Sivut

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Itsetehdyt muistivihot.

Olen sen verran vanhanaikainen, että en ole tottunut sähköisiin listoihin. Kyllä olisi koneita ja sovelluksia, mutta silti ei ole kunnon vihon voittanutta. Tykkään kaikista vihoista, oli se pieni, iso, rivitetty, värikäs, kova- tai pehmeäkantinen.. kaikk käy aikalailla tällaiselle, joka on aina tykännyt tehdä listoja, kirjata ideoita ja suunnitella ihan vaikka vain huvikseen.
Vihkoja siis kuluu aika paljon. Ekologisesti ajatellen pitäisi siirtyä sähköisiin muistiinpanoihin, mutta entä jos tekee vihkonsa kierrättäen? Sivut koottuna ylijäämäpapereista, postin tuomisista, kuoren puhtaista puolista, kaiken maailman tyhjistä lipuista ja lapuista? Kannetkin ovat ekologisesti mietitty. Siinä on kertaalleen käytettyä lahjapaperia ja lahjakassia. Marmori on päällystyskontaktin jämäpala. Valitsin valmiiksi vahvoja päällystysmatskuja niin ei tarvinnut erikseen kontaktoida pintoja.
Lisäsin myös strategisia väripilkahduksia! Ei vain tylsää valkoista, sinne meni myös värillisiä paperi-arkin puolikkaita!

Ja näin tein vihot: leikkasin sivut, niputin ja taitoin keskiaukeamat ja lopuksi ompelin sivut yhteen.
Tutoriaali miten ommella sivut yhteen löytyy tästä vanhasta, mutta varmasti vielä toimivasta postauksestani: "Listaliisa".
Extrana päälle ompelin (pitkällä suoralla tikillä) myös tavallisista A4-kokoisista kirkkaista muovitaskuista pienempiä taskuja. Niissä on vain yksi pitkä sivu auki. Taskun voi tarvittaessa vaikka sujauttaa kannen suojaksi.
Suojataskujen sisään voi ujuttaa irtolappuja talteen. Vaikka koristeita, käyntikortteja, jopa ohut kynä mahtuisi kylkeen.
Taskun voi laittaa myös vihon sisäsivuille, joko yksittäisen sivun "huomioksi" tai sitten taskulla voi niputtaa osan käytetyistä sivuista yhdeksi osioksi "pois tieltä". Tosi kiva, ei tartte käyttää enää klemmareita! En tykkää, kun niistä jää sivut kuprulle ja joskus on myös vaikea kirjoittaa, jos kynän alla painaa klemmarikasa.
Parasta on se, että taskulla voi myös niputtaa kaksi vihkoa yhteen! Toisen takakansi ja toisen etukansi - ja yhdestä tulee kaksi!
Tee-se-itse-idean suojataskun ompeluun sain Pinossa, kun näin siellä olevan myynnissä vastaavia yhdistäviä taskuja. (Kyllä, kuva on sanonko mistä, mutta kyllä siellä heijastuman takana on piirros tuotteen tarkoituksesta.)
Nyt on vihkopataljoona (kuvassa kolme vihkoa hyvin niputettuna yhteen) valmiina käyttöön. Tuli tarpeen, olikin paria poikkeusta mukaan laskematta kaikki vihot joko käytetty loppuun tai pian loppumassa.

4 kommenttia:

  1. Todella tyylikkäästi tehdyt. Kelpuuttaisin tuollaiset heti omalle työpöydälle :) Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani :) Iloista pääsiäistä myös sinulle!

      Poista
  2. ihania, taidanpa itsekin kokeilla! listat, suunnittelu.....kyllä, paperille aina parempi! osa koulukavereista kummastelee paperista kalenteriakin, "kato kun mulla on tällanen appi...." kauhistus, ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, ei todellakaan mitään sähköistä kalenteria :D Mullekin on naurettu miten en käytä puhelinta menoille.. "kun ne saa synkattua näkyviin kaikille laitteille.." mutkun en osaa hahmottaa ajankulua, jos en pysty näkemään sitä kalenterin paperisivuina! :D

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.