Sivut

lauantai 22. lokakuuta 2016

Kokeilussa betonipasta.

Uskaltauduin vihdoin kokeilemaan monelle muulle jo tuttua, mutta minulle täysin uutta tuotetta, betonipastaa!
Betoniefektipasta on vesipohjaista erikoismaalia, jolla saa tehtyä betonin näköistä pintaa. Sitä levitetään kerros tai pari esineen pintaan, annetaan kuivua (kuivui yllättävän nopeaa) ja sitten se viimeistellään kahdella lasitteella, ensin tummalla ja sitten vielä vaalealla. Aika nerokasta eikö? Huijaribetonia! (Betonipastaa saa tilattua mm. Sinellistä tai CChobbystä).
Ensin kokeillaan: lähdetään liikkeelle pienestä testimielessä. Otin hiukan silmissä vilisevän kukkaruukun, pistin betoniefektiä pintaan ja jopas, sehän toimii! Ja ruukkukin näyttää paljon levollisemmalta harmaassa rauhallisuudessaan.
Sitten siirryin vähän isomman projektin pariin: lampun päällystämiseen! Tämä oli se syy miksi lähdin pastaa hankkimaan.
Kyseessä on siis Ikean Melodi-lamppu, joka vuosien saatossa ällöttävän keltaiseksi kellastui. Sitten päällystin sen folioteipillä (ks. postaus täältä). Muodonmuutos oli kiva ja ihanan kiiltävä ihan pitkän aikaa, kunnes ei ollut enää kiillosta puhettakaan. Ei pysynyt pinta hyvänä ja rumaksi meni. Yritin kiskoa teippejä pois, mutta eihän siitä tullut mitään. Osa lähti, osa ei. Tykkään lampun muodosta ja koska siinä ei muuta vikaa ollut, piti keksiä uusi muodonmuutos. Ainut keksimäni ratkaisu oli peittää se uuden kerroksen alle. Ja betonipastalla se kävi oikein hyvin!
Levitin pastaa ihan kunnon kerrokset niin ettei valo rakoile yhtään betonin läpi. Pimeällä tulee myös muovikuvun kellastuneisuus ihan hauskalla tavalla esiin. (Tässä myös näkee kuinka alareunan teippaus ei lähtenyt pois. Vähän kiertää sisäreunan puolelle. Mutta en anna sen häiritä.)
Betonipastaa jäi vielä jäljelle. Kuinkakohan hyvin se säilyy hyvänä? Pitäskö käyttää pian pois? Onko kokemusta tai vinkkejä sen säilyttämiseen? Kyljessä ei lukenut mitään. Purkki tiukasti kiinni ja toivotaan vaan parasta ettei ihan heti kuivuisi kasaan?

10 kommenttia:

  1. Ilmatiivistä rasiaa olisin minäkin ehdottanut säilytykseen.
    Onpa muuten vinha keksintä, ihan uusi tuttavuus minullekin. Lampusta tuli upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse purkki vaikuttaa kyllä melko ilmatiiviiltä.. Jos laittas vielä pussiin/kelmun ympärille, pysyisköhän parempana.. :) kiitos!

      Poista
  2. Uudistunut lamppu näyttää tosi kivalta!

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo lamppu. Ensin katsoin, että sen sisäpuoleen olet taikonut muodikasta kuparin väriä, mutta kellastuminen muuttuikin positiiviseksi asiaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kerrankin näin, että huonoksi muuttuneesta tulikin hyvä ominaisuus.. :)

      Poista
  4. Hae jemmasta ne tylsät joulukoristeet ja vetele niihin.
    Betonipallot kuusen oksalla on hulppeat!

    VastaaPoista
  5. Tätä täytyy kyl ehdottomasti kokeilla! Se siis pysyy tuollaisessa liukkaassakin pinnassa valumatta? Tuleeko siitä kuinka paljon lisää painoa noin suunnilleen? Hienoja juttuja olet tehnyt! Meillä on tuollainen samanlainen lamppu... hmm.. pitäisiköhän.. No, toisaalta, erityisesti tähän vuodenaikaan kyllä haluan kaiken mahdollisen valon, mitä vain saatavilla on. - Siis kun tuo betonihan torppaa varmasti aika paljon valo. Tyylikäs se kyllä on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sitä laitetaan ohuin kerroksin niin ei valu, hyvin pysyy muovillakin :) painoa tuli vähän lisää, mutta ei mitenkään kauheasti (oletin et tulis enemmän). Toisaalta siitä kyllä kuultaa valoa myös jonkin verran läpi, jos tekee vain yhden tasaisen kerroksen :) Tässä minun tekemässäni, kun oli osittain sitä teippiä, piti kerroksia laittaa triplaten että valo torppaantui tasaisesti. Ehdottomasti kokeilun arvoinen (ellei lamppuun niin johonkin muuhun), tuo kivaa vaihtelua maaleihin ym. pintojen uudistamistapoihin :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.