Sivut

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Langoilla.

Täällä jälleen! Vähän normaalia hiljaisempaa tahtia bloggaillaan, mutta langoilla ollaan. Tällä erää muurarinlangoilla. 

Tein tällaisen statement-kaulakorun. Silloin joskus useampi vuosi sitten oli hittinä (tai ainakin niitä oli joka diy-tuutti täynnä) vastaavat korut, mutta ne oli trikookuteesta tehtyjä. Ei tullut silloin toteutettua ja nyt kokeilin samaa muurarinlangasta!
Ja tälleen sen tein: leikkasin lankoja kasvavassa mitassa paksun rykelmän. Mittasin vain lyhyimmän ja pisimmän langan ja sitten tuhottomasti kaikkia pituuksia niiden väliin. Kasasin eka lankojen toiset päät yhteen, sitten toiset päät. Kieputin päät ohuella puuvillalangalla tiukkaan nippuun. Paljon kierteitä ristiin ja rastiin niin, että muurarinlangat meni piiloon. 
Päistä tuli kivan jämäkät ja niitä voi jopa vähän kädellä muotoilla kaulaan muotoon sopivaksi. Solmimiseen laitoin toiseen päähän puuvillalangasta lenkin ja toiseen puuhelmen ikään kuin napin virkaa suorittamaan.
Tästä tuli kyllä kiva. Vähän erilaisen. Näyttää painavalta, mutta on melko kevyt. Mukavan laskeutuva. Muurarinlanka on myös kiva, kun siinä on tuota kiiltoa pinnassa.

Katso myös muita muurarinlangasta tekemiäni juttuja: seinävaate - statement-korvakorut - hapsuhuivi.

14 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.