Sivut

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Taivaansiipi.

Kaipaan keltaista. Päätin, että kotiin saa nyt tulla keltaisen kirkkautta ja pirteyttä. Eurokankaassa ihastuin heti Taivaansiipi-nimiseen kankaaseen (saa myös punasävyisenä). Valkoista, harmaata, mustaa ja keltaista, voisko olla parempaa yhdistelmää!
Luulin ostavani verhoksi, mutta kotona totesin kankaan olevan aivan liian raju meille. En tiedä miksi ajattelin kappaverhon olevan hyvä idea.. mutta kangas on silti ihana ja teinkin siitä sitten tyynyn olohuoneeseen.
Yllättävän hyvin sopii tuo printti pienempien mustavalkoisten kuvioiden rinnalle! Mutustelen vielä keskitänkö jäljellä olevan kankaan myös sohvalle vai pitäisikö pilkkoa se pienempiin osiin. Vaikka kaitaliinaksi, patakintaaksi tai istuimen päälliseksi..
Ensimmäinen keltainen osa on saapunut, lisää tarvitaan - etenkin sinne keittiöön, jonne keltaista alun perin lähdin suunnittelemaan. // Kuvassa myös Annon Kuusipuu-kankaasta tehty tyyny ja sivuverhot, varaviltillä täytettävä putkityyny sekä Marimekon Kaivo-kankaasta tehdyt lattiatyynyt (tyynypostaus 1 ja tyynypostaus 2). Myös pieni tarjotin on päällystetty ja teippailtu uuteen tyyliin. Aika paljon itsetehtyä yhdessä huoneen nurkassa!

12 kommenttia:

  1. Hyvältää näyttää tuo uusi tyyny ja keltainen on kankaassa ihana kirkkaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) keltaisen sävy on kyllä kuosissa kivan raikas! :)

      Poista
  2. Onpas kiva kangas, juuri tuo väriyhdistelmä ollut hakusessa sohvatyynyksi, hetken jo harkitsin lankakaupoilla käymistä ja tyynyn neulomista tai virkkaamista. Vaan nytpä taidan suunnata Eurokankaaseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella on! :) eikun siis Eurokankaaseen! Aika samat sävyt (harmaa tummempi) ovat myös Marimekon keltaisessa Räsymatto-kankaassa, jos muuten tykkää kuosista ja Marimekon kankaista :)

      Poista
  3. Ihana keväinen väripiste tuo keltainen.

    VastaaPoista
  4. Tuo keltainen Taivaansiipi on kyllä hurmaava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on minustakin :) punasävyinen ei iske, mutta keltainen näyttää jo ihan erilaiselta kuosilta! :)

      Poista
  5. Tyylikkäitä tyynyjä ja tuo uuusn tuo kivasti väriä. Keltainen ei oo mun väri, mut kiinnitin silti EK:ssa huomiota juuri tuohon kankaaseen. Mietin heti et kukahan seuraamistani tekee siitä jotain. Sä ehdit ekaks. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :) Heh, kerrankin olen jossain eka! :D

      Poista
  6. Hei! Etsin tuota Taivaansiipi-kangasta, ei sinulla olisi myydä sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ei harmillisesti ole, ostin alkujaankin aika pienen palan ja jäljellä on vain pieniä jämiä. Toivottavasti löydät jostain!

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.