Sivut

lauantai 30. tammikuuta 2016

Kestovanulaput.

Vanulaput, paheeni. Ja nyt kokeilen päässä niiden käyttämisestä eroon. Paljoa en meikkaa, mutta kuluu niitä silti viikottain. Olen alkanut kokea vanulappujen kertakäyttöisyydestä syyllisyydentuntoa. Jos kerran monet muut ovat jo vuosia sitten siirtyneet pestäviin meikinpoistolappuihin, miksi en minäkin tekisi niin? Kokeilen ainakin!
Ompelin siis pienen testisetin froteetilkuista meikinpoistolappuja (hah, neliöinä! Kuka sanoo, että niiden pitäisi olla aina pyöreitä?). Kaksinkerroin ja saumurilla laidat yhteen. Saumuroin reunat samalla, kun säädin saumurin lankoja uusiksi. Olihan kyllä kauhein tilanne, kun neljästä langasta kolme lähti kokonaan karkuteille ja langoitus ja säätäminen piti aloittaa nollasta!
Googlekin varmasti kertoisi neuvoja ja käyttökokemuksia, mutta koska kysyminen ja keskustelu on paljon kivempaa...kysynkin (teiltä, jotka olette jo rutiiniksi saaneet pestävät laput): miten ja missä asteessa pesette laput? Pesupussissa muun pyyhepyykin seassa? Mihin keräätte käytetyt laput? Muita vinkkejä kestolappujen käyttöön?

28 kommenttia:

  1. Minäkin siirtymässä kestolappuihin heti kun saan aikaiseksi tehtyä! Ajattelin kokeilla trikoolappuja ja virkattuja. Pesupussiin ajattelin kerätä käytetyt ja heittää normipyykin mukaan. Pesuaineena käytän muutenkin hajusteetonta ja allergisoimatonta sertoa, joten tuskin tulee mitään oireita, vaikka naamaan hinkkaisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijoo niitähän on myös virkattuja versioita! :) Trikoo voisi olla kans miellyttävä ja niitä tilkkuja olisikin ihan hirviästi! :) Mut peseytyykö normipyykissä vai tarttisko korkeampaa pesuastetta..Mietin lähinnä et peseytyykö esim. vedenkestävä ripsari tarpeeksi hyvin pois.. :)

      Poista
    2. Hmm, niin joo. Samalla vaivalla ne kyllä 60-pesuunkin lykkii. :) Varmaan ihan vaan kokeilemalla selviää.

      Poista
  2. Froteelaput pesupussiin ja pesu ihan 60 asteessa niin kuin pyyhkeetkin.
    Näistähän tuli kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) odotan innolla testiajoa ja -pesua.. :) jos kokemus on hyvä, teen lisää! :)

      Poista
  3. Oi, minäkin voisin kokeilla virkattuja. Ja pussukallinen lappuja ois myös hirmuhyvä lahjaidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) minunkin pitää ottaa virkattujen testaaminen kokeiluun, mutta ensin ajan nämä läpi :)

      Poista
  4. Mulla on ollut käytössä jo pitkään! Heitän ihan vaan pyykkikoriin, pesen miten satun muistamaan, mutta mieluiten 60 asteessa pyyhkeiden ja lakanoiden kanssa. Vedenkestävästä ripsiväristä ei oo kokoemusta, mutta öljyt, joita käytän ei kauheen hyvin lähde ainakaan 40 asteessa, laput tuntuvat jonkun ajan päästä ikäänku kyllästyvän sillä öljyllä. Onneks niitä on aimo kasa, niin voi heittää jossain kohti poiskin :) Sain nuo laput lahjaksi, ne on tehty kestovaippa-materiaaleiden tilkuista, ja niissä on aina vähän karheampi kuoriva puoli ja pehmeämpi puoli (materiaaleista en sen enempää tiedä). Ihan perusfrotee tuntuu silmänympärysiholle vähän karhealta, mutta sekin tietty riippuu, että minkälaisten aineiden kanssa käyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuota en ajatellutkaan. Frotee ei välttis ole kiva silmänympärysiholle. Vois laittaa toiselle puolelle frotee, toiselle trikoo.. kiitos, kun kerroit! :)

      Poista
  5. Tein joululahjaksi tuommoisia ja pitäisi tehdä itselleenkin myös :) Itse laitoin flanellia toiselle puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flanelli oiskin kyllä hyvä idea! :) oiskohan tilkkulaarissa...

      Poista
  6. Mä tein joskus erilaisia versioita kierrätysmateriaaleista ja paras taisi olla frotee toisella puolella ja flanelli toisella. Frotee kasvoveden kanssa ja flanelli silmämeikin puhdistukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan, kaksipuoliset saattavat olla kyllä paras idea! :)

      Poista
  7. Ihana idea. Tosi kivalta näyttää ja käytännölliseltä. Kivaa päivää ihanassa blogissa :)

    VastaaPoista
  8. Minä pesen kasvopyyhkeet (eli hieman isompi kuin lappu...;) 60 asteessa pyyhkeiden, kestositeiden yms. kanssa. Kannattaa ehdottomasti laittaa pesupussiin, etteivät eksy koneen syövereihin. Joskus kannattaa pestä vaikka 90 asteessa. Itse käytän meikinpoistoon kookosöljyä (lähtee muuten waterproof mascarakin sillä!), ja kyllä ne kasvopyyhkeet ovat puhdistuneet... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, totta, pesupussi on varmasti tarpeen :) Kookosöljyä en ole kokeillut putsarina, pitääpä joskus uskaltautua kokeileen myös sitä! Hyvä vinkki.

      Poista
  9. Tosi hyvä idea :) Pitääpä mennä penkomaan jämäkankaita. Itse olen tiskirättejä tehnyt bambulangasta joten voisi varmaan toimia näissäkin. Kiva blogi sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) bambulanka vois tosiaan olla kyllä hyvä lankavalinta! :)

      Poista
  10. Mulla on vaippaharsosta ommellut laput, jotka pesen pesupussissa 60 asteessa. Käytän manteliöljyä ripsarin poistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhmä kysymys, mutta..millä nimellä vaippaharsoa voi ostaa kangaskaupasta? Sanonko vain, että vaippaharsoa, kiitos? :'D

      Poista
    2. Vaippaharso on vaippaharsoa tai harsokangasta ... Tarkista hinta, mie tein pesupusseja valoverhokankaasta, kun se oli edullisempaa, taisin jostain alelaarista löytää hyvänkokoisen palasen. Valoverhokangas näyttää kestävän ihan hyvin korkeitakin lämpötiloja, pusseja on käytetty mm. lankojen värjäyksessä eli käytännössä satasenkin lämpötiloissa.

      Olipas mukava löytö tämä blogi !

      Poista
    3. Aivan, vaippaharso ja harsokangas! :) kiitos, kiva kun löysit tänne :) tervetuloa!

      Poista
  11. Hyvältä näyttää sun pesulaput. Mä käytän bambulangasta virkattuja ja pesen pesupussissa muun pyykin seassa, välillä 40 ja välillä 60 asteessa. Ihan hyvin on ainakin toistaiseksi puhdistuneet. Vois kokeilla tehdä myös kankaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun taas pitää kyllä myös laittaa kokeilulistalle bambulankalaput! :) Kiitos!

      Poista
  12. Mikä on ollut paras kangasyhdistelmä näihin? Ajattelin itselle ja joululahjaksi tehdä tällaisia. :-)

    - Heluna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen et kullakin on oma mieltymyksensä :) myös ihotyyppi vaikuttaa, herkkäihoinen tuskin tykkää froteesta tm. Itse oon alkanu käyttään vain virkattuja lappuja :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.