Sivut

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Farkut tähän päivään.

Kävin läpi kangaslaatikoita ja löysin deminkangashamstrauksista vanhat farkkuni. Siis todella vanhat, reilusti yli kymmenen vanhat! En ymmärrä miten nuo olivat edelleen tallessa. Sinnikäs lahjepari, aika monet kymmenet kirpparit ovat onnistuneet välttämään. Ihan huvikseen kokeilin mahtuivatko nuo 2000-luvun alkupuolen teinipökät jalkaan. Ihmeellistä, mutta kyllä ne meni! Oli ne silloin joskus löysät, nyt ei kyllä ähkyyn näillä syö tai perssaus ratkeaa..

Mutta eniten naurattaa nuo lahkeet. Tsiisus, on siinä leveyttä. Joskus on ihan hyvä, että muoti ja maku vaihtuu..
Koska pöksyt menivät jalkaan, ajattelin et siitäpäs mulle kesähousut. Matsku on kuitenkin hyväkuntoista ja sopivasti kulunutta. Pöksyt jalassa muistinkin miksi nämä farkut olivat aikoinaan ihan suosikit - ne ovat niin kevyet! Todella ohutta deminiä, melkein voisi luulla kangashousuiksi.

Kavensin hehtaarilahkeet perinteiseen tapaan: housut nurinpäin jalkaan ja toiseen lahkeeseen nuppineuloilla ylimääräisen leveyden merkkaus koko lahkeen matkalta. Housut pois ja ompelulinjan suoristaminen (apureina viivotin/mittanauha ja liitukynä). Sitten vain uusien sivusaumojen ompelu ja ylimääräisen leveyden pois leikkaaminen. Valmiin lahkeen perusteella on helppo kaventaa toinen, ei tartte mittailla, kun voi katsoa uusien saumojen kohdat jo tehdyn lahkeen avulla.
Ja hyvät tuli. Vieläkin enemmän olisi voinut kaventaa. Mutta en halunnut "uusista kesäpöksyistäni" pillifarkkuja.
En myöskään ottanut turhaa lahjepituutta pois, koska pidän näitä kuitenkin näin lahkeet vähän rullattuna.
// Vielä voi muuten hihkasta oman mielipiteensä edelliseen postaukseen: äänestä mistä tekisin tutoriaalin; hameesta, mekosta vai yläosasta? Kaikkia itse tarttisin ommella, mutta inspiraatio niiden tekemiseen puuttuu. Valta-osa "äänensä antaneista" toivoo tutoriaalia mekosta. Saa myös hihkaista toiveita mallin suhteen, mekkojakin kun on niin montaa eriä mallia. Saa inspiroida ja heittää ideoita pöydälle!

8 kommenttia:

  1. Niistähän tuli ihan trendipöksyt. Hyvä idea ottaa uusiokäyttöön.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hyvä pitää uusiokäyttää :) kiitos samoin hyvää loppuviikonloppua ;)

      Poista
  2. Eikä, mulla on ollut tuommoiset pöksyt myös joskus aikaa sitten. Hyvä ohje lahkeiden kavennukseen.

    VastaaPoista
  3. Onpa tosiaan ollut lahkeilla leveyttä :D

    Ps. Kirjasi innoittamana virkkattu matto sai seurakseen vielä kesäkorin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanohan muuta :D vaan ei oo enää! Ps. Voi kiva, että olet tehnyt matolle kaverin :) <3

      Poista
  4. Siisti lopputulos. Hienot pöksyt tuli :) Uusiokäyttä kannattaa aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Kyllä, uusiokäyttö on aina hyvä juttu! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.