Sivut

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannusneidon kestävä kukkaseppele.

Ihana ystäväni täytti pyöreitä juhannuksena. En harmillisesti päässyt mukaan juhlistamaan isoja synttäreitä, mutta laitoin muiden mukana pienen ylläripaketin ihan vain kiitokseksi siitä kuinka hyvä ystävä hän on ollutkaan.
Paketista löytyi kaksi asiaa, ekana tässä pinkit tossut. Tuollaiset pehmeät olotossukat, joita olen virkkaillut ennenkin.
Näihin tossuihin tein korkeamman rullattavan varren ja päälle ompelin käsin kangastilkuista tehtyjä koristekukkia.
(Oli pakko kokeilla kuvaan vaikka vähän pahaa tekikin pistää lahjatossut omiin jalkoihin..)
Toinen lahjan osa oli myös herttaisen vaaleanpunaista. Tein läjän tällaisia kangaskukkia. Leikkasin erikokoisia ympyröitä, sulatin kynttilällä ympyröiden reunat ja kasasin ympyrät erilaisiksi kukkasiksi.
Pujotin kukat rautalankavarsiin ja kiedon niitä kahden-kolmen kukan pieniksi nipuiksi.
Sitten kokosin niistä seppeleen. Jätin kukat etuosaan ja takaosan jätin vapaaksi. Päällystin metallin ensin teipillä (ettei vain mikään varren pää pistä) ja lopuksi virkkasin kauttaaltaan ohutta trikookudetta kehikon ympärille. Rautalanka-pohja oli hyvä veto, näin seppele joustaa ja muotoutuu kantajansa päähän mukavammin.
Mielestäni tästä tuli yksi suloisuus, ihan kuin synttärisankarikin on. Pitihän juhannusneidolle saada oma juhlaseppele, joka kestää vähän rankemmankin juhlinnan nuupahtamatta. Toimis varmasti hyvin myös vaikka festareilla!

10 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.