Sivut

tiistai 4. lokakuuta 2016

Vahakangaskassit.

Kävin Jyskissa vahakankaan hakureissulla. Toiset pöytätabletit (ks. postaus) olisin halunnut tehdä, mutta ainut mieleinen vahakangas oli tämä kolmiohässäkkä, joka keittiöön olisi ollut liian vilkas. Mutta keksin heti toisen tarpeellisen projektin..
Puoli metriä vahakangasta viideksi suorakulmioksi. Ensin sivut pohjaan ja sitten nurkkasaumat. Yläreunan kääntö ja kantokahvojen teko. Ja ei, se ei ole kauppakassi. Vaan siitä tuli lehtikassi kierrätykseen meneville papereille. Tuli tarve uudelle, kun en tiedä mihin Bermudan kolmioon entinen nahkainen lehtikassini (ks. postaus) hävisi. Ei löydy mistään, ollut kadoksissa jo pitkään. Voikohan olla. että olen ajatuksissani viskannut sen sisältöineen paperinkerätykseen..
Puolesta metristä jäi leikkuupaloja, joista tilkkuilin pienemmän säilytyskorin. Siihen tein huvikseen myös pienen taskun, jonka yläreunassa on myös vahakangasreunus - kaikki palat viimeistä myöten hyödyksi! Eipähän tullut leikkuujätettä.
Ennen - Jälkeen. Siellä ne on, paperien keruupaikka ja säilytyskori, johon voi kiireessä tipauttaa esimerkiksi laukusta ylimääräisen sälän. Ihanaa sain tuon sinisen kassikammotuksen pois eteisestä. Ei paha, mutta itseä häiritsi, kun se tursutti yli ja sitä sai survomalla survoa paikoilleen. (Hassua kuinka arjessa joku ihan pienikin asia voi alkaa ärsyttämään suunnattomasti.) Nyt vahakassi on just oikean kokoinen, ei tarvitse sulloa.
Oli muuten ennen eteisessä oikea lipasto. Se kävi turhan suureksi ja pistin sen kiertoon. Piti pienempää lipastoa hankkia, mutta katseluksi jäi. Olen aivan tyytyväinen näihin päällekkäin oleviin Expedit-lokeroihin. Näitä pieniä minimalismi-projektin etenemisen tuloksia havaitsee, kun luulee tarvitsevansa jossain paljonkin säilytystilaa ja lopulta turhan karsimisen jälkeen ei jää oikein mitään mitä säilyttää.
Expedit-tason päällä on yksi kotini ostetuista sisustuslemppareista. Tuo pöllörasia! Tulen siitä aina niin hyvälle mielelle. Siinä se tervehtii kotiintulijaa ja valvoo eteisen järjestystä.

10 kommenttia:

  1. Onpa kivankuosinen vahakangas. Tuollainen lehtikassi olisi itsellekin tarpeellinen. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kivannäköinen kuosi ja käytännöllinen tarkoitus, niin se olla pitää :)

      Poista
  2. Ihana tuo pöllö. Tykkään kyllä tekemistäsi kasseistakin.

    VastaaPoista
  3. Tulipa tosi kivat. Olen tehnyt töihin vahakankaasta kirjastolaukun. Ei haittaa vaikka vähän sade ripsottelisi, laukku pysyy silti kuivana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) totta! Vahakankainen kirjakassi pitää kyllä kirjat varmasti kuivina :) hyvä idea.

      Poista
  4. Ja ei muuta ku Jyskiin. Mä oon itsekseni kironnut vastaavaa ongelmaa, mutta nytpä siihenkin tulee ratkaisu, kun surautan vastaavanlaiset kassit.
    Arki pitää saada rullaamaan ilman niitä pieniä ärsyttäviä juttuja. Itse olen riemuinnut keittiössäni, kun tajusin siirtää jauhot yläkaapista alalaatikkoon helpommin saataville. Ja nyt leivon sämpylää kuin liukuhihnalta. Pienestä se on välillä kiinni :-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ongelma ratkaistu! :D Se on kyllä todella pienestä kiinni kun jonkun arkisen homman hoksaakin tehdä yhtäkkiä toisella tavalla :) pienistä teoista suuria oivalluksia!

      Poista
  5. Se on näppärää kun voi etsimisen sijaan vain tehdä oikean kokoisen jutun. Väitän, että siinä saattaa jopa säästää aikaakin. :) Mulla on ajatuksena värkätä vaatekaappeihin lapsille jotkut sukkakorit jotka mahtuisi vierekkäin, ne perinteiset muovikorit kun on just liian leveitä, että mahtuisi kaksi vierekkäin, melko ärsyttävää...

    Villa Nanna haastoi minut DIY-haasteeseen jossa tehdään vanhasta uutta jonkin teeman mukaan (alkuperäinen haaste http://villananna.blogspot.fi/2016/09/diy-haaste-2016.html). Haastoin sinut mukaan tekemään jotain vanhasta neuleesta, lähdetkö mukaan? http://upcyclelina.blogspot.fi/2016/10/old-hood-turned-to-mittens-free-pattern.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon haasteesta! :) Katson josko aikaa liikenisi (on ensi viikolla tulossa jo yksi haaste). Teemaltaan kyllä sopisi hyvin, just eilen kasasin vanhoja neuleita, neulekankaita ja -tilkkuja yhteen kassiin. Ne pitäisi saada syksyn ja tulevan talven aikana kadotettua tilasyöpöstä joksikin muuksi..! :D

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.