Sivut

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Lahjapankki: ideoita lahjoiksi.

Joko teillä on perheen ja ystävien yllärit paketeissa? Täytyy omaa olkapäätä taputtaa ja nyökyttää: hyvällä mallilla ollaan. Ehkä kerrankin ei jää viimeistelyt aatonaatolle? Kerrankin aloitin ajoissa. Tein suunnitelman. Keräsin ideoita. Tein hankintoja. Ja pikkuhiljaa toteuttanut ideoita. Monta on valmiina ja monta on jo aloitettu. Jes, kohta pääsee paketoimaan!

Onko teillä vielä ideat hukassa? Löytyiskö blogin uumenista hyvä itsetehty idea joululahjaksi?

Kurkkaa sivupalkin kategorioista löytyisikö jotain inspiroivaa. Lahjat-kategoriasta löytyy kaikki antamani lahjat (ja myös eriteltynä: Lahjat miehelle, Lahjat lapselle, Lahjat naiselle tai Koiralle). Tarkemmin esimerkiksi tekniikan (Ompelu, Askartelu) tai käyttökohteen mukaan voi myös löytää muun ei-lahjana esitellyn idean. Löytyisikö se esimerkiksi kierrätyskoruista, huiveista tai tauluista? Tai vaikka Itte tein ja kierrätin -kirjastani? Kirjakin on oiva lahja toiselle itsetekevälle. Kirjan ehtii hyvin vielä tilata verkkokaupasta kotiin tai vaikka suoraan lahjan saajalle!

Kollaasissa viime jouluna antamiani lahjoja. Ks. postaukset: osa 1 (lahjoja miehelle), osa 2 (lahjoja lapsille, sisältää helpon tutoriaalin vahakankaasta tehdystä vauvojen ruokalapusta!), osa 3 (sekalaisia lahjoja) ja osa 4 (sekalaisia lahjoja).

6 kommenttia:

  1. Minäkin voin tänä päivänä taputtaa itseäni olkapäälle ja sanoa, hyvä Outi, hommat on hoidossa.
    Kivoja lahjoja olet koonnut kollaasiin :)

    VastaaPoista
  2. Suurin osa lahjoistani alkaa olla tehty.
    Ja tänään saapui Itte tein ja kierrätin -kirja postissa kirjakerhosta tilattuna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! :) Voi, mahtavaa, että olet tilannut kirjan. Toivottavasti saat siitä paljon iloa ja inspiraatiota! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.