Sivut

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Koruntekijän säilytysvinkkejä.

Kevään järjestelykärpänen iski! Into pulpahti, kun bongasin Tigerista tällaisia pieniä koteloita. Ostin heti useamman!
Pistin pienet helmet koteloihin. Ihanaa, nyt on kussakin lootassa oma väri eikä niin, että kaikkia on sekaisin yhdessä minigrip-pussissa. Olen todella laiska laittamaan esimerkiksi puretun korun osat omille paikoilleen. Viskaan johonkin yhteen boxiin ja onpahan sitten kiva kalastaa siät yhtä tiettyä helmeä miljoonan muun joukosta..
Pistin koteloihin myös kaikki muut korunosat mitkä vain lokeroihin mahtuivat. Ei enää sekalaisia pikkupusseja, korukoteloita, yllätysmunien muovihylsyjä, randomboxeja tai hakeneulalla osin yhteen niputtamista! Selkeytyy homma selkeästi, kun ei tarvitse etsiä tarvikkeita.
Kun sain pienet helmet ja korunostat lajiltetua, jatkoin korujen puolelle. Järjestelin muun muassa korvakorut ja sormukset. Poistin korjattavat, purettavat ja paranneltavat korut. Jäljelle jäi ehjät ja mieluisat korut organisoituun korulootaan, ks. lisää korujen säilyttämisestä tästä.

On muuten kuvassa aika paljon itsetehtyjä nappikorviksia!

(Järjestys ylhäältä alas, vasemmalta oikealle) 
Laskimen näppäimet / siniset napit / ruskeat ja hopeat napit / puusydämet
Riippukorvikset ovat erikseen lankasetin tuomassa muovilokerikossa. Myös konvehtikotelo käy tehtävään hyvin!
Eiffel-matkamuisto sormustelineenä, kierräriltä ostettu kuppi riisuttujen korujen "jättökuppina". Korvakorut Yo zen ja Uhana Design.
Nyt on taas korut hetken järjestyksessä! Millaisia säilytysvinkkejä teillä on korujen osille ja valmiille koruille?

8 kommenttia:

  1. Minkä hintaisia noi Tigerin rasiat on? Kävis hyvin noihin Diamond Painting töiden timangeille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, nyt en ihan satavarmasti tarkkaa hintaa muista, mutta olisiko ollut 2e kpl? Jotain vastaavaa uskoisin, kalliimmalla hintalapulla en olisi ostanut noin montaa :)

      Poista
  2. Sulla on pikkusen enemmän koruja ja tarvikkeita kun meikäläisellä, mutta hyvä niksi! Oon jo pitkään miettinyt jonkun lokerikkosysteemin hankkimista, toistaiseksi helmet on olleet kindermunakoteloissa mutta sitten ne kotelot pyörii siellä laatikon pohjalla... Pitää harkita reissua Tigeriin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakoteloista minäkin aloitin, mutta ne vei yllättävän paljon tilaa, laatikkoina mahtuu pienempään :)

      Poista
  3. Riippuvat korvikset kankaasta riisutussa lampunvarjostimen rungossa. Ripustin siimalla katosta roikkumaan. Korvikset kahdessa kerroksessa. Telinettä voi pyöritellä ja korut löytyy helposti. Spraymaalilla mieleinen väri.

    VastaaPoista
  4. Korutarvikkeet lokerikoissa ja pikkupusseissa työkalupakissa, joka kulkee kätevästi mukana (tarvitsen vain isomman!) Koukkukorvikset vanhassa cd-tornissa, piikkikorvikset (joita sinä sanot nappikorviksiksi;)) ovat kiinni seinälle ripustetussa kankaassa, riipukset roikkuvat muistitaululla isoissa nastoissa, isommat naulakoissa. Osa rannekoruista on talouspaperirullatelineessä "tornina".
    -Ideal Irony

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hyvä idea tuo talouspaperirullateline! Vastaava oli itselläkin joskus vuonna pottu ja se oli kyllä hyvä! En muistanutkaan sitä :)

      Mietin, että mitkä ihmeen piikkikorvikset, mutta niin aivan, napit tai piikit, toimii niillä nimi jos toinenkin :D

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.