Sivut

torstai 29. joulukuuta 2016

Lahjat 2016 osa 2: Lahjat virkaten.

Lahjojen monologi jatkuu. Nyt osa 2: virkatut joululahjat. (Ks. täältä osa 1: ommellut joululahjat.)
Lahja 1: Virkattu Maitotonkka

Tämä (ja seuraava) olivat joululahjoista niitä kivoimpia projekteja, joihin tarttuin ensimmäiseksi käsiksi. Vanhanaikaista maitotonkkaa muistuttava ämpäri on kiva kannellinen säilytyskori, esimerkiksi keskeneräiselle käsityölle. Malli on Molla Millsin Virkkuri - Muotoja ja pintoja -kirjasta (sarjan toinen kirja). Kirjan tonkka oli tosin tekemääni vähän matalampi. Tein myös nahkaisen kantohihnan vähän omalla tyylilläni.
Lahja 2: Virkattu kannu

Settinä menisi, mutta kannu silti meni eri ihmisille. Se on niin hurjan söpö! Oikea maitokannu konsanaan.
Mallia maitokannuun otin Tuulia design-sivuilta, tässä suora linkki PDF-ohjeeseen. Oli vähän eri lanka käytössä, joten tuli myös ohjetta sovellettua, mutta periaatteessa on sama. Pohjan ohje oli hyvä, pysyy pystyssä, oli kannussa puikkoja tai muovikukkia. Sisälle voi laittaa myös kapean maljakon, jolloin kannussa voi pitää ihan oikeitakin kukkia.
Lahja 3: Virkattu kaitaliina

Tämä oli kunnon grande finale! Perhanan työläs (minulle), mutta olen myös perhanan ylpeä, että sain sen valmiiksi!
Leveyttä taisi olla 20-25 cm, pituutta noin metri. Lankana saajansa lempivärin mukaan joulunpunainen.
Ohjeen liinaan katsoin Kauneimmat Käsityöt -lehden Ruutu- ja palavirkkaus -erikoisnumerosta (osa 3 kaunista kotiin 2015). Siinä tosin oli paksumpi lanka ja siinä toistettiin kuvio vain kerran, minä otin kaitasen langan ja toistin kuviota kahdesti, jolloin myös keskelle muodostui kiva salmiakkirivistö.
Nyt jälkikäteen huomaan, että olen aika tehokkaasti kerrankin käyttänyt oikeita ohjeita lahjoja tehdessä, mutta harva on alusta loppuun mennyt ohjeen mukaan. Jos siis jotain joululahjojen tekemisestä opin, olen erittäin huono seuraamaan ohjeita. Aina pitää muuttaa jotain ja lähteä soveltamaan. Mutta mikäs siinä, jos oma versio myös toimii, eikö?

Tulossa: osa 3.

3 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.