisäksi isomman pielin taustaanhan kävisi myös magneettimaali (tai sellaisia liimattavia magneettisia arkkeja). Olen myös muistavani, että on olemassa myös maali, joka toimii sekä magneetti- ja liitutauluna! ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.