Sivut

tiistai 9. toukokuuta 2017

Kukkakranssi papereista.

Äitienpäivä se taas tulla lähenee. Jää euroviisukatsomojuhlinnan (jee, viisuviikko! On vuoden yksi parhaimpia viikkoja! Terveisin viisunörtti) takia ajateltu äitienpäivävisiitti tekemättä, joten laitoin jo hyvissä ajoin äitienpäiväpakettia äidille postiin. Sisällön värikkäin, kesäsin ja ainakin itselle inspiroivin juttu oli tämä kranssi.
Kranssi on kokonaan paperista ja kartongista! Siis kokonaan. Ripustusnauhaa lukuun ottamatta. Olen aika mielissäni kranssista. Suunnittelin sitä pitkään ja sain toteutettua kranssin juuri sen näköisenä mitä mielessäni visioin. Ja näin sen tein:
Pohja - se on myös pahvista. Ei ollut minkäänlaista sopivaa rengasta (joka olisi mahtunut kyseiseen postipakettiin), joten tein sen sitten itse kierrätysmateriaaleista. Leikkasin noin 1 cm leveitä suikaleita kartonkisesta, isosta käytetystä lahjalaatikosta. Niputin ne yhteen ja teippasin päät yhteen. Vedin kerroksen paperiteippiä ympärille ja lopuksi päällystin (eli liimalla suikaleita ympärille) kertaalleen käytetyllä eniten puuta muistuttavalla neutraalilla paketointipaperilla. 

Kukat - kokonaan papereista ja kartongeista. Tein jokaisen kukan eri sävyisenä ja vähän erilailla, joko eri tekniikalla tai eri muotoisilla terälehdillä. Elävyyttä sai, kun taittoi ulkoreunoja pyöreän kynän ympärille. Kokosin terälehtiä kerroksittain liimalla ja kiinnitin vasta valmiina kranssin pohjaa vasten. Lopuksi lisäsin kukkien lomaan vihreitä ja kultaisia lehtiä.
Viimeistelyn tein pienillä kuviolävistimillä tehdyillä kukkakoristeilla. Liimasin niitä rykelmiksi paperikukkien keskelle. Koristelin niillä myös äitienpäiväkortin (ks. kuva postauksen alta). // Kuviolävistimet saatu Adlibrikselta.
Värikäs kukkien iloittelu jatkui kranssista myös pienen ostolahjan paketointiin, korttiin ja pieneen herkuttelupalaan - uusi Kismet Omar, koska maistoin vasta itse ja totesin, että äitipäs tästä saattaisi myös tykätä! Ainakin ennen tykkäsi Kismetistä että Omar-karkeista, joten mikseipä myös nyt niistä yhdessä?
Että hyvää äitienpäivää jo nyt etukäteen kaikille äideille, mutta tietenkin erityisesti onnea omalle äidille!

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana kranssi, tuollaisen haluaisin myös päähäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) hiuksiin laitettava kukkaseppele ois kyllä kans kiva!

      Poista
  2. Ihan superihana kranssi ja kiva lahjaidea! Minulla pää lyö tyhjää kesäkranssin kanssa, tuo voisi olla sellainen. <3 Nostin vasta varisevat havut pois ovesta, ehkäpä olivat jo liian moderneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) havut pois ja kesäisiä kukkia vain tilalle ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.