Pokémonit tuli taas ja kovaa. Muistan ne vahvasti omasta lapsuudesta. Telkkarista katsottiin ja pehmoja heiteltiin ja nimiä opeteltiin ulkoa. Pikachu oli tietty suosikkini alusta asti. Ja nostalgisin hihittelyin, myös sellaisen tänään askartelin.
Leikkasin huopapaloja (kuvasta puuttuvat korvien, silmien ja poskipäiden palat) ja ompelin ne koneella yhteen.
Ja sanottakoon nyt, että kyseessähän on yllärilelu leikkisälle kissalle, jonka omistaja pelaa Pokémon Go-hittipeliä. En ole koskaan ennen nähnyt yhtä leikkivää kissaa, joten pitäähän kissalla olla oma Pikachu!
Kissa siis selittää miksi Pikachu roikkuu kangasnauhan päässä. Ja sen miksi täytin sen rahisevalla leivinpaperimaisella pakkausmateriaalina olleella paperilla. Pitäähän siitä edes vähän rapisevaa ääntä lähteä.
Ei ole kyllä mitään kokemusta miten huopa kestää kissan leikkimistä, mutta kestää sen minkä kestää.
Loppuun paripose Pikachu-pehmon kanssa. Muistan, kun lähdin karkkirahoineni kovassa pakkasessa kävellen markettiin, koska oli ihan pakkopakko saada Pokémon-pehmolelu. Voi sitä onnea, kun hyllyllä oli Pikachu jäljellä! Aika hyvin on säilyinyt lapsuudesta. Kun sain Coran, Pikachu pääsi viltiltä heti koiranleluksi. Pikachu on ollut hyvä taistelukaveri kaikki nämä vuodet!
Tulipa siitä suloinen lelu!
VastaaPoistaMeillä poika ja minä metsästetään pokemoneja, poika on minua ahkerampi tässä hommassa.
Kivaa viikonloppua!
Kiitos :) On varmasti mukavaa yhteistä ulkoilmapuuhaa pojan kanssa yhdessä :)
PoistaNerppu on täällä jo Pikachun omaksunut kaveriksi. Leikkimiseen kiinnostaa enemmän tuo naru, mutta Pikachua on haisteltu ja välillä jo puskettu :D. Kiitos lelusta vielä ja Nerolta mau.
VastaaPoistaVoi Nero <3 Ilo oli täysin minun puolellani! :)
Poista