Sivut

maanantai 16. marraskuuta 2015

Iltapuku kahtia.

Viikonloppuna oli pitkän tauon jälkeen juhlat, jonne sai pukea iltapuvun. Kaapissa oli valmiiksi kolme tekemääni iltapukua ja päätin käyttää tilaisuuden hyväksi tuhotakseni yhden iltapuvuista pois - koska kolmelle ei vain ole jatkossa tarvetta.
En kokenut iltapukua enää omakseni sen avaruuden takia. Uutta yläosaa en lähtenyt tekemään, vaan pätkäsin mekosta hameen. Yläosa pois ja vyötärönauha tilalle - tilkkulaarista löytyi sopivasti vielä samaa satiinia!

Alle ompelin erillisen mekon. Pitkään olen halunnut ns. jokapaikan pikkumustaa, joka olisi mutkaton ja mukava päällä. Pikkumustan, jossa olisi pitkät hiat ja jota voisi pitää housujen kanssa, mutta olisi myös tarpeeksi pitkä sukkisten kanssa pidettäväksi. Ja nyt sen sitten samalla ompelin! Valitsin päälle joustavaa pitsiä ja alle ohutta trikoota. Venepääntiehen tein vielä yksityiskohdaksi satiinisen päärmäyksen. Ja voi, että tulikin hyvä!
Ja kokonaisuus näytti tältä: ennen ja jälkeen. Alkujaan tuo mekko oli kyllä hurjan avoin! Vaan ei ole enää. Jatkoa varten minulla on myös jo jatkosuunnitelma hameelle. Tuskin on jatkossa käyttöä satiiniselle maxihameellekaan,  joten taidan vieläkin saksia mekkoa uusiksi. Jos hameen helman pätkäsee polvipituuteen, niin sittenhän se menee normaalista juhlahameesta vähemmän juhlavammissakin juhlissa, eikö?
Ja vaan olihan ne kyllä hauskat juhlat! Korvakorutkin (ks. tutoriaalini täältä) saivat useamman kehun!

6 kommenttia:

  1. Olipas kertakaikkiaan aivan mahtava muutos. Lopputulos on kaunis ja niin olet sinäkin.

    VastaaPoista
  2. Hei, olisi yksi tyhmä kysymys. Mitä nuo juhlapuvun rintamuksessa olevat merkit on? Mulla taitaa puuttua pala yleissivistystä. <:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole lainkaan tyhmä kysymys. Harva tietää, jos ei ole akateemiset juhlat tuttuja. Merkit eli nauhat kertovat yksinkertaistettuna yliopistossa edustustaustat :)

      Poista
  3. Tuto pikkumustaan? Aivan loistavat luomukset niin se kuin iltapukukin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi :) Laitan toiveesi ylös tutosta, katson mikäli ehdin sen toteuttaa! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.