Sivut

lauantai 15. lokakuuta 2016

DIY: Ysäri-kaulakoru lahjaksi.

Hyvä ystäväni täytti vuosia ja kun vasta näimme, sai hän pienen yllärilahjuksen. Hiukan näytti paketti jo jouluiselta (mieleen ovat hiipineet jo jouluaskartelusuunnittelut!), mutta vielä ihan synttäri-ilahdutuksena meni.
Ystäväni tykkää kovin ns. nyky-ysärityylistä. Hänelle se sopiikin, joten tein ysärihenkeen bolo-tyylisen kaulakorun. Mustaa nahkaa ja mustia puuhelmiä. Keskimmäiset liikkuvat, päiden helmet ovat liimattuna paikoilleen etteivät karkaa nauhasta pois.

Nahkanauhan tein itse. Kuulostaa helpolta, mutta kyllä piti käyttää kaikki taito ja keskittymiskyky, että sain tehtyä tarpeeksi hyvän nauhan. En ole ennen työstänyt nahkaa pitkäksi nauhaksi ja tekniikassa oli vähän hakemista. Ohjeitakaan ei pahimmin avuksi löytynyt, joten hataralla muistiopilla mentiin. Kaikkiaan kolmesti tein ennen kuin onnisti! Leikkasin pyöreästä kappaleesta spiraali-tekniikalla ja ekasta leikkasin liian ohutta, joka risahti joustaessa heti poikki. Toinen meni ihan siksak-nauhaksi (kuinka vaikeaa voi olla leikata suoraan?!) ja vasta kolmas sai kelvollisen arvosanan. Nahkaa venyttelin, siistin ja sipsutin ja taas venyttelin, siistin ja venyttelin, lopuksi reunoja vähän tulella polttaen. Jos jollakin on neuvoja parempaan, teknikkaan otan mielelläni vinkkejä vastaan oppiakseni tästä vähän lisää.
Kiersin korunauhan koristetun pahvin ympärille paketointia varten. Samasta raitapahvista tein myös pakettikortin.

6 kommenttia:

  1. Yksinkertainen mutta kaunis. Toimii :)

    VastaaPoista
  2. Pakko kysyä, miten saat laitettua tommosen : tykkään mutten jaksa kommentoida, "kyselyn"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen saa ulkoasusta (se mistä lisätään gadgeteja, klikkaat sieltä blogitekstit (muokkaa) ja ikkunasta avautuu eri kohtia. En muista mikä kohta se on ollut alkujaan, mutta sieltä pitäs löytyä keino lisätä vastaava klikkeri.. Voi siis lisätä ilman koodauksia :)

      Poista
  3. Vau se on hieno! Ja korumyyjänä voin sanoa että myös tänä syksynä täydellisen muodikas! :D

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.