Sivut

maanantai 11. toukokuuta 2015

Kahvia, kiitos.

Eilen kalenterissa vietettiin kaikkille äideille omistettua päivää. Omaa äitiäni kävin moikkaamassa paketin kera.
Nyt oli vähän poikkeava lahja. Äiti on kova kahvinystävä, joten ostin hänelle vähän vaihtelua, kahvipaketin, jota hän ei ainakaan ollut aikaisemmin kokeillut. Ajattelin, että ainakin se tulee käyttöön. Kylkeen tein tuollaisen kahvipallon.
Se on ihan perinteinen koristepallo (muistutuksen ideaan sain näistä kahvipapukoristeista) eli styroxpallo kuorrutettuna kahvipavuilla. Liimasin ne yksitellen ihan tavallisella liimalla. Kuivuttua maalasin pavut akryyleillä. Ensin ajattelin tekeväni pallosta kelta-oranssin, mutta pinta näytti liikaa muoviselta ananakselta, joten tummensin palloa ruskealla ja lisäsin päälle beigeä helmiäistä, jolloin pinta kuultaa kivasti. Lopputuloksesta tuli vähän liukuvärjätty, tummempi alta ja kirkkaampi päältä!
Pallo on tarkoitettu joko tasolla pidettäväksi tai ripustettavaksi. Narut ovat löyhästi pallon ympärillä, jotta ne olisivat vaihdettavissa tai poistettavissa sen mukaan mihin pallo sitten lopulta päätyy.
Muistini mukaan sanotaan, että kahvipapukoristeiden pitäisi neutralisoida hajuja (tai hajuaistia). En tiedä onko käytännössä totta tai maalipinnan jälkeen edes mahdollista, mutta ainakin se tuoksuu edelleen huumaavalta! Ja myös näyttää kivalta, ihan kuin pinnalta vähän sulaneelta maitosuklaalta.
Esitellään nyt vielä korttikin. Siitä tuli hyvin erilainen tyyliltään. On kiva kokeilla erilaisia korttityylejä. Jätin askartelut sikseen kortista ja keskityin keväisiin kukkiin ja lapsuudesta tuttujen saniaisten inspiroimiin lonkeromaisiin koristeisiin.
Korttikin vähän kimmeltää valossa käänneltäessä, kun viimeistelin värityksen kultaisella Sharpie-tussilla. (Niitä ja hopeisia saa nykyisin Suomalaisesta kirjakaupasta muutamalla eurolla. Ovat tosi hyviä!)

4 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.