Sivut

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Spagetista korvakorut.

Nyt kimmeltää! Kultaa on ja graafinen kuviokin. Mutta mistä materiaalista? Jos ei kurkkaa otsikkoon niin arvaisitko?
Jos ajattelisi pastaa korumatskuna, sitä kyllä auttamatta tulee mieleen päiväkotimeiningillä makaroonin pujotus lankaan. Se mielikuva on tästä lopputuloksesta aika kaukana, eikö?

Idean kokeilla spagettia korumateriaalina sain täältä: ohohblog.com / Pasta necklace.
Ja aika helposti ne myös valmistuivat. Leikkasin nahasta pohjat ja ihan askarteluliimalla rivitin spagetit päälle pieninä pätkinä. Kun liima oli kuivunut, leikkasin ylimenevät spagetit nahan muotoon. Lopuksi maalasin kultaisella akryylimaalilla.
Ja jos nyt valotetaan todellisuutta, ei se alkuun mennyt ihan niinkuin olisi voinut mennä. Ekan version unohdin tehdä toisen korvakorun peilikuvana ja en hoksannut, että välirenkaat kannattaa pujottaa nahkaan ensin ennen spagetin liimaamista. Yritin myös kaulakorua, mutta se jä ihan löperöksi ja yritin korjalla liimalla rakoja, mutta ei se onnistunutkaan. Pintakin meni töhnäksi. Mutta yksi kolmesta onnistui, joten ihan hyvin!
Taidan kokeilla vielä neljännen kerran, spagetin pätkimiseen jäi ehkä vähän koukkuun. Jollain oudolla tavalla terapeuttista.

10 kommenttia:

  1. Aivan mahtava idea ja upeat korvikset kyllä!
    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Eipä todella arvaisi spagetiksi! Miten olisi lasagnette-ainesten pikkulastut, niissä taisi olla sellainen kiva aaltopinta. Seuraavalla kauppareissulla katselen pastoja ihan eri silmällä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava idea, lasagnette vois kyllä toimia! :D Taidankin lähteä pastaosastolle myös ihan uusin silmin!

      Poista
  3. Sä se löydät aina uusia tapoja askarrella, ihan mahtavat nämäkin! Pakko ehkä kokeilla, maalaaminen onnistuu varmaan kynsilakallakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Onnistuu varmasti. Kynsilakka on akryylia "kevyempää", joten kokeilisin levittää alle oman kerroksen liimaa. Anna kuivua hyvin, lakkaa pari kerrosta ja ehkä päälle vielä liimalakkaa? :) Vois toimia!

      Poista
  4. Onpa hienot! Kestääkö käytössäkin, ettei napsahda poikki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Käyttökertoja ei vielä ole kertynyt niin, että voisin sanoa kestävyydestä. Sormin ei taitu, tuntuu aika vahvalta, allahan on tukea tuova nahkapohja ja liima sekä akryyli myös vahvistavat spagettia :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.