Sivut

tiistai 20. joulukuuta 2016

DIY: minijuttuja miehelle.

Viime kuun puolella esittelin tämän vuoden joulukalenterin (ks. postaus), joka on puoliksi minulle, puoliksi miehelle.

Vilkaistaan muutaman luukun sisältö ihan vaikka viime hetken lahja-inspiraatiota varten:
Joulukalenterissa oli parittomat päivät miehelle, eli minä hankin kahteentoista luukkuun pienen yllärin ja mies taas parillisille päiville minulle. Lähestyin luukkujen täyttöä jouluisilla sisällöillä. Joulukahvia, joulusukat, jouluolut, joulunpunainen suklaa.. (Ja kaikkihan eivät mahtuneet luukkuihin, mutta paketoin ne erikseen ja koodasin paketit mikä kuuluu mihinkin luukkuun).

Näiden lisäksi oli muutama käytännöllinen juttu (esim. pyörään heijastinteippiä), karkkia ja myös muutama itsetehty juttu.
1. Tee itse: Joulurusetti. Eikö ole mahtava tuo joulukuosi? Tämän tein jouluaattoa varten. Miehellä on tuommoinen valmis mitoitettu lenksu (tein sen itse aikaisemmin), johon voi vain pujottaa erilaisia rusetteja.

Ks. postauksen lopusta tutoriaali helpon rusetin tekemiseen - vain muutama suora ommel ja valmista on! Mistä vain kangastilkusta voi tehdä joulurusetin kaulaan tai hiuksiin (liitä pinni tai hiuspanta alle). Sopii myös lemmikille!
2. Tee itse: Korttikotelo. Tämmöttisii oon tehnyt aiemminkin ja nyt mies jo tarvitsi uuden. Edellinen meni yllättävän nopeasti kehnoon kuntoon. Nyt otin mustaa nahkaa ja taskut tein kirkkaasta vahakankaasta. Toinen on vähän tiukempi henkkareille (kirjastokorttini näyttää mallia) ja toinen on vähän väljempi, jotta mahtuu useampi kortti samaan taskuun. Kotelossa kulkee pitkittäinen tasku (ulkopuolella) esim. kuiteille, mutta sehän ei tietenkään näistä kuvista oikein hahmotu.
3. Tee itse: Ninjastressipallo! On saanut myös nimet vitutuspallo ja mökötysmöykky. Idean sain täältä: athriftymom.com (tutoriaali) ja täältä: frugalfun4boys.com (ninja-versio). Tiivistettynä muovailtava stressipallo tehdään näin: jauhoja suppilolla pulloon, puhallettu muovipullo pullon suuhun, käännetään ylösalaisin (ravistetaan jauhot ilmapalloon), irroitetaan pallo ja päästetään ilmat varovasti pihalle (ja sotketaan kaikki jauhoihin). Leikataan pallon suu pois, venytetään pallo tai kaksikin päälle ja lopuksi tussataan ninjailme.

Psst! Toimii muuten myös puhelintelineenä silloin kuin satsumat ovat keittiönpöydältä loppu. Eikä muuten luista, kun ilmapallossa on kivasti kitkaa puhelinta vasten ja katselu/selauskulmakin on sopiva. Kuulemma.

Lopuksi minitutoriaali: Tee-se-itse helppo rusetti.

1. Leikkaa kaksi suorakulmiota. 12 x 7 cm kokoiseen rusettiin tarvitset noin 25 x 9 cm ja 5 x 9 cm kokoiset palat. 2. Ompele isomman suorakulmion lyhyestä päästä laidat yhteen (oikeat puolet vastakkain), jätä keskelle kääntöaukko. 3. Avaa ja taita niin, että äsken ommeltu sauma jää keskelle. Ompele kummatkin pitkät reunat yhteen. 4. Avaa ja käännä oikeinpäin. 5. Taita pienempi suorakulmio kaksinkerroin (oikeat puolet vastakkain) ja ompele pitkä laita yhteen. Käännä oikeinpäin tikun tai hakaneulan avulla. 6. Harsi käsin kääntöaukko kiinni. Älä katkaise lankaa. 7. Pujota lanka keskeltä läpi, vedä keskeltä kasaan. Päättele lanka. 7. Ompele keskisuikale päistä yhteen rusetin ympärille. Lyhennä suikaleen pituutta tarvittaessa. Jätä taakse tilaa nauhalle tai muulle, esimerkiksi hiuspinnille. 8. Pujota nauha tm. rusettiin. Valmista!

6 kommenttia:

  1. Ihania ideoita. Stressipallon voisi tehdä omalle pojalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) suosittelen, stressipalloon oli niin kiva ohje :)

      Poista
  2. Laitoin täsmälleen samat sukat oman mieheni joulukalenteriin :D Ihana sattuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä :D mut ilmankos, on siinä hauskat sukat! Oispa samanlainen versio naisille..

      Poista
  3. Miten nerokas toi lenksu, johon voi pujottaa rusetin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) se on kyllä hyvä, ei tarvitse olla kiinteää kiinni vaan voi lähes lennosta vaihtaa rusettia.. :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.