Sivut

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Joustava massa.

Innostuin tässä toisen (työ-)projektin sisällä testaamaan ja vertailemaan erilaisia massoja. Ja niistä testailuista ja tutustumista syntyi muun muassa tämä uusi kaulakoru. Eikö olekin vähän erilainen? (Muotokieli on tuttu ja luulen, että olen nähnyt vastaavia nahkanauhaan yhdistettyjä (vaneri?)koruja jossain, mutta missä..)
Tämän korun tein Sinooperin uunissa kovetettavilla massoilla. En ole ennen kokeillut, nyt testasin ekaa kertaa. Joustavaksi mainostivat, joten pakkohan se oli testata pitääkö lunastaako mainos lupauksensa.
Ja kyllä! Se joustaa! Paljon pehmeämmin mitä aikaisemmin testatut polymeerimassat (eli fimo ja cernit-massat). Taipuu ja palautuu, ei poksahda rikki ainakaan tällä korun vahvuudella.

Ja näin korun tein: Sekoitin korun neljästä sävystä sekalaisen tasaisen massan ja muotoilin sen kaarevaan muotoon. Muotoilukaulimella sai tasaisen pinnan. Tein päihin lovet ja uunissa ohjeen mukaan kovetin. Kun kappale oli jäähtynyt, leikkasin nahkasuikaleet nauhoiksi. Päihin laitoin nauhanpäät ja papukaijalukon.
Ja miten se erosi muista? Cernit on itselle eniten tuttu ja jonkin verran on fimosta kokemusta. Jälkimmäinen, erityisesti soft-versio on minusta mielekkäämpää, kun sitä ei tarvitse pehmittää niin kauaa käsissä. Sinooperi pehmeni aika samaan tapaan ellei jopa vähän nopeammin. Mutta. Se oli jotenkin tahmeaa. Ja etenkin mustasta tahri yllättävän paljon. Muuten hyvä kokemus ja oli ihan edullistakin tuo massa. Soveltuu erityisen hyvin korumalleihin, jotka tarvitsevat vähän enemmän joustavuutta pysyäkseen ehjänä.
Summa summarum, Cernit on perushyvä ja Sinooperi ihan passeli, mutta eivät taida Fimoa voittaa.
Mitä mieltä sinä olet? Onko kokemuksia?

4 kommenttia:

  1. Hieno koru.
    Kokemusta mulla on vaan Fimosta. Sinooperia ei ole mailla halmeilla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sinooperin kivijalkamyymälöitä tosiaan on harvakseltaa..mutta on niillä myös verkkokauppa! :) Onneksi nykyään sentään fimoa/cernitiä löytyy ihan marketeistakin :)

      Poista
  2. Oi että! Tuota massaa pitää itsekin joskus testata. Enpä ole ennen tiennytkään tällaisesta massasta, kiitos kun teit tämän postauksen. Nyt on materiaalia sitten uusia projekteja varten.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tässä on kyllä ihan kiva ominaisuus :) kannattaa testata :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.