Sivut

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Lahjat 2016 osa 5: Lahjoja vauvalle.

Joululahjojen monologin päättää se pienin saaja, pian syntyvä vauva. Tämä ei oikeastaan ollut joululahja lainkaan, vaan ennen joulua vietettävien babyshowereiden lahja odottavalle äidille. 

Lahja 1 ja 2: Pöksyt ja tpaita

Ompelin joustavat pöksyt. Minttua valitsin väriksi ja leikkuujämistä tuli hihat trikoopaitaan. Koko on suurehko, ehkä kevätkesällä sopiva vauvalle. Pöksyihin otin kaavaa aiemmin ompelemistani vauvalegginsseistä (ks. postaus ja linkit tästä) ja tpaidan kaava löytyi omasta kaava-arkistosta (leikattu ostopaidan mukaan). Nallen naaman tein tpaitaan tekstiilitussilla.

Lahja  3: Kuolahuivi /-lappu

Bandanahuivin mallinen kolmiolappu on kuulemma hyvä kuolankerääjä. Sellainen sitten, minttua päälle ja koirakuositilkkua alle (ks. kuva alta). Jotkut kuulemma pitää kuolalappua turhakkeena, toinen hyvänä. Ja mielipiteet jakautuvat myös kiinnityksen suhteen, toiset tykkää napeista tai neppareista, toiset nauhoista. Kuulemma. Itsellä ei ole kokemusta, joten päädyin nauhoihin niin ei ainakaan käy liian pieneksi ympärykseltään. Muuten mallia ja kokoa katsoin tästä: Bandana Baby.
Lahja 4 ja 5: Helistin ja rapinalelu

Helistimiä ja kaikenlaisia ääniravisteluleluja on tullut tehtyä ennenkin. Nyt mallina pupun pää varressa. Sisällä on riisiä muovisessa pääsiäismunan hylsyssä. Siitä tulee kiva, tasainen ääni. Satiininen koristeusetti on kauttaaltaan käsin ommeltu kiinni, joten sen ei pitäisi irrota kovassakaan heilutuksessa.

Rapinalelu oli minulle uusi idea. Tutoriaali löytyy eilentein-blogista tästä postauksesta. Trikooneliötilkut ja väliin erilaisia nauhajuttuja. Rapina tulee kankaiden välissä olevasta kinkkupussista - kyllä luit oikein, kinkkupussista! Aika nerokasta! Kiitos eilentein-blogille ideasta ja ohjeesta.
Lahja 6 ja 7: Tupsupipo ja vastasyntyneen fleecetossut

Tupsuhattuja tein joululahjoiksikin - ks. muut tupsulakit ja linkki Noshin kaavapankkiin. Vastasyntyneen fleecetossuihin (varressa kuminauhaa) kaava oli harmillisesti jo poistettu netistä, mutta muodoltaan lähes vastaava kaava löytyy tästä blogista: Handmade Baby Booties (jos jättää hapsut pois ja kääntää vartta sisällepäin).
Monta osaa, kaikki yhteen laatikkoon. Kaikki tehty itse vauvaa ajatellen.

Ja ai niin meinasin ihan unohtaa, olihan siellä myös kahdeksas lahja - virkattu turvalonkero! Tuo viime kevään hittivirkkaus. Violetista Miami-jämälangasta virkkasin ja pistin pakettiin mukaan, vaikka keskonen ei kyseessä ollutkaan.
Ja niin päättyy tämä lahjasarjatulitus näihin kortteihin. Siinä on alla oman lahjan pakettikortti, yllä kaikki babyshowereihin osallistuneiden kimppakortti. Nyt taitaakin olla h-hetket käsillä, kun haikara tulee nyyttinsä kanssa..

(Ps. katso lisää muun muassa tästä postauksesta tekemiäni vauvalahjoja, mm. tuttinauha, lapaset, ruokalappu..)

8 kommenttia:

  1. Pitäiskös tuossa otsikossa olla kuitenkin osa 5.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis ja heti sen korjasinkin.. :)

      Poista
    2. Onpa ihana paketti, varmasti on mieluisa saajalleen. :)
      <3:llä Ellu
      http://onnenjyva.blogspot.fi/

      Poista
    3. Kiitos, näin toivomme, että oli mieluisa :)

      Poista
  2. Ihana vauvalahja. Tosi kauniita lahjoja, toi lonkero on kuulemma hitti vauvalle.

    VastaaPoista
  3. Pitkästä aikaa piti tulla täällä pyörähtään, kaikkea mukavaa taas olet saanut aikaseks! Ihania lahjoja lapsille, lahjojen saajat varmasti mielissään. :) Ja tulppaanivalot oikein viehkeät! <3

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.