Mistä sitä tavaraa tulee?

Kohti minimalismia-projektini sai ensimmäisen sysäyksen jo useampi vuosi sitten. Sen jälkeen porras portaalta olen edennyt lähemmäs tavoitetta. Roinaa riittää aina vain, joten hitaan ja varman edistymisen aikana olen usein miettinyt syitä siihen, että tavaraa vaan kertyi ahdistukseen asti. Syiden selvittäminen ajaa jopa filosofistisiin omakuva-pohdintoihin.

Kun katson aikaa taaksepäin, tajuan omalla käytökselläni yllyttäneeni tyytymättömyyttäni. Selasin esimerkiksi naistenlehtiä ja tein listaa. Tahdon tuon, tuon ja tuon. Ihan kuin tavaroilla olisin parempi. Vertasin markkinoitua kuvaa todellisuuteen ruokkien kuviteltua materia-tarvetta entisestään. Ja nyt vuosia myöhemmin se on kostautunut. Yritäppä päästä eroon kaikesta siitä mikä oli vuosia sitten haalittava itselleen. Ei ole helppoa. Ja lopputuloksena sitä on vain vihainen itselleen. Miksi?

Kollaasissa murto-osa siitä mitä olen minimalismi-proggiksen aloitettuani myynyt.

En enää edes hahmota paljonko tavaraa on lähtenyt. Roinan määrä ei vaan lopu ja se tekee vihaiseksi ja surulliseksi. Mistä ja miksi sitä tavaraa on kertynyt ja mistä sitä tulee edelleen? Kuinka paljon on käyttänyt aikaa ja rahaa sittemmin turhaksi muuttuneeseen? Miksi tavarat ovat olleet niin tärkeitä? Mitä milläkin hankinnalla on täytetty? Haalin tavaraa, mutta MIKSI?

Syy: “Ei materialisti muuksi muuttua voi.”
Jos lapsuudesta ei leluja puuttunut ja on lisäksi pieni keräilijä ja askartelija, kaikenlaiseen tavaramäärään saattoi tottua jo pienestä lähtien. Siinä voi vain kasvaessaan todeta olevansa materialisti ja niin olkoon se sitten. Mihinkä materialisti tavaroistaan pääsisi, ei mihinkään? Mutta paitsi, että tahtoessaan muuttua voi. Materialismi on tapa, ei osa persoonaa.

Ajatelkaa: kaksi hyllyllistä pelkkiä metallirasioita. Eikä yhdessäkään ollut mitään sisällä. Ne olivat vain "esillä". Käsittämätöntä.

Syy: Liikaa aikaa ja liikaa tilaa?
Erilaisissa elämäntilanteissa on helppo keksiä kaikenlaista epäolennaista halpaa harrastusta kuten kirppiksiltä "löytöjen" eli roinan tuomista kotiin. Ja jos säilytystilasta ei ole puute, ei myöskään ajattele kaikkea materian määrää kokonaisuudessa. Sitä autuaan ymmärtämättömänä ripottelee esille sitä sun tätä löytöä ja helpostihan sitä siihen tavaraähkyyn sitten sokeutuu.

Syy: "Pakko-saada-harha."
Kaikki on kokenut sen maagisen hetken, jolloin tulee jotain nähdessään “tämä on pakko saada”-fiilis. Pahimmillaan se aiheuttaa pakottavan ostokierteen. On vaikea hahmottaa ostohalun ja todellisen tarpeen ero. Vaikka kaapit on täynnä, silti
on helppo tuoda lisää roinaa alemyynneistä - koska hei, mihinkäs materialisti tavoistaan pääsisi?

Menin ruokakauppaan ja kas kuka kävi tyhjentämässä alekorin. Muistaakseni puolet jäi käyttämättä.

Syy: "Osta kaks, maksa yks."
"Kaksi shampoota yhden hinnalla!" "Ostan varastoon, onpahan sitten valmiina." Entäpä, jos unohtaa tämän ja ylimääräisiä tuotteita kertyy kertymistään kaappiin? Onko siinä järkeä, että on kemikalion kokoinen varasto kylppärissä valmiina odottelemassa, että edes kerran testattaisiin ennen vanhenemista?

Syy: "Määrä korvaa laadun. Eikun?"
Kuinka monesti käykään niin, että valitsee kahdesta vaihtoehdosta sen halvimman ja sitten huomaakin, ettei ole valintaan tyytyväinen ja joutuu hankkimaan tilalle uuden. Ja kierre on valmis, ihan kuin huonoilla ja halvoilla valinnoilla yritetään määrällisyyden kautta korvata laatua. Entä, jos ei tyytyisi siihen toisiksi parhaimpaan? Jos vaan ottaisi parhaimman heti?

Sohvan kokoinen kasa laukkuja muutamien vuosien takaa. Ilman kirppari- ja alelöytöjä kasa olisi huomattavasti pienempi.

Syy: "Pahan päivän varat."
Samoin voi ajatella, että "jos kuitenkin säästän tämän varmuuden vuoksi." Sitä jossittelee, entä jos sittenkin tarvitsisee? No ei tarvitse. Tai ehkä tarvitsee, kuka voi tietää? Onko sillä hirveästi väliä? Sitä voi pohtia samalla, kun pitää sitä kulahtaneinta puseroa, vaikka hengarissa jo odottelisi parempikin. Miksi kittuuttaa huonossa ja säilyttää parempaa kaapissa käyttämättömänä? Mihin sitä parempaa jemmataan? 

Syy: "Mutta, kun pidän kauniista jutuista."
Sanoo hamstraaja luullen, että se on "keräilylle" tarpeeksi hyvä selite. Mutta kun ei ole. Eikä niitä kauniita juttuja tarvitse silti kaikkea omistaa itse. Kauneutta voi arvostaa muutenkin kuin tavaroiden omistamisella, eikö?

Mitä syitä te muut tavaramäärän karsinneet olette havainneet roinan kasautumiselle?