Sivut

torstai 21. huhtikuuta 2016

Kukkaruukkujen uusi look.

Oli aika sotkea kyntensä multaan ja pistää vähän lisää maata huonekasveille. Joillekin oli myös aika vaihtaa uusi ruukku.
Siinä samalla lopetin jahkailun ja tein kuvan kolmelle ruukulle uuden ilmeen. Eivätkö olekin aika tylsiä ihan vaan noin kokovalkoisina? Pitkään katselin noita ja mietin millä ja miten ne maalaisi. Paitsi, että ei tarvinnutkaan maalata!
Otin luottokamani esiin ja leikkasin sisustuskontaktia ruukkujen päälle! Nopeaa, helppoa ja kivasti jämäpaloja pois kuluttavaa. Jos ei kohta kuviot enää miellytä, voi ne ottaa pois ja vaihtaa johonkin toiseen.
Eniten tykkään tuosta ruudullisesta purkista. Siinä oli alkujaan pystyyn kulkevat raot. Nyt ne ovat kuin häipyneet!
Oikein hyvä. Seuraavaksi sitten ne kesäkasvit parvekkeelle.. Mitäköhän lajiketta sitä testaisi tälle kesälle?

Meidän parveke on kuin pätsi ja auringon paistaessa ovenkin saa aukasta patakintaalla. Kaktus on ollut ainut, joka on selvinnyt nipinnapin läpi kesän. Ehdotuksia sinnikkäisiin kukkiin? Parveke on lasitettu ja siihen paistaa aikalailla aamusta iltaan.

12 kommenttia:

  1. Kukkavinkkejä en osaa antaa, meidän takapihan viime kesän lämpöennätys hajotti jopa mittarin.
    Aivan ihania tuli ruukuista, ruutu on minunkin suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) hui, miten se nyt mittarin rikkoi! (Ja viime kesä ei edes ollut kovin kuuma! :D ainakaan näillä leveyksillä..)

      Poista
  2. Hei! Nyt on SINUN mahdollisuutesi voittaa TDF-palkinto ja rahaa muotoilutuotteella tai -palvelulla, jonka olet suunnitellut! Hae mukaan jo tänään. Hakuaika umpeutuu sunnuntaina 24.4.. Kilpailuehdotus voi olla esine, vaate (mallisto), tilasuunnitelmaratkaisu tai palvelumuotoilukonsepti. Palkintona 500 € rahapalkinto. Mikä parasta, sinun ei tarvitse olla alan opiskelija tai alalla jo toimiva, vaan kuka tahansa!

    Lisätietoa: http://turkudesignfestival.fi/2016/fi/tdf-awards/ https://www.facebook.com/events/986503518052806/

    Hi! This is YOUR chance to win TDF-award and money with a product or service you have designed. Apply already today. The final submission date is Sunday 24th April. The proposal can be artefact, clothing (line), space design solution or service design concept. Award is 500 € prize money. The best thing is, you don’t have to be design student or work in design, you can be a diy designer!

    More information: http://turkudesignfestival.fi/2016/fi/tdf-awards/ https://www.facebook.com/events/986503518052806/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi vinkistä kilpailuun. Kutkuttava ajatus, jos deadline ei olisi noin hollilla. Näin lyhyellä ajalla oikein ehdi toteuttaa mitään kilpailukykyistä :)

      Poista
  3. Meidän pätsillä parvekkeella on menestynyt hyvin pelargoniat ja niitä ajattelin ostaa sinne täksikin kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pelargoniat! <3 Onko teidän pätsi lasitettu? Pelargoniat viihtyivät edellisen asunnon partsilla niin hyvin, mutta nykyisellä eivät kestä, eivät ainakaan yksi kesä kestäneet. Samettiruusu, joka myös ei ollut edellisellä partsilla moksiskaan kuumuudesta, ei kestänyt nykyisellä.

      Poista
  4. Voi hitsi kun luovaa!! Kiitos että jaat siitä osan näin meillekin!♥

    VastaaPoista
  5. Helppo ja kiva tuunaus! Saisinpa itsekin VIHDOIN vaihdettua mullat kasveille... Parvekekukista en valitettavasti osaa hirveän hyvin sanoa, omani kun eivät ikinä ole kovin menestyksekkäästi kestäneet vaikkei aurinko siihen koko päivää paistakaan. Varmaan kannattaa joka tapauksessa availla laseja kuumalla ilmalla ja suihkutella kasveja ahkerasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli :) kukkien huolto on kyllä hiukan sellainen mitä aina itsekin lykkää viimeiseen asti. Sitten, kun vihdoin ottaa multapussin esiin, homma tuntuukin kivalta ja helpolta :)

      Poista
  6. Ovat upeita :) Vitsit kun olisin parempi virehpeukalo niin olisi kasveja enemmänkin kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hanki sellaisia sinnikkäitä kasveja, jotka eivät ole niin nuukia huollon suhteen :) itsekään en ole kummoinen viherpeukalo, mutta sitäkin oppii... :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.